Ongelma, ja erilaisia ratkaisuja siihen
Hetimiten sieltä tammikuulta, kun pakkaset alkoivat kiristymään, havaitsin Venlan polkuanturoissa pientä pintahalkeilua. Ja ennen kuin ehdin huomatakaan, oli oikean etutassun keskimmäisen kynnen kynsinauha auki. Eli tätä tismalleen samaa ongelmaa kuin Nemillä oli.
Kun kovat pakkaset ovat pitäneet pintansa ja lumihangen päällä pysynyt puuterilumikerros – jonka muuten vastikään kuulin olevan todella teräväreunaista ja aiheuttavan juurikin näitä haavaumia koirien tassuihin, – ei kynsi ole päässyt paranemaan missään kohtaa. Päin vastoin: viikkojen edetessä yhä useampi kynsinauha alkoi jättämään lumihankeen pieniä verisiä jälkiä. Sittemmin muut kynsinauhat ovat parantuneet ensiapuhoidoilla, mutta oikean etujalan kynsi aukeaa aina vaan uudestaan. Eikä Venla auta yhtään asiaa sillä, että se tunnollisesti yrittää nuolla varmasti vähän kipeältä tuntuvaa varvasta. (Toimenpidetossuille on ollut käyttöä, eli koira on saanut pitää tossuja sisälläkin ja näin on estetty koiran tekemä ylihuolto.)
Ja jottei tässä vielä riittävästi, muutama päivä sitten lenkille mennessämme aloimme ihmetellä, mitä Venlalla on kaulassa. Verta. Miten ja mistä? Hetken paikallistamisen jälkeen löytyi vasemman korvalehden kärjestä millin pituinen vekki, joka vuoti verrattain reilusti. Pakkasen kylmettämien korvien ja mahdollisesti voimakkaan ravistelun yhteisvaikutus havaittiin veren tahriinnuttamana koirana. Huoh.
Molemmat näistä nyt paranneltavista vaivoista voivat olla vaikeita saada hallintaan ja ne – sekä polkuantoihin kohdistuvat haavat että korvankärjet – aukeavat hyvin herkästi uudestaan.
Rasvat ja lisät
Ensihoitona varpaaseen laitettiin hunajapohjaista Vetramiliä, sen jälkeen siirryttiin pihkasalvaan ja kolmantena mömmönä, siinä kohtaa kun korvakin aukesi, alettiin sekä korvaa että varvasta hoitaa sinkkivoiteella. Kaikkia näitä kolmea siis eri aikaan, ei yhtäaikaisesti!
Ruokavalioon lisättiin lohiöljy ja sinkkijauhe. Sittemmin sain kuulla, että omegaöljyt heikentävät veren hyytymistä (tätä en tiennytkään aiemmin), joten polkuanturoiden kimmoisuutta lisäämään annettu lohiöljy on nyt jätetty taas pois, jotta korva pääsisi paranemaan paremmin. Aikamoista säätämistä.
Sinkkilisä tulee olemaan meillä vakiosyötössä nyt ja jatkossakin, eikä vähiten siksi, että Venlan ruokavalio koostuu nappulasta ja lihasta (lihaa tällä hetkellä noin 25 % ruoasta), jolloin sinkin lisätarve kasvaa muutenkin. Laskin, minkä verran Venla tarvitsee sinkkiä päivittäin ja minkä verran se sitä syömästään ruoasta saa. Sen jälkeen laskin tarvittavan lisäsinkin määrän (ollen 15 mg/vrk), ja nyt pari viikkoa syötän sinkkiä tupla-annoksella, jotta haavat paranisivat pikavauhtia.
Rasvojen ja ravintolisien ohella käyttöön otettiin tossut suojaamaan varpaita suoralta kosketukselta hankeen, lumeen ja pakkaseen. Siinäpä oma lukunsa:
Case tossut
Eli ei muuta kuin tossuja jalkaan ulkoillessa. Meiltä löytyy Kolin fleecetossut, mutta koska väri on ällöpinkki (eli ällö pinkki) ja jos pieni ihminen saisi toivoa asioita, niin tossut voisivat olla hieman pitempivartiset. Niinpä visionääri täällä päätti osaavansa käyttää ompelukonetta ja surauttaisi mittatilaustyönä just oikean väriset ja -mittaiset tossut!
Itsenikin yllättäen, suunnitelma ja toteutus toimivat! Tossut valmistuivat parissa illassa, ne olivat juuri oikean kokoiset ja homma meni kerralla kaikin puolin oikein. Ja hitto miten päheen näköiset fleecebootsit tulikaan tehdyksi! 😀
Ja sitten tuli se mutta. Tosielämän testitilanteeseen, eli metsän umpihankeen mennessämme, etujalkojen tossut putosivat ensimmäisen sadan metrin matkalla. Toisella lenkkikerralla kokeillessamme tossuista vain yksi neljästä pysyi koko lenkin ajan: kaksi ekaa irtosivat taas sen sadassa metrissä, kolmas tossu irtosi puolessa välissä lenkkiä.
Visionääri täällä on raapinut päätään. Miksi ne Kolin fleecetossut pysyvät jalassa, mutta minun tekemäni eivät. Mistä tämä johtuu? Ehkä käyttämäni fleece on huonolaatuista (no hei, joku Ikean viltti se oli, jonka uhrasin tähän kokeiluun: D) ja kenties liian pehmoista, jolloin lumi oikein takertuu tossuun ja hanki repii sitä irti jalasta? Tarrat nimittäin tuntuivat pitävän ihan hienosti kiinni, vaikka niihinkin vähän lunta oli tarttunut. Tai ehkä kyse onkin kuitenkin niistä tarroista. Mene ja tiedä.
No, joudun ehkä nöyrtymään ja tilaamaan Venlalle ammattilaisen tekemät, laadukkaat fleecetossut tuonne umpihankiulkoiluun. Violetit omatekemät bootsit saa jäädä käyttöön tielenkkeilyyn tai hoitotoimenpidetossuiksi. Tai voisihan ne lisätä mukaan telttaretkeilyn pakkauslistalle… 🙂
Korvien suojaaminen
Kuten aiemmin sanottu, korvalehtien kärjessä olevat haavat aukeavat hyvin herkästi uudestaan – jo yksikin voimallinen ravistus voi riittää korvalehden uudelleen aukeamiseen. Ohuen ohuessa korvalehdessä paleltumariski on todellinen, ja korvalehden kärjen ääreisverenkierto on varmasti kovilla tuolla pakkasilla. Meillä tämä “kierre” on jatkunut nyt viidettä päivää – tänään olisi toinen päivä putkeen, että olen onnistunut suojaamaan korvan niin hyvin ettei se ole enää alkanut vuotaa! Mitenköhän pian korvan haavan paraneminen kestää, onko tietoa?
Paitsi hoitamalla sinkkivoiteella, jonka Katja vinkkasi parhaaksi vertavuotavan korvahaavan paikkaamiseen, ollaan tänään testailtu Venlan kanssa ensimmäistä vaihtoehtoa korvien ravistelun ehkäisemiseksi.
Koiravaatekaapin perukoilta kaivettiin esiin mummotuubihuivi <3
Paksu, kaksinkertainen joustofroteetuubi on TopCanisin valmistama. Olen sen aikanani ostanut koirilleni telttailuvaatekerrastoon – tuubilla saadaan suojattua telttayönä kaula sekä korvat.
Venla hyväksyi tuubihuivin mukisematta, itse asiassa se näytti jopa tykkäävän huivista myös sisällä (takkatulen ääressä, vieläpä). Ulkoilemaan lähtiessä ensin puettiin huivi, sitten toppatakin kaulus vedettiin päälle pitämään huivi paikallaan ja lopuksi vielä jalkaan tossu.
Venlan ilmeet olivat suhteellisen mielenkiintoiset tämän paketoinnin päätteeksi 😀 😀
Huivi pysyi kaulan puolelta hienosti paikoillaan eikä lähtenyt keriytymään rullalle. Sen sijaan pääpuolelta huivia sai kiskoa keskimäärin kolmen minuutin välein, jottei se valahtanut korvien alapuolelle. Kikka toimi, sillä korvat pysyivät koko ulkoilun lämpöisenä – eikä korvalehti auennut uudestaan! We still have hope…
Jos korvalehden haava aikoo aueta vielä uudestaan, täytynee ottaa järeämpiä keinoja käyttöön. Eli Leukoplast. Eli kiinnitysteippi, jolla paketoidaan korvat kiinni niin, etteivät ne pääse läpsymään koiran ravistellessa. Toivotaan, ettei teippailuihin tarvitsisi lähteä. *Sormet ristissä*
Vieläkö tulee mieleen jotakin, mitä tähän tehohoitopakettiin pitäisi lisätä? Onko esimerkiksi tietoa biotiinin avustavasta vaikutuksesta? Tassuvoiteen voisin tietysti lisätä tassuosaston huoltoon…