Viime sunnuntaina kävimme ihmettelemässä meille täysin uusia lenkkipolkuja Kotkassa Petäjäpirtin maastoissa. Vaikka alue oli meille uusi, reitit olivat sinällään vanhoja ja kovasti käytössä olleita – tämä oli nähtävissä monihaaraisina, ristiin rastiin polveilevina, vahvoina ja leveinä polkuina. Ja kyllähän siellä muita ulkoilijoitakin riitti: Nemi pääsi näkemään muiden lenkkeilijöiden ja koiranulkoiluttajien lisäksi frisbeegolfaajia, useampia fatbike-pyöräilijöitä sekä pari hevostakin!

Sunnuntaina oli aurinkoinen päivä, mutta aivan älyttömän kylmä tuuli! Onneksi laitoin Nemille sadetakin suojaamaan tuulelta.

Polut mutkittelivat vaihtelevassa, melko tasaisessa maastossa. Saimme vaihtelevasti käpsytellä metsäteillä, peltopoluilla ja kalliopohjaan tallaantuneilla urilla. Enimmäkseen reittiämme hallitsi kuitenkin voimalinjojen alla kulkevat polut. Reitillä oli myös pari laavuakin, ja meidän reittimme vei niistä pohjoisemmalle, Rahkanlaavulle. Laavulta olisi lähtenyt houkuttelevan näköiset pitkospuut kiertämään Suonkieroa ja Kurittulanlenkkiä, mutta sitten kokonaismatkasta olisi tullut jo aika pitkä. Meillä oli muutenkin hyvä ja reipas kävelytahti, ja reilun seitsemän kilometrin lenkki taittui suhteellisen vauhdikkaasti.

Sinänsä alue oli ihan kivaa vaihtelua käydä käpystelemässä, ja tosiaan vaihtoehtoja kulkemiselle riittää useampaankin käyntikertaan. Erityisesti jäi kuitenkin kiinnostamaan tieto siitä, että näiltä reiteiltä kulkee polut myös Valkmusan kansallispuiston puolelle Moronvuoren päivätuvalle. Siitä saisikin mielenkiintoisen päiväreissun tehtäväksi!

Nemi kulki koko matkan valjaissa ja talutusvyössä. Vauhti oli aika kova – eli menohaluja olisi ollut, ja ennen kaikkea pientä koira veti perässään Mahdottoman Kiinnostavat Hajut! Niihin olisi haluttu jäädä jumiin aina pitemmäksikin aikaa. Mielellään jokaiseen polulle osuneeseen heinänkorteen. Jos Nemi olisi saanut päättää yksinään tahdin, olisi tuohon matkaan kulunut meillä todennäköisesti puoli vuorokautta 🙂

Kuten näkyy, on Nenä kiinni koko ajan jossain hajuissa ja talutushihna piukassa…

Illalla käytiin vielä katsomassa Mummia ja Ukkia, ja siellä ollessamme huomasin Nemin kainalossa kahden euron kolikon kokoisen ”turpoaman”. Se näytti vähän siltä, kuin kohdassa olisi ollut hieman nestettä tai että se muutoin olisi vähän turvoksissa. Ei punottanut eikä mitään. Seuraavaan iltaan mennessä kohta oli jo ruvennut punottamaankin – luulen että tätä onnistui edesauttamaan Nemin omat hoitotoimenpiteet, kuten kohdan rapsuttelu ja nuoleminen. Nyt kohtaa hoidetaan hoitoseerumilla ja parin päivän käsittelynen jälkeen se näyttää ehkä vähän paremmalta. Mutta enpä ole mokomaa koskaan ennen nähnyt! Mikähän se on? Ruhje? Hiertymä? Tosi kummallinen joka tapauksessa. Ainoa aiheuttaja tälle, mitä keksin, ovat valjaat: liekö nailonvaljaat ovat onnistuneet hiertämään tuota kohtaa, vaikka siinä periaattessa oli sadetakkikin välissä.  Testasin valjaita vielä uudestaan päälle, ja vaikka valjaitten ei olisi pitänyt tuohon kohtaan täysin osua, on se kai teoriassa mahdollista jatkuvassa vedossa tai nykimisessä. Höh. No, tällaista nyt seurataan ja yritetään hoitaa kuntoon (minä hoidan, ei Nemi!). Onko kellään ideaa, mikä juttu tuo on?