Hei vaan ja hyvää uutta vuotta! Mitenkäs Venlan vuodenvaihteen juhlinta sujui?
Noh, melko rattoisasti… 😀 😀
No siis, ihan ensimmäiset paukkeet, jotka hän kuuli ulkona käydessään siinä ehkä 18.30 pintaan, aiheutti pöhinää. Myöhemmin sisällä meininki oli videon mukaista rätinästä ja paukkeesta huolimatta, ja Venla nukkui sohvalla vieressämme. Kun ilta eteni ja ilotulitteita räjähteli koko ajan enemmän, heräsi Venla katselemaan raketteja. Kyllä, makasi sohvalla ja katseli eri suunnasta näkyviä valoja. Juuri ennen puoltayötä annoin sille erittäin kiinnostavan puruluun työstettäväksi, ja vuosi vaihtui rauhallisesti sohvalla luuta syöden.
Tänä vuonna yllätyksekseni Igor osoitti levottomuutta paukkeista ja värikakofoniasta. Molemmat kissat ovat tähän mennessä suhtautuneet todella rennosti vuodenvaihteeseen. Ehkä ikä alkaa tehdä tepposia Igorille. Päästin sen kylpyhuoneeseen, jossa lauteiden alla on mukavan pesäkolomainen turvapaikka. Onneksi Igor palautui normaaliksi omaksi itsekseen välittömästi, kun pahin rätinä heti puolen yön jälkeen loppui.
Sitten, kun vuosi oli vaihtunut, saatiin uutta jännää. Eli oikeasti lunta. Eikä mitään pientä valkoista töhkää muutaman tunnin ajaksi, vaan parikymmentä senttiä, eli oikea hanki! Ja se on nyt pysynyt maassa jo muutaman päivän! Odotin innolla kakaran ensireaktiota lumihankeen sukeltamisesta….
…Ja sain pettyä odotuksiini. Venlan ensinäkemys oikeasta lumikinoksesta ei ollut odottamani “REIKÄPÄÄSSÄTÄYSIIIIII!” vaan lähinnä “Ooo-kei, ai tällaista nyt. No, syön sen kaiken pois.” Sittemmin, kun lumi – siis, lumihanki, luminen oja, lumikasa, luminen pelto, oksa josta putoaa lunta niskaan ja lumipallot – on tullut tutummaksi elementiksi, on pennusta alkanut löytyä niitä enemmän odottamiani piirteitä. kuten reikäpäässätäysiiii!-spurttailuja.
Venlan eka lumienkeli
Kunnes, metsälenkillä kohdattiin Arkkivihollinen. Nyt sellainen on löytynyt: joku asia, joka aiheutta Venlalle kummaksuntaa. Siinä se vaan jökötti paikallaan eikä hievahtanutkaan, juuri niin kuin ne pahimman luokan Arkkiviholliset tekevät!
Joku oli rakentanut lähimetsäämme lumiukon. Ihan sellaisen pienen. Mutta sitäkin vaarallisemman.
Pari päivää myöhemmin samaisella polulla kulkiessamme, oli lumiukko tuhottu. Venla ihan kostoksi, ja opetukseksi tuleville lumiukoille, söi sen pään.