Suomen, ja vähän Norjan ja Ruotsinkin, Lappi vetää meitä puoleensa. 😀
Retkikunnallemme (tarkempi esittely alempana) on tullut jo vallan tavaksi matkustaa pohjolaan nähtävästi aina parin vuoden välein. Tämäkin reissu on meillä on ollut varattuna noin vuoden päivät. 🙂 Tänä vuonna reissaaminen painottui enemmän autolla ajelemiseen kuin itse asiassa luonnossa vaeltamiseen – jälkimmäisen esteenä oli omalta osaltani edelleen kasvuiässä oleva, kipeänä ollut koiranpentu, ja minä olinkin valmistautunut viettämään lomani pennun ehdoilla; vähemmän tunturivaelluksia ja enemmän mökillä oleskelua, hiljaisuuden hengittämistä tai ihan vaan päikkäreitä pentu kainalossa nukkuen. Kuitenkin, vielä enemmän kuin mökissä höperöitymistä, me istuimme tuntitolkulla autossa maisemia ihastellen: tarkalleen ottaen 73 tunnin ja 5626 kilometrin verran! Mistäs näitä kilometrejä ja tunteja sitten oikein muodostuikaan?
Perjantaina 18.8. starttasimme täältä etelärannikolta auton nokan kohti Hämeenlinnaa. Siellä treffattiin matkaseurueemme: keltainen doggineiti Penni (alias Justiina-täti), tiikeri doggirouva Mimmi, sininen doginkloppi Hemppa ja whippet-herra Late (ja lauma heidän ihmisiään: Katja, Jani, Niina sekä me). Kahden viikon tavaravyöry pakattiin kahteen autoon, ja niin lähdettiin matkaan. Tosin Niina ja Mimmi jäivät vielä pois kyydistä, sillä Mimmillä olisi edessä vielä jännittävä vesipelastuskoeviikonloppu – Niina ja Mimmi tulisivat Lappiin perässä juna- ja bussikyydein.
Matkaseuraa ja matkatavaroita…
Autoseurueemme pääsi perille Kärsämäen välietäppimajapaikkaamme yöllä yhdeltä. Voin muuten kertoa, ettei unta kovin paljoa ehditty saada; sen lisäksi, että uniajaksi jäi muutenkin 1:30-6:00, niin kaksi pientä koiralasta (Nemi 6 kk ja Hemppa 16 kk) agitoivat toisiaan, ja samalla meidät muutkin, pysymään hereillä koko yön. Olen melko varma, että pennut vuorotellen huutelivat toisilleen eri puolelta huonetta: ”Nukutsä?” ”En.” ”En mäkään.” ”Leikitään!” ”Joo!”, minkä jälkeen koirat komennettiin N:nnen kerran maate! ja nukkumaan, NYT! Penni-Justiina tuhahteli kakaroille sängystä minun jalkopäässäni. Laten ei tarvinnut koiralasten touhuista juuri välittää; sillä oli oikein hyvä Katjan makuupussissa nukkuessaan.
Hemppa ja Nemi, ja Penni vahtimassa lapsia
Aamupalan nautittuamme (kiitos tästä Syke-majapaikan emännälle!) suuntasimme suorinta reittiä kohti Kilpisjärveä: pikainen ruokatauko Torniossa ja taas mentiin. Nemi matkusti Pennin kanssa takakontissa, ja matkustus sujui perin mallikelpoisesti, huomioiden järkyttävän pitkät ajomatkat. Perille saavuimme illalla noin klo 17:30, eli matkaa oli taitettu melkein ympäripyöreä vuorokausi. Oli jotenkin niin ihana saapua takaisin Kilpisjärvelle ja löytää Saana ja Malla -tunturit sieltä, mihin ne viimeksi jätimme 🙂 Sielu ja mieli lepää siellä Pohjoisen maisemissa!
Sieltä se Saana kurkisteli 🙂
Komeita kilpisjärveläisiä sarviotuksia. Ne eivät muuten väistäneet; niitä väistettiin.
Lauantaisen matkustuspäivän aikana saimme kuulla ilouutisia Hämeenlinnasta: Mimmi oli suorittanut vepe-kokeen onnistuneesti läpi ja saanut viimeisen puuttuvan VOI1-tuloksen, joten super-Mimmi valmistui Suomen (ja ilmeisesti koko maailman?) ensimmäiseksi tanskandoggi-vesipelastusvalioksi, FI VPVA:ksi! Vauuu!! Onnea vielä kerran!!
Sunnuntain saapuessa olimme päättäneet, että käymme noukkimassa Niinan ja Mimmin Muoniosta, jottei heidän tarvitse enempää bussissa matkustella. Matkalaiset ottivat tarjouksen ilolla vastaan – ja tulipahan samalla ajoreissulla käytyä taas somepäivityksistään kuuluisaksi tulleessa Jounin Kaupassa Äkäslompolossa. Tästä kuuluisasta matkakohteesta en tullut napanneeksi kuvaa, ehkä olisi pitänyt.
Tuore FI VPVA Mimmi ja juhlajuomat perille Kilpisjärvelle päästyään 🙂
Yritimme ennakoida hieman sääennusteita ja suunnitella viikon kulkua. Tästä johtuen jo seuraavalle päivälle sovitettiin, no, vähän lisää ajelua, ja niin oli luvassa päiväreissu Norjan Tromsöhön! Ja samalla tästä tuli Nemin ensimmäinen ulkomaanreissu! Lumihuippuiset vuorimaisemat saivat taas haukkomaan henkeä, ja Tromssan puolella ensimmäiset meistä onnistuivat polttamaan poroksi tarkoin varjellun shoppailubudjettinsa ;). Nemi sai siirtyä matkustamaan auton takapenkille valjaisiin ja turvavöihin kytkettynä, jotta vanhemmille tanskandoggiladyille jää enemmän tilaa auton takakontissa. Nemi osoittautui taas oikein mainioksi matkustajaksi, hyvin nopeasti se oppi olemaan rauhassa turvavöissä ja kuorsasi takapenkillä istuvan matkustajan kainalossa.
Rento automatkustaja 🙂
Onhan siellä Norjan puolella aikamoista.
Tiistaina otin itsekkäästi oikeuden jättää pennun mökille ja lähteä tekemään tämä pitempi reissu, jota olin odottanut: matka Mallan luonnonpuiston Kitsiputouksille olisi ollut liian pitkä ja raskas pennulle. Nemi jäi mökille, kun me muut taivalsimme vajaan 10 kilometrin matkan Mallalla. Ai että ja oijoi, mitä maisemia!
Kitsiputous, eli Mallan kyyneleet
Keskiviikkona auton nokka suunnattiin kohti Karesuvantoa, eli siirryimme käymään Ruotsin puolella. Koirat oli madotettu asianmukaisesti ekinokokkoosia vastaan, joten siirtyminen rajojen yli ees taas oli hyvin sujuvaa ja mutkatonta. Karesuvanto oli nopsaan läpitutkittu, ja ruoan päätteeksi palattiin vähän takaisinpäin: Nemi pääsi kokemaan Elämänsä Ensimmäisen Vaelluksen, kun kävimme katsastamassa Iiton palsasuon pitkospuulenkin. Nemin Ensimmäinen Vaellus oli pituudeltaan 800 metriä. 😀 Voi mun pientä koiravauvaa <3 🙂
Tähän mennessä matkaamme olivat Nemi ja Hemppa löytäneet täysin yhteisen sävelen, mitä tulee leikkeihin ja puuhaamiseen sisätiloissa – pientä, heiveröistä Nemiä ja raisusti leikkivää, puolta isompaa Hemppaa ei luonnollisestikaan voitu laskea yhdessä ulos. Mutta sisällä tämä Jättiläinen ja Kääpiö –parivaljakko olivat löytäneet ihan omat lastenkeskiset leikkinsä.
Tätä taustaa vasten oli mukavaa, kun Katja päätti jäädä torstaina lastenvahdiksi kaksikolle, kun me muut suunnattiin seuraaviin seikkailuihin: ensin Malla-laivalla puolen tunnin laivamatka Kilpisjärvellä, sitten kolmen kilometrin pituinen lenkki kolmen valtakunnan rajapyykille ja taas takaisin. Kolmen valtakunnan raja sijaitsi keskellä vesistöä, minne johti pitkospuut. Rajapyykin ympäri pääsi kävelemään, ja näin pystyi sanomaan käyneensä kaikkien kolmen valtakunnan puolella.
Kolmen valtakunnan rajalla
Rajapyykille kulki sympaattinen Malla-laiva, jonka kipparina toimi vähintäänkin aluksensa kanssa yhtä sympaattinen herra nimeltä Kalle.
Perjantai oli ihan puhtaasti köllöttelypäivä: säässä uhkasi käydä kylmenevä käänne, ja pahimmat ennusteet uhkasivat ajoreiteillemme jo räntää ja lunta (ja ei, talvirenkaita tai telaketjuja ei ollut mukana)! Perjantaina mukavan lämpöisessä tuvassa kypsyi pitkään ja hartaasti valmistettu poronkäristys, ja illalla katsottiin hömppäkomedialeffaa huolimatta kovan tuulen aiheuttamista lähetyskatkoksista. Päivän ohjelmaan kuului myös pakkailukuhina: seuraavana päivänä olisi tarkoitus siirtyä Norjan kautta Inariin, ja siellä tarkemmin sanottuna Kaamaseen.
Silloin kun Nemi ei päässyt osallistumaan Vaelluksille, Nemi pääsi kulkemaan omaan tahtiinsa mökkipihan ympäristössä, myöskin ihan mainioita maisemia katsellen.
Matkamme jatkuu pian Lapin-reissun seuraavassa päivitysosiossa!