Aurinkoinen sunnuntai antoi hyvän tilaisuuden lähteä käymään Valkmusassa. Valkmusan kansallispuisto onkin sitten jo toinen kansallispuisto Venlan plakkarissa; ensimmäinen eli Leivonmäki käytiin kokemassa hieman aiemmin kesällä.
Valkmusan suoalueella kulkee pitkospuinen lenkki, jonka yhteispituus on noin 2,5 kilometriä. Ihan passeli tuollaiselle pikkukakaralle harjoitteluna tulevaisuuden vaelluksille.
Venla käveli aivan erinomaisen hienosti pitkospuilla, mutta – aivan kuten kaikki muutkin omat ja kavereiden doggit (Nemiä lukuunottamatta) – hyvinkin pian Venla löysi tiensä pitkospuiden viereen pehmeälle ja kostealle suopohjalle. Ainoa syy, miksi annoin sen kulkea suon puolella vähän normaalia enemmän oli, että päivä oli aikas kuuma – turvehoito tassuissa on viilentänyt varmasti. Ja tämä neiti myös heitti oikein kellittelemään suolle! Kovin perinpohjaista suohon tutustumista!
Levähdyspaikalla on lintutorni, johon johtaa hyvinkin pitkät ja koiralle hankalat puuportaat. Me harjoiteltiin porraskiipeilyä parin askelman verran, meni ihan suht’ mukavasti.
Emme olleet ainoita ulkoilijoita kauniissa viikonloppusäässä, joten pitkospuuohituksia päästiin harjoittelemaan useampaankin otteeseen. Ne menivät… noh, sanotaan että kaikki osapuolet pääsivät jatkamaan matkaansa kuivin jaloin. 😀
Valkumusa on meille erityinen paikka, sillä siellä ollaan Mikon kanssa käyty säännöllisesti nyt jo kohta varmaan viisitoista vuotta. Hertta-doggin vaellusmatkat alkoivat ja päättyivät Valkmusaan, ja siinä välissä suon tuoksuja käytiin nuuskimassa useasti kahdeksan vuoden aikana. Nemi ehti tehdä muutaman muistoihin painuneen reissun siellä kanssamme.
Nyt on Venlan vuoro. Tästä se alkaa. <3
