Jes! Lauantai, eikä mitään suunniteltua kalenterissa. Ja kun sääkin näytti lupailevan ihan hyvää, päätettiin me lähteä käymään Repoveden kansallispuistossa.
Venlalle tämä oli tietenkin nyt ensimmäinen käynti Repovedellä, ja itse asiassa mekin päästiin testaamaan ekaa kertaa uusittu riippusilta – tai oikeammalta nimeltään se näyttäisi nyt olevan pylonisilta. Täytyy sanoa että jämeryydestään huolimatta silta oli onneksi edelleen hyvin ‘riippusiltamainen’, me kun molemmat pelättiin että Kapiaveden ylittäisi nyt betoninen mörskä. Mutta kyllä se silti jopa huojui (vähän) askelten alla 🙂 Venlaa silta ei jännittänyt yhtään, reippain askelin se täpsytti menemään sillan yli.
Reittivalintanamme oli tänään Ketunlenkki, koska eihän puolivuotiasta pentua voi vielä liian pitkille reissuille viedä. Totesin kuitenkin, että 3,5 km matkaan voidaan ottaa pieni lisä mukaan kiertämällä Katajavuoren näköalapaikan kautta. Hienojen maisemien äärelle joutuu vaan tekemään pienen työn:
…Hupsista.
Emme laskeneet portaiden määrää, sillä Venla painatti menemään portaita kuin mikäkin vanha tekijä ja punnersi niitä parhaillaan kaksi askelmaa kerrallaan. Minä yritin pysyä vauhdissa ja kehuin samalla reipasta pentua… ei tullut laskettua askelmia tällä kertaa. Mutta niitä oli monta.
Katajavuorelta aukeaa hienot maisemat! Kannattaa käydä kurkkaamassa!
Yhdessä kohdassa reittiä Kapiaveden rannan reunaa pitkin kulkee pieni kivetty polku aivan kallion vieressä kiinni, rantavettä hipoen. Polku muodostuu kivistä, se on kapea, ja rajoittuu toisella puolella kallionseinään ja toisella loiskahdukseen. Joissain kohdin kivillä tasapainoillessaan sitä saa jo ihan miettiä askeliaankin, mutta aina on onneksi kuivin jaloin selvitty. Niin tälläkin kertaa. Myös Venla tasapainoili ja hyppeli kivillä kuin – sanottakoon se taas – vanha tekijä.
Kohti kapeaa polkua 
Tällainenkin kivi valloitettiin toisaalla
Evästaukoa me vietimme Määkijän tulentekopaikalla. Siellä – aivan kuten kaikkialla muuallakin tämän päivän aikana, – oli valtavasti ihmisiä ja pari koiraakin, joista toinen huuteli Venlalle kovin. Venla tyytyi katselemaan haukkuvaa koiraa kiinnostuneena.
Ilmeisesti tähänastinen retkemme sillanylityksineen, porrastreeneineen ja kaikkien Ihanien Ihmisten Näkemisen keskellä oli jopa saanut vähän virtaa vähiin, sillä tauostamme Venla malttoi jopa noin puolet istua ja katsella muita ihmisiä. Siis paikallaan. Istuen. Ja vain katsella. Voitko kuvitella? Minun on vieläkin vähän vaikea uskoa. Lopun osan tauosta Venla käytti pureskelemalla keppejä, kaapimalla maata, pyörittämällä itsensä solmuun hihnan ympärille, jotta minä pääsisin nousemaan jalkeille ja pelastamaan sotkeentuneen koiranpennun. Osan tauosta pentu vietti Äitin sylissä istuen (kyllä!) ja osan sitten ihan vaan maassa hänelle varatulla peitteellä. (Edelleen; noin puolet ajasta meni paikallaan. Istuen. Paikallaan. Rauhassa…)
No, tämän noin kolmen vartin pituisen taukomme aikana pennun pikalataus oli suoritettu, ja Venla oli taas täynnä virtaa ja iloa ja energiaa! Edelleen minua jaksaa hämmentää, miten monta askelta ehtii ottaa, miten monta asiaa ja moneen suuntaan yksi Härveli ehtii pyörähtää siinä ajassa, kun minä otan kolme askelta…
Edessä oli vielä yksi uusi kokemus Venlalle, nimittäin Ketunlossi. Se on käsikäyttöinen lossi, jolla vedetään itsensä ja kanssamatkustajat Kapiaveden Määkijänlahden yli (matkaa noin 120 metriä). Lautalla oli muitakin matkustajia kanssamme, ja tästä syystä kuvat ylityksestä lossin kanssa ovat vähän tiiviisti rajatut. Yhtä kaikki: lossilla matkustelu oli Venlan mielestä kivaa ja helppoa puuhaa. Kuten myös minun mielestäni tällä kertaa, kun en joutunut puurtamaan lautan etenemisen eteen laisinkaan. 😉
Lossilaiturilla 
Nenä kohti vastarantaa
Venlan kanssa oli kyllä todella kiva kulkea tuolla maastossa. Siitähän on siis tulossa aivan upea retkikaveri. Venla on täynnä intoa ja tarmoa ja uteliaisuutta ja rohkeutta tehdä ihan mitä vaan ja hypätä mukaan ihan mihin vaan. Sille ei tule olemaan este kiivetä haastavia maastoja, kuten kivikoita, siltoja, rappusia tai vesiesteitä. Jospa sille olisi jäänyt jotain mieleen myös tämänkertaisen taukopaikan loistavasta rauhoittumisesta ja lepäämistuokiosta.
Ihana päiväreissu, tulipa ladattua akkuja yhdeltä jos toiseltakin 🙂
