Nemi on aivan mahdoton höpöttelijätyttö. 🙂

“Ai kuka? Minä vai?”

Pentumaiseen äänimaailmaan kuuluu, tietenkin, ääneen haukottelut, mutta tämä pentu vie senkin aivan uudelle tasolle: olemme kutsuneet Nemin ääneen haukotteluita muun muassa nimillä piippaaja, sumutorvi, sireeni ja urinapörinä. Auttaisiko nämä termit kuvaamaan yhtään sitä, mitä kaikkea me saadaan täällä kuunnella? Esimerkiksi ”sumutorvi” on sellainen töräytys, että siihen kyllä aivan takuuvarmasti heräät. Sanallisesti parhaiten kuvailtavissa on ehkä ”haaaaaaukotummooaaaaar”, joka vielä päättyy hampaiden yhteen kalisutteluun. 😀
Sen verran sympaattisia nuo pennun haukotteluäänet ovat, että ihan vähän toivoisin niiden säilyvän Nemillä pitkään.

Nemin ääniskaalaan kuuluvat myös paheksuvat tuhahdukset (Nemi paheksuu monia asioita! :D), onnellinen öhinä ja turhautunut urina, joka yleensä tulee ilmoille koiran tylsistyessä tai kun se haluaisi saada jotain tai päästä jonnekin.
Kotiin tulemiseni aiheuttaa aina suuren puhetulvan. Yleensä juttelu on hyvin monimuotoista, ja mitä pitempään olen ollut poissa, sitä kovempaan ääneen poissaolostani minulle motkotetaan. Äänet koostuvat kaikesta edellämainitusta: erilaisista haukotusäänistä, urinasta ja pörinästä, öhinästä ja joskus vieläpä oikein kovaäänisistä karjahteluista ja “väy-äy-äy!”-huuteluista. 😀

Osaa tuo koira itse asiassa haukkuakin. Eilen se nimittäin haukahti kahdesti radiolle, jonka täysin varoittamatta laitoin päälle – sieltähän kuului vieraiden ihmisten puhetta, herranen aika, missä ne ovat??! Kun sain kohdistettua äänen lähteeksi pienen laitteen keittiötasolla, Nemi nuuskaisi sitä kerran ja käveli omalle pedilleen. Tilanne ohi. 🙂

Yhtä asiaa en ole sen kuullut kuitenkaan tekevän. Murisevan, ja tarkoitan nyt siis ihan sitä perinteistä, “oikeata” murinaääntä. Se ei murise edes leikkimurinaa lelujen kanssa leikkiessä.

Olen nyt monena päivänä yrittänyt taltioida koiran äänimaailmaa. Mikäli onnistun mitään järkevään saamaan tallenteelle, yritän vaikka tänne blogiinkin sellaista saada kuultavaksi.