Siitä alkaen, kun Hertta saapui talouteemme 2009, olen seurannut tarkkaan sinisten doggien kasvatustyötä Suomessa ja vähän ulkomaillakin. Olen aina salaa haaveillut toisesta sinisestä, ensin Hertan kaveriksi, sitten Nemin kaveriksi. Kun nyt yllättäen viime vuodelle tuli sitten ajankohtaiseksi seurata koiratarjontaa ‘sillä silmällä’, oli sinisissä dogeissa ainakin varaa, mistä valita. Sinisiä pentueita syntyi viime vuonna 7, joissa yhteensä 47 sinistä tanskandoggin taimea. 🙂 Jossain kohtaa kesää tuntui siltä, että sinisiä pentueita vain tupsahteli maailmaan harva se viikko. 😀
Hauskempaa tästä tekee sen, että Venlan kotiuduttua meille, on lähipiiriin ilmestynyt jopa kaksi muutakin sinistä daamia: Nyyti (joka tosin asuu jo vähän kauempana), ja sitten tuli Armi.
Armi on viisi kuukautta Venlaa nuorempi, ja muutti työkaverilleni Annulle – vieläpä tähän samalle kylälle kanssamme. Armia nähtiin nyt vasta ensimmäistä kertaa, sillä halusin että Armi saa kasvaa pikkuisen pikkubeebis-iästä, ennen kuin annan sen tulla Venlan jyrättäväksi. Eihän Venla tahallaan, mutta kun se vaan ratkeaa liitoksistaan innostuksissaan. 😀
Mutta Armi-neitosen täytettyä 4 kk ja kerättyä itselleen painoa puolet Venlan painosta, uskalsin pyytää daamin meille leikkitreffeille.
Ja kyllä, Venla repesi liitoksistaan, kun se näki että portista on tulossa joku leikkikaveri. Hihnakäytöksen alkeita hetken opeteltuamme sain vapauttaa itsensä henkihieveriin kuristaneen kakaran, ja sitten… ylllätys. 🙂 Vapaana ollessaan kaikki neljä tassua pysyivät maassa, kun Venla lähti tervehtimään koirakakaraa. Innostus näkyi kyllä kilometrien päähän, mutta joku pieni aikuismainen herne kolahti jossain kohtaa kohdilleen, sillä Venla ei jyrännyt Armia täysin. Vähän vaan, mutta ei täysin.
Ja entä Armi sitten? Armi tapasi ekaa kertaa näin isoa koiraa sitten pentulaatikon. Se ei ollut moksiskaan Venlan koosta tai innokkuudesta, ja ei kovinkaan montaa sekuntia myöhemmin molemmat siniset kohnot hyppivät toistensa päälle ja peräkanaa hangessa. Aivan samanlaiset vauhdikkat leikit molemmilla 😀
Armi on muuten Hempan siskontyttö 🙂 Hitsin lupaavan näköinen doggintaimen; raamit ja palikat on kyllä kohdillaan – kunhan saadaan vaan vähän – tai no, aika paljon malttia ja harjoitusta näyttelytreeneihin. …Minähän siis olen luvannut auttaa Annua näyttelyhommissa, muistaakseni ihan sellaisilla sanakäänteillä kuin että “juujuu, kyllähän mä sen voin tarvittaessa esittää kehässä!” x) 😉 😛 <3
Ihmetellään sitten sitä näyttelyBOOMia, mikä räjähtää päälle, kun korona aikanaan hellittää ja näyttelyt alkavat pyöriä normaalisti. Enpä nimittäin ihmettelisi, vaikka olisivat ehtineet molemmat (kaikki), – sekä Venla että Armi (ja Nyyti) – kasvaa niin vanhoiksi että osallistuvat jo junioriluokkaan. Katsellaas miten mä sitten hanskaan tilanteen kahden sinisen junnuluokan nartun kanssa, ja otettaisko vaikka Hekla mukaan avoimiin narttuihin ja Hemppa valiouroksiin? Heidi juoksee, ja juoksee, ja juoksee, ja juoksee vielä pari kierrosta lisää… 😀 😀
Ahh, on ikävä näyttelyihin.
No niin, takaisin näyttelypilvestä tänne arkeen. Kiitos Annu kun kävitte – otetaanpa nyt ihan säännölliseen ohjelmistoon, niin saadaan molemmat viedä kotiimme rauhallisesti sohvalla pötkötteleviä sinisiä daameja. 🙂