Venla on ollut ilonamme täällä nyt kaksi ja puoli viikkoa. Kerrotaas nyt vähän kuvin ja sanoin, miten alku on lähtenyt käyntiin, millainen tapaus Venla on ja mitä ollaan puuhailtu.
Venla 10 viikkoa: 13,6 kg ja 44 cm 
Miten meillä menee? Pääsääntöisesti oikein mukavasti menee. Pikku hiljaa me aletaan oppia toiveita toistemme rytmistä – miten monta kertaa pentu pissii tunnissa hereillä ollessaan (kolme), tai että minä odotan pennun rauhoittuvan paikalleen ruokailujen jälkeen. Tässä toisemme ymmärtämisessä mennään pikku hiljaa eteenpäin.
Se, mikä on päässyt vähän yllättämään, on pennun “pelko” yksin jäämisestä. Pelko on vahva ja voimakas sana, kyseessä ei ole suoranainen pelko; toisin ilmaistuna, Venla siis vain haluaisi olla meidän muiden kanssa eikä haluaisi jäädä yksin.
Meillä on varattuna Venlalle Ihan Oma Huone – haluamme opettaa koiran rauhoittumaan esim. työpäivien ajaksi omaan huoneeseensa (muun muassa siksi, että jos tästä sattuu tulemaan aktiivinen askartelija, se remontoisi koko talon sijasta vain yhden huoneen). Venla on ollut tästä eri mieltä sen verran, että hän ei tahtoisi olla eri puolella porttia kuin muut. Ongelma ei siis ole siinä, että hänet suljettaisiin portin taa huoneeseensa, – hän viihtyy huoneessa ja hakeutuu sinne vapaaehtoisesti nukkumaan tai syömään luutaan, – vaan siinä, että ei saa juuri sillä hetkellä olla samassa tilassa muiden kanssa. Tätä yksin olemista opetellaan nyt paljon: paikalleen rauhoittumisesta palkitaan ja kiitetään, porttia veivataan tylsistymiseen asti kiinni-auki-kiinni, Venla saa kulkea vapaasti talossa ja välillä on portin takana vaihtelevia aikoja jne. Edistystä on tapahtunut, joten tähänkin kohtaan sanoisin: pikku hiljaa eteenpäin.
Edelliskohtaan vahvasti liittyen on tullut vielä isompana yllätyksenä myös se, että yöllä herätessään koira on vinkuu ja ulvoo yksinäisyyttään. Lyhykäisyydessään meidän yöt ovat menneet näin: pennun saavuttua nukuin sen kanssa samassa huoneessa kolme yötä. Seuraavaksi jätin sen yksin huoneeseensa, ja yö meni upeasti – Venla nukkui jopa putkeen melkein kuuteen asti. Seuraavana yönä, jännän päivän jälkeen, se heräsi yöllä 2.30 ja alkoi vinkua. Tunnin kuluessa vinkuminen oli muuttunut eroahdisteiseksi paniikkiulvomiseksi, ja sopivassa hengenvedon välissä minun oli pakko mennä koiran luo, sillä se oli oikeasti paniikissa. Saavuttuani Venla rauhoittui jotakuinkin nopeasti, ja minä nukuin loppuyön eteisessä portin toisella puolella. Olemme täällä spekuloineet, että se saattoi jopa nähdä unia aiemmin päivällä tapaamistaan koirista, ja keskeltä unta herättyään onkin säikähtänyt ollessaan aivan yksin pimeässä huoneessa…
Tuosta yöstä eteenpäin olen nukkunut ilmapatjalla eteisessä, portin toisella puolella, välimatkaa koko ajan hieman venyttäen. Yöt ovat menneet vaihtelevasti – huonohkosta hyvään ja kaikkea siltä väliltä. Venla tuntuu heräävään kolmen aikaan pissalle, ja on hyvin yökohtaista, miten nopeasti se malttaa käydä uudestaan nukkumaan (ja samalla, miten paljon se vinkuu portin takana). Toisena yönä se valvoo tunnin puruluuta natustaen ja välillä kokeilevasti vinkuen, toisena se ottaa minun esimerkistäni mallia – kääntää vaan kylkeä ja jatkaa uniaan. Pääsääntöisesti suunta on ollut kuitenkin parempaan päin, joten; pikku hiljaa eteenpäin.
Onneksi minä olen saanut nukuttua vieraspedilläni yllättävänkin hyvin, etten ole ihan kävelevä zombi päiväsaikaan töissä (no, ei se kovin kaukaa taida viedä, HAH!)
Aktiivi-Venla. Sitten! Meillä on täällä materialisti. Ja Venla on siis materialisti sanan sellaisessa merkityksessä, että se rakastaa kaikkia eri materiaaleja. Fleecepeitot, minun vaatteet (erityisesti sukat, villasukat ja paidat), kumisaappaat ja vessapaperirullat lähtevät pennun natusteltavaksi ennen kuin ehdin selkääni täysin kääntää. Vauhti, jolla se sinkoaa esimerkiksi maassa olevan kumisaappaan varteen kiinni tai nopeus, jolla se ehtii pinosta napata vessapaperirullan, on lähestulkoon hämmästyttävä.
Venlalla on myös käytössään, etten nyt uskaltaisi vallan väittää että melkoisen kattava lelu- ja puruluuvalikoima. Jännää tässä eri materiaalien, värien, vinkuäänien, purutuntuman ja makuvaihtoehtojen kakofoniassa tekee sen, että ne sallitut lelut ja pureskeltavat kelpaavat vain hetken (5 sekuntia viiva 5 minuuttia), jonka jälkeen pentu siirtyy melko tehokkaasti ei-sallittujen asioiden kimppuun. Saas nähdä, missä vaiheessa saan opetettua kakaralle, että sen oma pehmolelu on OK, mutta olkkarin sohvatyynyt eivät ole OK syödä; kyllä se tästä, hiljalleen.
Me ollaan tässä männäviikolla saatu myös valloitettua lähimetsä! Muutama lenkki ollaan ehditty tehdä, ja lenkeillä ollaan päästy harjoittelemaan vesilätäkössä juoksemista, kanervikossa kierimistä, kiville kiipeilemistä sekä Äitin seuraamista kaikkine ihme käännöksineen ja suunnanvaihdoksineen. Hyvinhän se metsäily on kuitenkin mennyt – eniten päänvaivaa on aiheuttanut Venlan halu kantaa (syödä?) käpyjä ja pikkukiviä. :O Onneksi se luopuu niistä suht helposti ja vaihtaa kävyn namipalaan, mutta pientä huolta aiheuttaa Äiti-ihmisille tuollainen käpyjenkantamistapa. Tästä(kin) Venlan mielestä niin kivasta leikistä pitää nyt vaan opetella pois; pikku hiljaa…
Eli; opetellaan elämää, hiljalleen yhdessä eteenpäin 🙂 Kaikkien EI!-komennusten välissä tämä on kuitenkin aivan hurmaava, ihana, suloinen, kaunis ja meidän kaikkien sydämet valloittanut pentu <3
