Minä olen aina ollut henkeen ja vereen koiraihminen. Olen sitä kyllä vieläkin, mutta sääntöön voidaan tehdä poikkeus parin kotona asustavan tupsukorvan verran. 🙂 Kissoja ei ole ollut kotona koskaan aiemmin, ennen kuin kahdeksan vuotta sitten asia muuttui.
No niin, olin siis seuraillut Miran (Vuorensinen-kissalan) kasvatustyötä jo useamman vuoden lähietäisyydeltä, muun muassa silloisten kotisivujen webmasterina. Olivathan kissat todella vaikuttavia ja hienoja ja pääsin tutustumaan niihin ylläpitäjän roolista. Sitten oma elämä muuttui sen verran, että loppuvuodesta 2012 päädyin yrittäjäksi eläintarvikemyymälään (Musti ja Mirri Loviisa). Tuolloin hoksasin, että oma kissa olisi aika merkittävässä roolissa oman työn ymmärtämisessä; pitäisihän minun osata myydä kissatuotteita asiakkailleni, ja se voi olla vähän hankalaa – tai ainakin vähemmän uskottavaa – ilman omaa testiryhmää. Kuin sattumalta, Miralle syntyi pentue 30.12.2012. Siellä oli yksi pieni poikapentu, jolla oli musta turkki, valkoiset tassunkärjet ja valkoinen symmetrinen läsi kasvoissaan, ja se tyyppi vei sydämeni. Kun pentu vielä testattiin DNA-testeillä terveeksi pennuksi, muutti pentu meille sijoitukseen. Musta pohjaväri vaaleni hopeiseksi pennun kasvaessa, ja pennusta kasvoi Vuorensinen Ian, eli IGOR.
Igor on ollut aina iso poitsu – ei se mitään maailmanennätyksiä riko kokonsa kanssa, mutta erittäin vankkaluustoinen, isokokoinen ja isopäinen poika, ja on ollut aina sykähdyttävä ja sävähdyttävä näky. Pentunäyttelyissä käydessämme muut osallistujat yrittivät häätää puolta isomman kilpakumppanin pois kehästä: “ei oo teidän vuoro vielä, nyt ei ole junnujen vuoro, kun nää on pentuja!” “Niin mutta tää ON pentu, 5 kk…” *muutama tahdissa alas loksahtava leuka* … 😀 jollen väärin muista, taisi tuossa näyttelyssä Igor sijoittua ihan mukavasti saaden luokkavoiton ja värin paras -voiton. 🙂 Myöhemmin näyttelyura toi tullessaan Grand International Champion -tittelin sekä useita värin paras- ja tuomarin paras -sijoituksia.
Kuinka iso Igor sitten on? Igorin ihannepaino hyvässä lihaskunnossa on 9,5-10 kg. Että ei se oikeasti mikään ihan pieni ole, noin niin kuin kissaksi. 😀 Nyt saattaapi olla että iän tuoma elintasomasu on nostanut painolukeman vähän korkeammaksikin… Hups.
Igor — heei, onhan tälläkin pojalla myös muutama lempinimi! Iksu, Ikku, Ikku-Pikku, Pikku-Takku, Pikku-Ukko tai ihan vaan Ii.
Niin, siis Ikkunen sai kaverikseen Lumi-kissan reilu 1,5 vuotta myöhemmin. Lisäksi Igor on ehtinyt viettää elämänsä täällä kotona niin Hertan, Nemin kuin nyt Venlankin kanssa. Lukuisia muita koiria on myös matkan varrella tavattu täällä meillä vieraillessaan. Aina joskus mietinkin, että tämä kissa saattaa kuvitella olevansa koira. Eikä mikä tahansa koira, vaan tanskandoggi. <3
Igor on ollut vähän sellainen laiskanpulskeampi tapaus. Lelu saattaa villitä hetken, mutta leikki loppuu yleensä lyhyeen. Igor tyytyy katselemaan tilanteita isännän roolissa. Jos meille tulee vieraita, Igor tulee katsomaan ovelle ketä saapuu, ja todettuaan vieraat poistuu nukkumaan omaan ylhäisyyteensä. Pitkähermoinen, rauhallinen Isäntä isolla Iillä.
Igor on kova kehräämään, ja pienikin silitys päälaelta tai rapsutus leuan alta laukaisee kehruumoottorit. Hellyydenpuuskissaan se puskee naamaa hyvinkin voimallisesti ja hurisee niin että pöytä tärisee. Minun märät hiukset Ikku sukii (tupeeraa) uuteen uskoon, ja määrätietoinen “määyrr!” raikaa kertomassa että on iltaruoan aika. (Niin, ja siis en ole varmaan kuullut koskaan yhdenkään maine coonin sanovan “miau”. Sanavarastoon kuuluu mäyr, mäk-mäk, kurr, käh ja monta muuta. Lähin yritys saattaisi olla myäää, tai ehkä mouuuu. Mutta ei miauta.” Ja Igor osaa myös haukotella ääneen, oppi sen Nemiltä!)
Igor on aina ollut perso ruoalle, ja mitä vanhemmaksi se tulee, sitä hanakammin se muistuttelee lähestyvästä ruoka-ajasta. Lieneekö jotain iän tuomia muistiasioita, mutta etenkin iltaruokaa aletaan kerjäämään aina vähän aiemmin ja aiemmin. Ennen iltanälkä iski 21, nyt se saattaa iskeä jo klo 19 🙂 Iän myötä huomaa, kuinka Igor ei enää mielellään hyppää korkeille tasoille, vaan mahdollisuuksien mukaan kiipeää niille. Olemmekin rakentaneet sille kotiin porrasteisia tasoja niihin paikkoihin, joihin sen tulee päästä (kuten ruokailupaikat ja ulkohäkkiin kulku). Vanhemmiten Igor on alkanut viihtyä myös yhä vain lämpöisemmissä ja pehmoisemmissa petipaikoissa, mitä nuorempana kollipoikana ei tehnyt koskaan, vaan nimenomaan kärsi kuumuudesta. Lisäksi vanha herra on alkanut kuorsata suunnattomia määriä nukkuessaan. 😀 <3
Hyvää syntymäpäivää, Igor!
Toivottavasti saan pitää tämän sydäntenmurskaajan luonani vielä pitkään. <3
