Jouluun on aikaa enää muutama päivä, ja talvi loistaa poissaolollaan. Lämpötilat ovat useita asteita plussan puolella, taivaalta tulee vettä ja piha ui kuravellissä. Kiva. No ei oikeesti.
Se mikä on oikeesti kiva asia, on Venlan koirakaverit, joita ollaan treffattu ahkerasti kuluneen viikon aikana.
Ihan ensin me tavattiin Waldoa. Waldon kanssa käytiin metsälenkillä, kun viikonlopulle osui hyvä vapaa päivä sekä minulle että Lauralle. Parasta valokuvauksellista antia saa tuosta peltoaukealta, vaikka aika paljon muuallakin käydään kulkemassa. Waldo on vaan niin liikkis, välillä ehdittiin jäädä vähän pussailemaankin 😉
Kotiin saapui vähän väsyneen oloinen Venlanen. Se yritti kaivaa sopivaa nukkumapaikkaa vierestäni ja kainalostani, mutta jostain syystä ei tuntunut löytävän hyvää uniasentoa. Minäpä sitten nappasin koiran rempseästi syliini, johon se kellahti selälleen – ja samantien painoi silmät kiinni, ja alta minuutissa se nukkui umpi unessa! 😀
Kiitos Laura seurasta ja lenkistä!
Keskiviikkoiltapäivänä sain kotiin nopean “hälytyksen” tulla Venlan kanssa työpaikalle: siellä olisi eräs nuori doggiherra, jonka kanssa voitaisiin ehkä sopia leikkitreffejä. Reilu puoli tuntia myöhemmin koirat olivat töyhöttäneet Kennel-Rehun pihalla niin paljon kuin lähtee hihnan mitalta, ja me olimme sopineet tapaamisen perjantaiksi. Tästä siis kohta lisää 😉
Siinä välissä, torstaina, käytiin tapaamassa Pepeä. <3. Lapsukaisilla oli kyllä niin hyvät rallattelut ettei taas mitään rajaa! Pepen kotipihalla telmimässä oli myös perheen pari pientä pojanviikaria, heihin Venla suhtautui iloisesti ja avoimesti – sen mitä nyt ehti heitä tervehtiä, koska Pepeeeee! Ja täytyy myös sanoa, että aika tottuneesti pojat leikkivät ja temmelsivät siellä kahden itseään korkeamman koiran keskellä… No, ovathan he asuneet doggien keskellä koko ikänsä. 😀 Kiitos Krista ja Pepe hyvistä leikeistä!
on se Pepe vaan korkea! 
Sitten, perjantaina meille tupsahti vieraisille keskiviikkona tapaamamme uudet ystävät. Tiikeriraidallinen, 1,5-vuotias doggipoika Smee, hänen isosiskonsa, 3-vuotias whippet-neiti Pamps sekä heidän emäntänsä Hanna. Ei varmaan kauheasti yllätä, että myös Smeen ja Venlan leikit osuivat aivan täydellisesti yksiin – välillä edellä juokseva koira vaihtui, välillä haettiin leluakin mukaan ja sitten taas juostiin lisää. Täysii. Eikä haitannut yhtään, vaikka taivaan täydeltä tuli talvisesti vesisadetta.
Pikkuinen ja aivan hurmaava Pamps enemmänkin pysytteli poissa isojen koirien jaloista, kerjäämässä rapsutuksia ja lämpöä (ja ehkä vähän säälipisteitäkin) Mikon luota. Aina välillä sekin intoutui Venlan ja Smeen vauhtiin mukaan, ja hyvin taidokkaasti osasi kertoa äänitehostein, jos isojen koirien pyörähdykset olivat vähän liian rajuja ja hurjistuttavia pienen koiran mielestä. Hienosti tämä kolmikko tuli kyllä juttuun; esimerkiksi saman lelun äärellä mahtui kolme nokkaa nuuskuttelemaan ilman mitään erimielisyyksiä. Reilu tunti hujahti ihan huomaamatta jutellessa ja tutustuessa, ja sovittiinkin että tavataan pian uudestaan näiden raitapaitojen kanssa! Kiitos Hanna!
Yhteistä näiden kaikkien koiraystävien kanssa on, että leikit ovat jotenkin niin sointuisia! Juoksemista, vähän hammastelua, ja sitten spurtataan taas juoksemaan ihan täysii. Vauhtia riittää, mutta minkäänlaista ääntä kärhämän tai leikkiärinän tai minkään muunkaan pöhinän muodossa ei ole (no okei, Pamps tekee pienen poikkeuksen, mutta se sallittakoon ja on aivan oikeutettua pienen pienelle hippetille). Näistä isoista kaveruksista kuulee vain tantereen töminän ja ilmavirran suhinan isojen koirien laukatessa täysiä ohitsesi, ja aina hetkittäin myös läähättämisen ääntä.
Ihanaa, että ollaan löydetty näin mainioita leikkikavereita Venlalle tästä läheltä! <3 <3 <3