No niin, nyt on sitten oikeasti talvi! Uuden vuoden kieppeillä satanut lumi on pysynyt maassa – ja myös lisääntynyt moninkertaisesti. Tällä viikolla talvinen lumimyrsky toi tullessaan parin päivän aikana noin 40 cm lunta. Saa muuten Venlakin tehdä jo vähän töitä hangessa tarpoessaan.
Näitä lumia kolatessa ja kaivaessa saatoin ehkä hoilottaa monien tuntemaa saunalaulua, vaikkakin (tai ehkä juuri siksi, että) sillä on nykyisellään vähän outo kaiku minun korvissani: “Siperian lakeus on suuri, siellä Igor Lunta lapioi (hei!) Igor-raukalla kävi huono tuuri, kun uusi tuuli uutta Lunta toi (hei)!”
Igor, ja Lumi, you see? 😀
Lumentulo loppui, ja tilalle iski kunnon pakkaset. Meillä on alin lämpötila ollut tänään -24 astetta. Hrrrr! Mutta ainakin sain toteuttaa kainovienon toiveeni siitä, että tätä ihanaa toppatakkia päästään edes pieneksi hetkeksi käyttämään Venlalla, sikäli mikäli tyttö aikoo ensi talveksi kasvaa tästä ulos. Vaikka neiti onkin periaatteessa jo takin mittakokoa isompi (takki 70 cm, selän pituus 76 cm), menee takki vielä tässä vaiheessa ihan hyvin päälle. Selän päältä jää ihan vähän vajaaksi, mutta ei niin paljon, että haittaisi. Jee!
Ennen lumimyräköitä ja kovia pakkasia ehdittiin tavata Pepeä metsälenkin muodossa. Nyt, nyt saatiin niitä valoisan ajan kuvia! …Mutta ei niistä silti juuri enempää selvää saa kuin hämärälläkään otetuista kuvista, sillä se vauhti, se vauhti… 🙂 Kristalle kiitos suurimmasta osasta seuraavista kuvista – hänen onnistui taltioida hyviä otoksia!
Meinasihan meillä tulla lenkillä vähän tilannettakin päälle. Peltojen välissä mataa leveä oja – niin leveä, ettei sen yli hyppää edes koira. Oja oli osittain lumen ja kuuran peitossa. Alueella ensimmäistä kertaa kulkeva Pepe ei tainnut hahmottaa ojaa ojaksi ja käveli muina miehinä suoraan jorpakkoon! Vain pää jäi pinnalle, niin täysin se sinne mulahti. Ei muuta kuin ojan reunalle kutsumaan poikaa luokse (mun eka ajatus oli, että koira pitää saada palaamaan meidän kanssa samalle puolelle, sillä – kuten kerrottu, – oja on niin leveä ettei sitä ylitetä, ja olisimme joutuneet tekemään jonkinmoisia koukkauksia päästäksemme taas samalle puolelle palelevan ja ehkä jopa pienesti pelästyneen koiran kanssa). Pepe osoitti hyviä uimarin taitoja, ja lähti uimaan minua kohti. Päällä ollut fleecetakki painoi koiran päällä varmaan useita kiloja siinä kohtaa, kun nappasin koiraa kaulapannasta ja autoin sitä kiskomaan itsensä rantatöyräälle.
Onneksi Venlalla oli päällä Pompan fleece, joka vielä venyi Pepen päälle. Niinpä Pepen punainen ja läpimärkä takki riisuttiin pois ja pojan ylle puettiin Venlan kuiva fleece. Sitten koirat pidettiinkin koko ajan liikkeessä ja palasimme suorinta reittiä autoille. Onnenkantamoisena Kristalla oli autossa Pepen toppatakki, joten Venlan fleece vaihtui kuivaan toppatakkiin. Pepen selkä oli muuten aivan lämmin ja kuivanpuoleinen, sillä Venlan fleece oli imenyt kiitettävästi kosteutta pois koiran turkista.
Olipas sattumus, eipä ole tuollaista ennen tapahtunutkaan! Onneksi mitään todellista vaaranpaikkaa ojaan mulaamisessa ei ollut, ja hyvillä toimenpiteillä Pepe saatiin pidettyä lämpimänä kotiin asti. Ja onneksi pakkasta ei ollut muutamia asteita enempää! 😀
Kaikenlaista, ehkäpä seuraavalla kerralla vähän vähemmän jännäpaikkoja! 😀