Ivalon Lappi 2020

Huhhahhei! Eipäs ollakaan täysin kadottu täältä bittiavaruuden uumeniin, vaikkei meistä ihan hetkeen ole kuulunutkaan. Olemme olleet 12 päivän pituisella lomareissulla, ja jouduinpa huomaamaan ennen lomaa aloittamani bloggauksen Valkmusan päiväkävelystä odottelevan edelleen keskeneräisenä täällä koneella… No, se tulee sitten vähän myöhemmin 😉

Mutta tosiaan – olemme tänään palanneet takaisin kotiin jo perinteiseltä ystäväporukan kesken vietetyltä kesälomareissulta. Tällä kertaa vuorossa oli kaunistakin kauniimpi Suomen Lappi, base campina Ivalon kunta ja sieltä suhaten lähellä*) oleviin kohteisiin.

Koska kesälomareissulla oltiin ihmettelemässä kaunista ruskaa, niin kerrataanpas että mitäs kaikkea sitä nyt lomareissulle ehtikään mahtua?

*) Lähellä = miten sen nyt kukin kokee. Toiselle lähellä voi olla naapurissa, toiselle lähellä voi olla vaikka vähän pidemmälläkin. Eikä sitä Lapissa kukaan niitä välimatkoja niin laske. Naapuri voi olla lähellä tai lähellä. Toisin sanoen: ajokilomeeetrejä taitaa olla takana enemmän kuin pari. 🙂
Tarkemmin sanottuna, ajotunteja noin 48 h ja läheltä tulleita kilometrejä 3658 km.

Ulkona reippailu

eli retket lomareissullamme

Perjantai 18.9. Rokuan kansallispuisto

Rokuan kansallispuistoon teimme pienen pysähdyksen menomatkalla. Alue oli todella kaunista, jäkälän peittämää mäntymetsää. Kuvat reissusta ovat valitettavan huonolaatuisia, sillä minulla oli kädet täynnä töitä yhden Venla-pennun kanssa, joka oli kerännyt sopivan määrän virtaa ja energiaa kuuden tunnin ajelumatkan aikana 😉

Lauantai 19.9. Liminganlahden lintuvesi

Liminganlahden lintuvesi on laaja vesistöalue, jossa viihtyy ilmeisesti laajempikin kirjo erilaisia vesilintuja ja tälle syksylle alueella oli nähty jotain harvinaisempiakin tyyppejä. Lintutornissa olikin joukkio asialle vannoutuneita bongareita, jotka kiikareillaan pystyivät laskemaan oikeasti kaukaisuudessa lymyilevän linnun siipisulkien lukumäärän (jotain tämänsuuntaista siellä ääneen juttelivat!). Jätimme pro’t jatkamaan ja pienen kävelylenkin päätteeksi palasimme autoissa odottavien koirien luo.

Sunnuntai 20.9. Jäniskoski ja Tuulisjärven lenkki

Tällä Lapin-reissulla olivat Venlan lisäksi mukana ensimmäistä kertaa myös Hekla ja Iisa, ja täytyyhän näille kakaroille saada tehtyä Koskitesti. Inarissa sijaitseva Jäniskoski virtaa vuolaasti ja pauhuvana, joten ei ole mikään ihme jos koiria hieman jännittää verkkoritiläsillan ylittäminen. Hemppa, Penni ja Late olivat jo konkareita asian suhteen, eikä näillä nyypilläkään ollut ongelmia sillan ylityksessä.

Paluumatkalla sillan yli Venla meinasi tehdä pari kertaa stopin, mutta kun lopulta etutassut satiin sillan puulankuille, lähti loppumatka taittumaan jouhevasti. Aivan mahtava suoritus kakaralta; jännityksestä huolimatta silta ylitettiin ongelmitta.

Sitten ajoimme edelleen Inarin puolella sijaitsevalle Tuulisjärven lenkille. Rauhallinen ja kaunis kävelypolku johdatteli meidät suloiselle Tuulisjärvelle, ja reitti tarjoili meille mitä upeimpia maisemia ikuistettavaksi. Lenkki lähti liikkeelle vähän korkeammalta, eli ensin ajeltiin autollakin hieman korkeampaan lähtöpaikkaan. Nousua ja laskua ei reitillä kuitenkaan tullut reilua 30 metriä enempää, mutta joka tapauksessa korkein piste on ollut 335 metrin korkeudessa.

Tiistai 22.9. Sevettijärvi – Näätämö – Neiden

Tiistai oli enemmänkin ajelupäivä, sillä huonon sään vuoksi päädyimme lähteä katsomaan taas uutta paikkaa Suomenmaasta. Näätämö asettuu jo aika kaukaiseen nurkkaan, ja siitä kun vielä käväistiin Norjan puolella Neidenissä, niin ollaanhan sitä taas käyty ja oltu aika kaukana kaikesta!

Minne mennään? Sinne, minne nokka näyttää.

Keskiviikko 23.9. Paistunturin erämaa-alue

Tämä oli tosi siisti reitti! Aivan Kevon luonnonpuiston tuntumassa sijaitseva Paistunturin erämaa-alue oli karua ja kaunista, polveilevaa ja jotenkin niin… ah. 🙂 Lisäksi kun alueella ei juuri muita liikkujia ollut (toisin kuin näissä suosituissa ja tunnetuissa turistikohteissa on ollut ruuhkaa tänä syksynä), niin… ah. 🙂

Venla pääsi käpsyttelemään tällä lyhyehköllä lenkillä melkoisen määrän portaita ylös ja alas, ylittämään kapeita puisia siltoja vesistöjen yli ja tallustelemaan pitkospuita. Reipas retkikoira. <3 Ja kuten kuvien määrästä – ja laadustakin – näkee, malttoi pikkuneiti kävellä jo ihan nätisti suurimman osan ajasta. 🙂

Osaan kuvista sattui tulemaan ihan omatoiminen filtteri – eli likainen kameranlinssi, minkä johdosta osa kuvista näyttää kovin sumuisilta ja hämyisiltä. Sää oli kuitenkin selkeä (tuulinen), mutta tämä pikku lisäfiltteri kuvissa tuo oman tunnelmansa.

Torstai 25.9. Tankavaaran Koppelonkierros

Torstaina ajeltiin taas vähän etelämmäs, ja kävimme kiertämässä Tankavaaralla pienen kierroksen upeissa ruskansävyisissä maisemissa. Suloinen ja utelias pieni kuukkeli seuraili reissuamme hetken matkaa, näitä ruosteenvärisiä uteliaita lintuja onkin ollut vähän ikävä 🙂

Riittävä lepo

mikä on aina kivempaa kavereiden kanssa

Tässä parhaimpia, helluisimpia, söpöimpiä, hauskimpia, kuvauksellisimpia ja muuten vain muistorikkaimpia köllöttely- ja leikkihetkiä matkalta. Lepo ja leikki on tärkeä osa lomailua.

Uuden oppiminen

eli huomioita koiranpennun kanssa matkustaessa

Venla täyttää muutaman päivän päästä viisi kuukautta. Reissaumme on ryydittänyt muun muassa Venlan oma teemalaulu Babyshark (tiedäthän sen? Baby Shark, doo doo doo doo doo doo!”), ja etenkin Heklan ja Hempan hermoja on koeteltu ihan urakalla. Matkalla laulu pääsi muuttumaan muotoon Baby Gums, kun Venla pudotti 1,5 päivän aikana 3 kulmahammastaan. Neljäskin irtosi sitten pari päivää myöhemmin. Koiran suu on tuntunut jopa hellän pehmoiselta, kun pahimmat naskalit ovat vihdoin poissa. 😀

Komea koirakolmikko, eikös vain?

Äärimmäisen ylpeä olin Venlasta, kun sain huomata miten hienosti se oppi ja työsti pienessä päässään sille hankalia asioita. Jäniskosken ylitys meinasi olla jännää, mutta pentu suoriutui siitä upeasti, eikä sille jäänyt jännästä suorituksesta minkäännäköistä paineistusta tai kierroksia päälle. <3
Lisäksi mökillä oli parvimainen yläkerta, jonne johti jyrkät portaat. Opetettiin Venla kiipeämään nuo portaat tuettuna, turvallisesti ja rauhallisesti. Kun tämä oli kerran tehty onnistuneesti ylös ja alas, annettiin pennun makustella kokemustaan pari päivää, ja sitten kokeiltiin uudestaan. Toisella kerralla portaat kuljettiin jo puolta reippaammaalla vauhdilla, ja Venla itse halusi lähteä vielä toisellekin kierrokselle! Vau mikä pentu! 😀

Ja selvennyksenä kerrottakoon, että pentua ei ole kuljetettu portaissa yhtään näitä kertoja enempää – halusin vain opettaa sille nyt vastaanottavaisessa iässä, miten tuollaisissa hankalissa portaissa kuljetaan. On helpompaa sitten, kun Venla on iso ja aikuinen koira.

Meillä on ollut myöskin hainhammastelun lisäksi ilmoilla teemaa Veni Vidi Pici, eli Tulin, näin ja pissasin. Parin päivän jälkeen mökillä totesin, että eteisen matto pääsee pesulle ja sitten se pääsee odottamaan puhtaana, kuivana ja ennen kaikkea poisrullattuna pentukoiran kotiinlähtöä. Valitettavasti Venla ehti myös pissata Katjan ja Janin luona olkkarin matolle, mutta siellä he eivät antaneet minun ryhtyä mattopyykille ehdotuksestani huolimatta. Venla pahoittelee vielä kerran.

Itse matkustaminen on sujunut hyvin: Penni, Hekla ja Venla ovat mahtuneet tila-auton paksiin hyvin, ja esimerkiksi päiväruoan tarjoilu on hoitunut näppärästi matkalla sopivissa paikoissa pysähdellen. Takaisintulomatkalla suoritimme koko ajelukomeuden – 12 tuntia, taukoineen 14 tuntia – yhteen putkeen, ja se alkoi näkyä pennussa virittyvänä vieterijousena: kun vihdoin pääsimme majapaikkaamme Lammille noin 22.30, me muut matkasta väsyneenä olisimme halunneet nukkumaan, mutta Venla oli – PING! – täysin hereillä ja valmiina leikkimään ja riehumaan ja pomppimaan sohvalla. Iltavillin hillitsemisestä pakeni pieni ylivuoto sohvatrampoliinin muodossa, ennen kuin ylikiehunta saatiin taas hallintaan.
Sama moodi jatkui aamulla – olihan nyt levätty jo yöunetkin?! Ja taas sain hillitä pennun ylivuotavaa ylienergiaa aamuruoan vaatiman ruokalevon verran. Et muuten usko, miten paljon Venla loikki ja pomppi ihan vaan siitä ilosta että se saa tehdä niin, sitten kun sen luvallinen aika koitti. <3

Matkustavan pennun pakkausmuistilistassa on muiden tavaroiden lisäksi puhdistusainetta, iiso kasa pissialusia sekä kassillinen puruluita. 😉

Maisemien ihailu

hengen salpautumiseen saakka

Unohtumattomia maisemia ihaillessa mieli lepää. Tälle reissullemme osui mitä upein maaruska, ja loppujen lopuksi myös lehtipuiden ruska loisti kauniina eri keltaisen, oranssin ja punaisenkin sävyissä.

Minulla oli reissulta toiveenani nähdä poroja, kuukkeli ja revontulia. Kuukkeli täytti toiveeni Tankavaaran maisemissa, check. Porojen tilanne meinasi alkaa huolestuttaa jossain vaiheessa, sillä yleensä poroja saa väistellä tiellä aivan jatkuvasti, ja nyt reissullamme oli ehtinyt kulua jo useampi päivä ilman yhtäkään poroa. Niiden rykimäaika on alkanut, ja ne ovat vetäytyneet jonnekin erämaiden uumeniin puuhastelemaan. Onneksi loppulomaa kohti saatiin nähdä vähän porojakin, mutta tyyppien kuvaaminen osoittautui hieman haasteelliseksi, kuten saatat kuvista huomata.
Revontulien kanssa meinasi myös tulla surku. Pilviset yöt ja magneettikenttien olematon aktiivisuus eivät luvanneet hyvää, mutta onneksi – onneksi!! – viimeinen ilta perillä muutti tilannetta ja saimme ihailla hetken jopa punaiseen taittavia sävyjä yllämme taivaalla.