Syksyiset retkeilyt sen kun jatkuvat. Kelpaa kyllä, emme valita! 😀
Portimon polut asettuvat Haminan pohjoispuolelle. Alueella on ilmeisesti useamman kymmentä kilometriä taivallettavaa niin halutessaan, mutta me otimme semmoisen hallittavissa olevan pituisen päiväretkikohteen Viitavuoren näköalapaikalle. Seuranamme oli ystäväporukka, jossa olemme (toistaiseksi?) ainoa koirallinen perhekunta.
Ja ehkä ihan hyvä niin. Venla vaan rrrrrrrrakastaa kaikkia eläviä olentoja ja elottomia asioita: ihmisiä, toisia koiria, lintuja, autoja, polkupyöriä, lehtiä, kiviä, oksia – you name it. Kaikki jutut ovat Ihania! Voin siis vain kuvitella, mikä härdelli olisi ollut, jos mukana olisi ollut vielä joku toinen koira…!
Eli, ensimmäiset 24,5 minuuttia meidän kävelystä meni 40-kiloisen koiranpennun hillitsemiseen, joka käytti kaiken joustokuminauhataluttimesta irti lähtevän vipuvoiman kenguruloikkiin päästäkseen tervehtimään matkaseurueemme ihmisiä… BO-JOINNNGGGGG….! BOOOINGG, BO-JO-JOIINGGGG!!
Hiljalleen Venla alkoi hoksata, että tämä vetäminen saattaisi käydä voimien päälle, eikä kukaan edes suostu tulla silittämään. Lisäksi hihnan päässä roikkuva, naama punaisena karjuva riippakivi Äiti ei vaikuta tyytyväiseltä tilanteeseen. 24,5 minuuttia myöhemmin alkoikin kävely hiljalleen sujua, ja samaa kehityskaarta noudattaen myös rapsutuksia ja tervehdyksiä alkoi tipahdella matkaseurueelta.
Noin. Sitten pystyttiin alkaa jo nauttimaan kävelylenkistä ja sen tarjoamista maisemista. Johan tässä kohtaa oli päästy taukopaikalle asti.
Kuva: Mauri
Viitavuoren näköalapaikka on kyllä huikaiseva. Tämän laavun välittömässä läheisyydessä maa loppuu kuin seinään, ja se seinä jatkuu pystysuorana alas kohti noin 30 metriä alempana odottavaa Vahjärveä. Lisäksi kallion reunaa reunustaa rapakivestä muodostunut luola, Rapakammari. Olipas hieno paikka!
Evästelyitä, jutustelua ja paria pannukahvikupposta myöhemmin matkamme jatkui. Vaikka Venla ehti ladata tauon aikana akkunsa pikalatauksella useita kertoja, oli tässä vaiheessa päivää kävely ihmislalauman keskellä jo siedettävää ja suurimmaksi osaksi mukavaa (lukuunottamatta satunnaisia kenguruloikkia sekä muutamia baby shark tries to attack! -hetkiä). Aikaa oli vähän valokuvaillakin ja nauttia ympäristöstä.
Reitillä tuli vastaan mitä ihanimpia luontoelämyksiä, kuten pieni vesiputous (jonka alkulähdettäkin yritimme käydä etsimässä, tuloksetta)…
…Joka sitten myöhemmin vahvistui mitä hurmaavimmaksi hyppelehtiväksi puroksi suurine kuohuvine koskineen.
Ah, zen.
Reissulle pääsi hujahtamaan matkaa yhteensä reilut 8 km – tämä oli vielä kasvuikäiselle pennulle tehtävissä oleva matka, kun tällaisia hirmulenkkejä ei tehdä jatkuvasti (ja oli meillä välissä se parituntiseksi venähtänyt taukokin). Hienostihan Venla jaksoi, ja mielestään olisi varmasti voinut lähteä vaikka toiselle kierroksellekin ihanien ihmisten kera <3
Kuva: Mauri 
Kuva: Mauri 
Kiitos siis ihanat ihmiset tästä reissusta, otetaanhan taas uuksiksi? <3