Tiesitkö, että Suomen luonnon päivää vietettiin 31.8., ja sen johdosta samaiselle päivälle asettui myös Nuku yö ulkona -tempaus? Myönnettävä on, ettemme tienneet mekään, joten ajoitus oli siis enemmän kuin loistava päättää lähteä telttailemaan. Olimme varanneet kalenterista jo aiemmin kesällä tämän elo-syyskuun taitteen viikonlopun siskontytölleni neiti T:lle, ajatuksena viedä pian 12-vuotias neitonen luonnon helmaan vaellukselle ja telttailemaan.
Kohteeksi valikoitui Repovesi hallittavissa olevan välimatkan sekä kuitenkin näkemisen ja kokemisen arvoisten maisemien vuoksi. Harmiksi kuuluisa Lapinsalmen riippusilta on hajonnut aiemmin kesällä, ja sen tilalle rakennetaan paraikaa tukevampirakenteista siltaa. Ei se mitään, muut kokemukset saisivat paikata puuttuvan riippusillan vajetta.
Reissu alkoikin heti T:n mielestä kovin jännittävällä osuudella, kun vain pienen kävelymatkan jälkeen päästiin matkaamaan Kapiaveden yli käsikäyttöisellä lossilla. Nemi matkusteli lossilla kuin vanha tekijä (no hei, onhan se matkustanut lossilla jo aiemminkin – duh,kerran!). Lossin jälkeen reittimme valikoitui Katajajärven kautta Kuutinkanavalle, jonne perustimme leirimme. Iltapäivä oli jo ehtinyt venähtää pitemmän puolelle, joten seuraavaksi oli aika valmistaa päivällistä.
Ulkoilijoita hellivät – mahdollisesti kesän viimeisimmät – lämpöiset kelit, ja varmaan myös tämä nuku yö ulkona -tempaus oli saanut muitakin retkeilijöitä sankoin joukoin liikkeelle, ja melkein joka niemennokka ja notkelma tuntui olevan täynnä telttailijoita tai riippukeinunukkujia. Olipa joku keksinyt hyvän markkinaraon tuomalla paikalle telttasaunan, jonka palveluita olisi saanut hyödyntää 15 euron hintaan – ja tarvittaessa pyyhkeenkin olisi saanut lainaksi pientä korvausta vastaan. Melkomoista.
Me päätimme kuitenkin jättää telttasaunat väliin, sillä meillä oli muita suunnitelmia: halusimme näyttää reissuseurallemme Olhavanvuoren. Heti kun ruoat olivat siirtyneet kupista vatsanpohjalle, pakattiin leiristä mukaan välttämättömimmät, kuten vesipullo ja kamera, ja lähdettiin taittamaan vielä seuraavaa taivalta vähän kevyemmin varustein. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta myös minun telttailuhistoriassa, jossa rinkkojen kanssa raahustetun päiväreissun päälle tehdään vielä toinen lenkki – ja vieläpä pimenevää iltaa vasten 🙂
Olhava oli taas kerran niin hieno, kuin muistaa saattaa. <3
Paluumatkallamme hämärä alkoi jo laskeutua ja tarjosi Ihan Kelpuutettavia auringonlaskukuvia hieman korkeammalta katseltuna. Saavuime kuitenkin leiriin juuri sopivasti ennen pimeän tuloa, vain jotta pääsimme notskipaikalle valmiiden tulien äärelle paistamaan makkaraa ja paahtamaan vaahtokarkkeja 🙂
Ensimmäisen päivän reippailuina siis noin viiden kilometrin siirtyminen rinkat selässä, sekä noin kuuden kilomterin mittainen taivallus Kuutinkanavalta Olhavanvuorelle ja takaisin. Ihan reipas suoritus, etten sanoisi, ja unta ei tarvinnut liian kauaa houkutella.
Vaahtokarkkeja tuloillaan 
Nemikin sai makkaraa 
Perinteinen nukkumisvarustuskuva
Aamulla yritettiin nukkua pitkään, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. 🙂 Niinpä aamupalaa venyteltiin ja vanuteltiin ooooooikein pitkäksi ja seesteiseksi – ehdimme nautiskella aamupalan jälkeen vielä ekstracappucchino- ja kaakaokupposten seurana pienet aamucookiet, pelata erä noppapeliä (Mikko voitti) ja heräillä muutenkin aivan rauhassa.
Sitten olikin aika kerätä tavarat kasaan ja lähteä paluumatkalle. Reitiksi päätettiin ottaa sama kuin tulomatkallakin, koska maisemat olivat tällä reitillä niin kivat ja jotain tärkeitä juttuja oli jäänyt kuulemma menomatkalla valokuvaamatta.
Meidän konkkaronkkamme isoine kantamuksinemme aiheutti hilpeyttä toisissa ulkoilijoissa – varmasti eniten keräsi huomiota Nemi oman täyteen pakatun rinkkansa kera, ja se kirvoitti taas lukuisia keskusteluita, ihmettelyä ja pyyntöjä saada valokuvata tätä ilmestystä. Ihania olivat myös vastaantulijoiden sanattomat hymyt. 🙂
Onhan siinä kannettavaa. 
Retki-Nemi <3
Lapinsalmen parkkipaikalta löytyy muuten nykyään täyden palvelun kioski – perus herkkujen lisäksi valikoimasta löytyi jos minkänäköistä ruokaa ja suolaista pikkusyötävää, ja mekin saimme mukavasti vatsat täyteen ennen parin tunnin pituiselle kotimatkalle lähtöä. Kioskilta sai ostettua myös Repovesi-tuotteitakin, kuten kansallispuiston kangasmerkin sekä pienen, neulotun kettuhahmon. Meillä Repoveden merkki löytyikin jo omasta takaa, mutta T:lle ostimme ihan oman kangasmerkin.
Mites sitten meillä meni telttaillessa, 12-vuotiaan nuoren neidin sekä tanskandoggin kanssa? Ei varmaan paremmin olisi voinut mennä. Tytöt olivat tietenkin toisilleen entuudestaan tuttuja, ja yöpyminen ja yhdessä vaeltaminen sujui todella mainiosti. T halusi jo alkumatkasta päästä taluttamaan Nemiä. Aluksi kokeiltiin varovaisesti pieni pätkä, ja sitten kun T huomasi Nemin tuoman helpottavan vetoavun nousuissa ja ylämäissä, halusi hän taluttaa Nemiä enemmänkin. Ja koska Nemi käyttäytyi hihnassa hienosti ja rauhallisesti (ja totteli minun kauempaakin huutelemiani käskyjä), uskalsin T:n antaa taluttaa Nemiä pitkiäkin matkoja. Itse asiassa siinä taisi käydä niin, että hän talutti Nemiä suurimman osan matkasta! Hihna kuitenkin siirtyi minulle aina, kun näimme ihmisiä tulevan vastaan tai kun lähestyttiin nuotiopaikkoja.
Täytyy sanoa, että nuori neiti jaksoi aivan äärettömän hienosti kahden päivän rutistuksella reilun 15 kilometrin vaellukset, hänelläkin ei-ihan-tyhjä-reppu selässään.
Tytöt 
Ketunlossilla
Parhaita juttuja reissussa oli kuulemma ollut iltanuotio, sekä iltaretkemme Olhavanvuorelle. Toivottavasti saatiin tarjottua neidille hauska reissu sekä unohtumattomia ja mukavia elämyksiä – sekä tietenkin orastava kipinä telttailuun ja vaeltamiseen ihanassa Suomen luonnossa.
