Nuuskutus, spurtti, loikka, kävyn nappaaminen suuhun ja sitten häntä tötteröllä ravia eteenpäin! Seuraavaksi tulee vastaan oja; sinne juomaan, sukeltelemaan ja kurlailemaan, loikka pöpelikköön ja sieltä suoraan välipalalle vadelmapensaaseen.
Jotakuinkin tällaiselta kuulostaa Venlan metsälenkit. 😀 Pentu alkaa jo jaksaa sen verran hyvin, että kävelyt alkavat pikku hiljaa tuntua minustakin jo ihan kävelyiltä. Mitä nyt minulla pitää olla silmät selässä, koska pentu ja pennun keksimät kaikki Tosi Järkevät Ideat. Kuten sienien maistelu. :O Kerrotaanpas siitäkin tuossa alempana lisää…
Paras liikuntamuotohan pennulle (kuten aikusellekin koiralle) on vapaana liikkuminen, pennun kapasiteettia ja jaksamista seuraten. Koko ajan se kakara vaan tuosta vahvistuu ja koordinaatio, tasapaino sekä lihaksisto kehittyvät niin, että hissukseen voidaan lisätä matkaa ja ulkoiluajan kestoa.
Venla on myös ihan selkeästi nyt hoksannut luoksetulon idean: joka kerta, kun minä kiljaisen TÄÄLLÄ!, kannattaa minun luokse tulla. Siitä saa kuulemma aina namin palkkioksi. Kun tämän juju on nyt ihan selvästi jo opittu, sitä vahvistetaan jatkuvasti. Koko ajan tuloksekkaammin.
Minua ei ole siunattu viheltämisen jalolla taidolla, joten olen nyt vaivihkaa yhdistänyt luoksetuloon yliäänipillin: kun koira laukkaa jo täyttä vauhtia minua kohti, puhallan samalla pilliin. Näin se alkaa yhdistää pillin äänen luoksetuloon ja varmaan namipalkkioon. Tätä ehdollistamista jatketaan nyt pieni tovi, ja sitten kohta kokeillaan, että missä vaiheessa se hoksaa tulla luokse pelkällä vihellyksellä.
Aiemmin tällä viikolla saatiin myös ohitusharjoitus mustikkametsällä olleista naisista! Otin koiran haltuun ennen kuin se huomasi ihmiset, ja kun lopulta oltiin kaikki riittävän lähekkäin, kysyin saisinko tehdä ohitusharjoituksen vapaana pennun kanssa. Naiset suostuivat, ja käsissäni keulivasta Venlasta päättelin, että harjoitus ei tulisi onnistumaan: “sikäli kun se sinne teidän luo tulee, niin älkää huomioiko pentua mitenkään, jotta saadaan onnistunut harjoitus meille. Kiitos!” Yllätyksekseni matkassani olleet namipalat olivat houkuttelevampia, ja Venla lähti hienosti mukaani. Olinpa aika ylppis! <3 Me teimme ympyrälenkin noin puolessa tunnissa, ja naiset olivat edelleen samoilla sijoilla. He pyysivät nyt saada tervehtiä pentua luvan kanssa. Ja Venlahan tervehti, oikein olan takaa (itselleen tyypilliseen tapaan) x) Kun molemmat marjastajat oli pussattu läpikotaisin, sain harjoitella vielä häiriön keskellä luoksetuloa; hieman kovempaa volyymiä piti käyttää TÄÄLLÄ!-karjaisuun, mutta kyllä se Venla sieltä vaan tuli luokse ja lähti vielä minun matkaankin <3 Hyvä Venla! <3
Kaikkensa antanut koirakakara lenkin päätteeksi 
Venlasta on rakentumassa ihan täys metsäläinen. 😀 Se suikkaloi hakkuuaukean oksarihmastoissa, hyppelee kiviltä toisille, kellittelee kanervikossa ja riehuu märässä sammalikossa reikä päässä. Se on myös omatoimisesti, eli opettamatta, oppinut syömään marjoja ihan itse! Mustikat uppoaa suoraan pensaista ja kypsät vadelmat se hotkaisee suoraan pensaasta. Mä joudun nimittäin pitämään puoleni, että ennätän saada itselleni riittävästi :O 😀
Ehtihän se tosiaan jo yhtä sientäkin maistaa… Kun vain hetken söin itse pensaasta vadelmia ja vilkaisin koiraan, näin sen mässyttävän jotain kovin tyytyväisenä. Ei muuta kuin kita auki, ja seuraavaksi kaivoin sienenpalasia sen suusta. Ensireaktio sienestä oli, että siitä huokuu sellainen suht’ viaton fiilis, mutta nappasin valokuvan sienistä ja lähetin kuvan sienigurulle Heidille; aa-pu-va, mikäs sieni se tämä on, jotta pitäisikö olla huolissaan? No, myrkyttömäksi todettiin eikä Venlalle oireita sitten tosiaan edes tullut.
Mutta tarkkana saa tämän kakaran kanssa olla sen puuhasteluissa :O 😀
Kakara nauttii ihan täysillä metsälenkeistä. Äitin tyttö. <3