Ei mölytä saa, ei riehua saa, tonttu voi tulla ikkunan taa…
Tänä vuonna joulu on ollut poikkeuksellinen meille kaikille. Koronavirus (covid-19) on tehnyt toista aaltoaan Suomessa loppuvuoden ajan, ja yleisiä ohjeita noudattaen olemme viettäneet joulun ihan vaan kotona oman perheemme kesken. Perhevierailut suoritettiin tänä jouluna videopuheluin. Melko kummallista.
Ja poikkeuksellinen joulusta on tehnyt myös sen, että se on Venlan ENSIMMÄINEN!!!!!!!
Joten käydäänpäs tarkemmin läpi, mitä Venlan Ensimmäiseen Jouluun on mahtunut ja kuulunut.
Jouluaattoaamu alkoi puurolla (itse asiassa joo-o, Venlankin nappula-ateria sisälsi puurojauhelihaa). Minun ja Mikon joulupuuroiluun tuli mukaan jännittävä käänne, kun sain idean, että puurostaan mantelin löytänyt saa avata heti aamusta yhden lahjapaketin! Nanosekunnissa molemmat ryntäsivät lappaamaan vielä yhtä kauhallista puuroa lautaselleen. Jännitys tiivistyi puuron huvetessa kupeista, mutta ei – mantelia ei tullut vastaan. Se olisi siis vielä puurokattilassa. Tein jatkosääntöehdotuksen, jossa kumpikin jättäisi yhden paketin avaamatta huomisaamun puuroannoksia varten. Mantelin löytäjä saisi avata lahjansa, ja toinen sitten taas… ei. 😀 Ehdotus ei jostain syystä mennyt läpi, joten tuli santsikierroksen paikka. Tilanteen vakavuudesta kertoo se, että uusintakierrosta ottaessa jouduin tekemään valheenpaljastustestin, ja lisäksi jouduin näyttämään hihani, ettei niihin ole piilotettu manteleita. ;D Manteli osui kuitenkin minun kohdalleni (ei, en huijannut!) ja sain avata yhden paketin heti aamulla! Olin kuitenkin sen verran joulumielellä, että toin Mikolle kanssa pienen herkkuja sisältävän joulupussukan lohtupalkinnoksi. Näin kaikilla oli mahat täynnä ja hyvä mieli 🙂
Ruokalevon vietettyämme lähdimme nauttimaan sellaisesta harvinaisesta herkusta kuin metsälenkistä valoisan aikaan, ja jokin pieni joulun ihme taisi tapahtua, sillä sää oli aivan ihana ulkoiluun ja aurinkokin näyttäytyi. Venla nautti vapaana rallattelusta, näkeehän sen jo korvistakin.
Looooiks 
Ei näy tonttuja tai joulupukkia vieläkään 
Hutera silta ylittyy vauhdilla 
Korvat on koristeena? 
Jouluaaton ihme
Tänä vuonna rakensimme Venlan huoneeseen jouluhuoneen herkkuineen, lahjoineen ja jouluvaloineen. Huone ja sen ihanat aarteet ovat olleet turvassa uteliailta kissoilta ja koiralta portin takana. Venla olisi varmaan ratsannut lahjapaketit vähän turhankin useaan kertaan, ja Lumi katkonut ja syönyt lahjapakettien narut JA purrut jouluvalon katki. Igor olisi varmaan ainoana hyvin käyttäytyvänä saanutkin viettää aikaa valvomatta jouluhuoneessa – pahin vahinko olisi varmaan tullut lahjakasan seassa nukkumisesta ja siitä aiheutuneesta lahjojen lyttääntymisestä. Tasapuolisuuden nimissä kukaan karva-aarteista ei ole saanut viettää aikaa lahjojen ja herkkujen ääressä valvomatta.
Aattopäivä kului jouluisissa merkeissä syöden, saunoen (toki, Venla taas mukana saunomassa :D), vieden haudoille kynttilöitä ja sitten taas vähän lisää syöden. Illan hämärryttyä päästiin päivän odotetuimpaan osuuteen, eli pakettien aukaisuun! Ja koska kyseessä on Venlan blogi ja hairahduin jo puurotarinan verran sivupoluille, niin keskitytään nyt Venlan joululahjoihin.
Nämä kaikki? Minulle? 
Nämä kaikki todellakin minulle!
Venla sai tietenkin herkkuja, eli erilaisia puruluita ja Bottom Sniffer –nimistä ’koirien olutta’ sekä leluja: nallen, pingviinin, virtahevon ja kalkkunan. Yhtä suosikkia ei löytynyt, vaan kaikkia näitä leluja kuljetetaan, kannetaan, natustetaan ja vingutetaan vuorotellen!
Ja sitten pinossa on myös Mummin neuloma upea, mittatilaustyönä valmistunut viininpunainen villapaita. <3 Villapaita on tässä vaiheessa harsittu kiinni ja vaatii vähän vielä säätöä ennen lopullista käyttöönottoa. Esittelemme paidan sitten tarkemmin, kun saadaan se ihan käyttöasteelle asti. Mutta voin nyt jo paljastaa, että se on U-PE-A!
Kiitos kaikille lahjusten antajille, nämä olivat tykättyjä. <3 Venla arvostaa!
Sekä joulupäivä että tapaninpäivä mentiin aika samanlaisella kaavalla: otettiin hyyyvin rennosti. Aamulla nukuttiin pitkään, ja aamupalaa jatkettiin perinteisen joululeffan voimin kera jouluherkkujen. Vaihtoehtoisesti sohvalla kölliessä tutustuttiin joululahjoihin tai pelattiin konsolipelejä.
Venla seuraa televisio-ohjelmia (ja pelejä) hyvin tarkkaan – yllättääkö ketään? Erityisesti eläinohjelmat, mutta kaikki missä on liikettä ja voimakkaita ääniä, saa koiran tarkkaavaisuuden huippuunsa. Se olisi varmaan aivan loistavan uskollinen formuloiden seuraaja, jos tätä lajia meidän teeveestä seurattaisiin.
Sylikkäin ja kainalokkain vietettyjen aamupäiväköllimisien jälkeen on ollut ihan parhautta siirtyä ulos nauttimaan taas tästä mahdollisuudesta ulkoilla päivänvalon aikaan. <3
Venla hieman alle 8 kk
Venlasta on kasvanut niin kaunis tyttö! Tai kaunishan hän on ollutkin koko ajan, mutta nyt se pennun pyöreys alkaa jo muovautua nuoren neidin raameihin. Kaunis lapsukainen.
Sunnuntaina päätettiin lähteä vielä ystäväperheen kanssa käymään päiväretkellä Moronvuorella Valkmusan kansallispuistossa. Ystävien perheessä on kaksi nuorta lasta; osasin etukäteen uumoilla, miten meidän osalta lenkki sujuisi. Venla höyrysi lasten perään kuin mikäkin kofeiinin yliannostuksen saanut adhd-kenguru. Eikä ainoastaan lasten perään, vaan myös aikuisten, ja vastaantulijoiden, ja ohi jo kävelleiden, ja tiellä vierivän sorakiven perään.
Tähän minun vastaukseni on kuonopanta. Kuonopannan kanssa koira kyllä edelleen saa (valitettavasti) loikittua, mutta pystyn silti hallitsemaan ja hillitsemään tätä 45-kiloista ylienergiaa eikä se pääse vetämään kuten pelkällä pannalla tai valjailla pystyisi. Tästä syystä kävely tuntui minun mielestäni huomattavasti mukavammalta kuin mitä pelkäsin sen olevan.
Sen sijaan tauko Moronvuoren päivätuvalla, joka evästyksineen venähti jokseenkin pitkäksi, oli minullekin vähän raskasta. Minulla oli mukana Venlalle kaksi puruluuta, yksi matkalta poimittu Ihana Oksa sekä kilo koulutusnameja. Vee ei vaan malta rauhoittua viittä minuuttia pitemmäksi aikaa, ennen kuin uusi ärsyke, kuten ohi sujahtava lapsonen, taikka sitten ihan vaan paikallaan pötköttävä käpy, muuttuu kiinnostavammaksi. Oma taukoni oli siis enemmänkin koiran viihdyttämistä – tai oikeammin sen pitämistä poissa pahanteosta, kuten kaivamasta (kansallispuiston!) maata, syömästä omaa hihnaansa poikki, ratsaamasta naapureiden eväitä (ehti tehdä senkin, kaivoin kidasta kimpaleen voita…) tai hyppimästä ohi yrittävien ihmisten päälle.
Eli omat kädet olivat melko täynnä koiran kontrollointia, kuvaamiseen ei riittänyt enää käsipareja. Tältä reissulta on siis vain pari hassua kuvaa:
Kokonaisuutena päiväreissu sujui paremmin kuin mitä odotin sen sujuvan, ja reissusta jäi kiva fiilis. Ja onhan sitä mukava nähdä ystäviä, turvallisesti koronaetäisyyksien kera ulkoilmassa reippaillen.
Ja lisäbonuksena kotiintuomisina oli väsyneemmän puoleinen koirakakara: olihan se touhunnut ja kouhkannut neljättä tuntia putkeen. Taukopaikalla oli älytön määrä muuttuvia ärsykkeitä: runsaasti ulkoilijoita, joista useat kävivät Venlaa tapaamassa = monen monta rrrrrrrrakastettavaa ihmistä, useita fatbikeja, pari muuta koiraa, ja runsaasti elämöiviä lapsia. Voisin kuvitella, että on ensi yön unissa vähän prosessoitavaa.
Tällainen oli Venlan ensimmäinen joulu. Mitenkäs teillä meni?