Jatkaisiko otsikkoa vaikka että …kun pieni koira vaan haluaa olla Lähellä. Tai …kun pieneltä koiralta pasmat sekosi.
Ihan tavalliseen arki-iltaan voi Pienen Koiranpennun mielessä mahtua Suuria Tunteita. Paljon. Niin, olisipa hauska tietää, mitä tyypin päässä liikkuu noissa seuraavissa kuvissa – vai liikkuuko mitään.
Edelliskuvien lähtötilanteeseen on kenties päädytty niin, että eräänä iltana tässä kerran, tapahtui Venlan mielestä jotain kamalaa. Minä kehtasin mennä muuttamaan iltarutiinejamme, ja perinteisen “keräännytään sohvan nurkkaan köllimään ja katsomaan TV-sarjaa” -toiminnon sijasta istuinkin läppärillä työhuoneessa, portin takana, Venlan saavuttamattomissa. Kun sitten vihdoin menin koiran kanssa sohvalle, niin tämä (kuva alla) –
– vielä hyvinkin normaalit mittakaavat omaava halimistuokio alkoi saada taas ihan uusia mittakaavoja. (Ja voin muuten kertoa, että tuohon kuvan kuviokelluntamuotoon päädyttiin melko päättäväisen kaivautumisen, möngertämisen, ähräämisen, kevätjuhlaliikkeiden ja satunnaisten iskujen päähän tuloksena. Ja tätä kutsun meillä normaaliksi).
Eli jotain tällaista. Ja tiedättekö, mä en edes aio pahoitella mun kotoilupitkiksiäni, joissa on vieläpä reikä polvessa, koska ne ovat ihan maailman parhaat – ja kaiken lisäksi hyvän näköiset – merinovillaiset pitkikset!
Venlan tarve halia ja olla lähellä tällaisina poikkeuksellisina aikoina, joina Äiti ei ehkä tulekaan joka ilta sohvalle halimaan, oli lähellepääsy niin läpitunkevaa, että luulin koiran jo hetkittäin yrittävän kaivautua ihon alle?!
Joku – kuten esimerkiksi minä – voisi viisaasti ajatella, että siirry. Onhan siinä iso sohva. Mutta kun se ei auta! Halipula kun iskee, se seuraa tii-viis-ti mukana, vaikka miten yrität siirtyä!
Niin, tästä viisastuneena, tänään istun olkkarissa läppäri sylissä ja koira kainalossa. Läppärin paikkaa on vaihdettu jo kolmesti, ettei koiran naama tai tassut onnistu lätkimään koko koneen deletoivaa pikakomentoyhdistelmää (se yhdistelmä voi muodostua myös tapahtumaketjulla “yksi huitaiseva koipi = yksi läppäri lattialla palasina”)
Niin, sitten tästä viisastuneena; nyt istun koira sylissäni ja läppäri vieressä sohvalla ja yritän kiireen vilkkaa saada tämän julkaistuksi, läppärin kannen kiinni ja kaikki turvaan hep…!
Jälkikirjoitus: on se vaan aika mainio halikaveri. Kun se vielä tuosta taas vähän viisastuu ja järkiintyy ja oppii hillitsemään noita ylitsepursuavia tunteitaan, tulee siitä aikas mainio kainalokaverityyppi <3 Kaikesta huolimatta se on aika ihana jo nyt. <3