Whoaa! Nemi nauttii, kun se pääsee taas pinkomaan vapaana metsässä sterkkauksen jälkeen! Tänään minäkin halusin nautiskella aurinkoisesta, kiireettömästä lenkistä, ja kun hakkuuaukealla kävi sopivan vieno tuuli, ei siellä ollut ötököitäkään riesana. Ajatus siirtymisestä ehkä hieman helppokulkuisempaan, mutta samalla varjoisampaan, kosteampaan ja potentiaalisesti ötökkäisempään osaan metsästä ei houkutellut, joten me koluttiin isohkoa hakkuuaukeaa huolellisesti läpi.

Olenkin joskus aiemmin maininnut tästä opetetusta käskystä “kiipee!” (=kiipeä). Kiipeilyn opettamisessa näen runsaasti hyviä puolia:

• • koiran tasapaino ja koordinaatiokyky paranevat
  • koiran notkeus ja ketteryys paranevat
  • koiran lihakset kehittyvät (tässä harjoitteessa etenkin absit – kukapa nyt ei timmiä vatsalihaksia huolisi! :D)
  • se on hauskaa, kummankin mielestä
  • “alustavarmuus” eli koira ei jännitä eri tuntuisia, -muotoisia ja -kokoisia pintoja tassujensa alla
  • koira pysyy mukavasti kuulolla ja ohjattavissa, kun se kiipeilee ja jopa tarjoaa itsekin sopivia kiipeilykiviä palkintonamin toivossa
  • Koiran on tärkeää on oppia luottamaan omiin tassuihinsa. Se on hyödyksi myös eräreissuilla, ajatellaanpa nyt vaikka Lapin erämaassa kulkiessa – tämän kokoluokan koiraa ei noin vaan otetakaan syliin ja kanneta jylhien kivikoiden yli, vaan koiran pitäisi pystyä itse suoriutumaan haastavammistakin maastoista.

Kiipeilyjä tehdään muutamia per lenkki, aina kun löytyy joku sopiva kivi tai kanto, mihin kiipeillä. Näitä on vaikeutettu asteittain, ja välillä pyydän Nemiä keikkumaan helpompien ja haastavampien kiipeilytasojen päällä eri mittaisia aikoja. Namipalkka, vapautus ja kehu. Kiipeilyohjaukset sujuu jo itse asiassa hyvin (ja vauhdikkaasti :D) jo kauko-ohjauksenakin: “Nemi, kiipee!” ja käsi osoittaa isoa kiveä muutaman metrin päässä. Koira katsoo suunnan ja loikkaa kivelle. Taitavaa ja hauskaa!

Tällainen on helppo kohde, mutta Nemin mielestä ah niin kiva. Siihen kun voi ottaa oikein kunnolla vauhtia kaukaa ja spurtata kunnolla ilman sen suurempia tähtäysongelmia. Lisäksi korkealta näkee kauas 😉

Perushelppo kanto, johon joudutaan jo vähän asettelemaan tassuja.

Tämä oli aika haastava kivi. Se oli korkeahko ja pyöreä malliltaan, eikä Nemi saanut ponnistettua, vaan tähän se oikeasti kirjaimellisesti kiipesi! En olisi koiraa pyytänyt tai “pakottanut”, mutta se itse näytti hyvin päättäväiseltä tämän murikan valloittamisen kanssa. Ja hienosti onnistui!

Tässä keikkuessa koiran tassut ovat jo hyvin lähellä toisiaan, ja se joutuu tasapainottelemaan itseään jo koko kropallaan – ja tietenkin tässä jouduttiin killuttelemaan hetki kuvan ottamista varten… 😉  Seuraavaksi sitten vaan vielä pienempää kannonnokkaa, että saadaan kaikki neljä jalkaa ihan suppuun!

Nemihän tykkää valloittaa kaikista isoimmat ja vaarallisimmat kivenjärkäleet. Kerran aiemmin keväällä se haaveili jo jonkun jääkauden siirtämän siirtolohkareen valloittamisesta, mutta siihen vedettiin stoppi. Kovin kevyesti ja parkourmaisesti Nemi tämänkin, aika korkean kiven päälle loikkasi, kääntyi hienosti jalansijoillaan ympäri kuin sirkusponi konsanaan ja hyppäsi hieman matalammasta kohdasta pehmeästi alas sammalikkoon.

Kokeile sinäkin kiipeilyä oman koirasi kanssa! Hauskaa on!