Sohvaunikaveri

Pedillä omallaan nukkui pien koira,
vaan yksin ei pedillä kivaa oo:
”Sohvalla tuolla ois vilttikin oiva
– tahdon perheeni viereen ja kainaloon!

Jos itsensä oikein pieneksi tekee,
ehkä nurkkaan sohvan voi taipuu.”
Ja huomaamatta, – hetki aikaa menee, –
koira viltin alle uneen vaipuu.

Jo pohtii äiti: ”Ihme ja kumma,
mitä täältä oikein pilkistää?
On nenänkärki pieni ja tumma,
Ja näkyy ainoastaan viiksikarvan pää.

Ei pehmeän viltin alta muuta näy,
kun viereeni vällyihin uppoutuu
ja tuhina tasainen, tyytyväinen käy:
jo nukkuu Unikaveri, Suukkosuu.”