Tänä syksynä ensilumi pärähti maahan aika rytinällä – vehreä, syyslehtien täyttämä pihamaa muuttui talven ihmemaaksi vain muutamassa tunnissa. Mitäs Nemi tuumasi nähdessään lunta ensimmäisen kerran elämässään?

“Tämä kaikki – MINULLE syötäväksi?!  Ilon ja onnen päivä!”

Nemi ei ainoastaan hampsi maahan putoilevia hiutaleita, vaan se on ilmeisesti päättänyt syödä kaiken lumen. Lunta vedetään kitusiin jo siinä määrin, että sen syöntiä täytyy kohta alkaa rajoittaa.

Alkuihmettelyn jälkeen oli aika jo pienelle rallailulle. Näiden aamulla otettujen kuvien jälkeen lunta  ehti sataa tosiaan noin 15 senttiä lisää, mutta lumen määrä ei muuttanut Nemin suhtautumista lainkaan. Syvemmässäkin hangessa on kiva ja helppo tepastella, juosta – ja ennen kaikkea, syödä lunta.

Töissä Nemi on päässyt tutustumaan pariin uuteen työkaveriin. Vähän eri tyyppisiä koiria ovat nämä kaikki. 🙂

Dille on seniori-ikään yltänyt mäyräkoiraherra, joka otti jättikokoisen härvelipennun vastaan varsin mainiosti. Näistä kahdesta tuli aivan loistava työpari ihan välittömästi. 🙂

Porukan uusin vahvistus on alle 10-viikkoinen mixpentu Leon, jota ihan vähän jännitti ensinnäkin uusi työpaikka ilman äitiä ja veljeä, ja sitten sinne tuli vielä tuo valtavan iso.. jokin. Nemi käyttäytyi upean rauhallisesti pienen pennun kanssa, äiti sai taas olla ylpeä <3

Pakko laittaa vielä eilisillalta pari aivan ihanaa söpistelykuvaa, kun kerta kaverikuvalinjalle lähdettiin. Kun ensin Nemi oli saatu väsytettyä metsälenkin jälkeen, koki Igor tilaisuutensa pienelle söpistelyhetkelle tulleen, ja puski Nemin tassuja ja käpäliä minkä ehti. Pian muruset jo ihan halailivat yhdessä. <3 Voi Nemi, kun malttaisit rauhoittua noiden kissojen kanssa, niin saattaisit saada niistä (oikein kunnon kainalokavereita!