Hellurei! Sohvanpohjalta on hyvä huudella väsytysviikonlopun jäljiltä! Takana onkin jännä viikonloppu, sillä siihen on liittynyt kauheasti kaikkea uutta ja jännää!
Ensinnäkin, lauantaina Venla pääsi uimaan! Hyvinkään Koirauimalan lämpimässä sisäallasvedessä oli hyvä ja turvallista harjoitella uintitaitoja ammattitaitoisen uittajan sekä innokkaiden apu-uittajien (Hekla ja Penni) avustuksella.
Venlan uintitekniikka on hieno – se ui oikeasti aikas hyvin. Isoin päänvaiva tällä hetkellä on sen altaaseen saamisessa: koira löi tehokkaasti päälle nelivetojarrun äänitehosteiden kera, kun ramppia pitkin olisi pitänyt mennä altaaseen. Sinne kuitenkin mentiin – määrätietoisesti, mutta hyväntahtoisesti kahden ihmisen avustamana, samalla kun minun tehtävä altaan reunalla oli toimia pennulle kohteena, mihin suuntaan lähteä hukku uimaan. Kolmannella altaaseenmenokerralla oli kuulemma jarrulevy jo vähän löystynyt, ja pentu otti jopa hieman askeleitakin ramppia alas mennessään. Kerta kerralta meni helpommin, ja kerta kerralta altaasta ylös tullessaan se oli otti homman vähän rennommin. Oli siis aika jännää puuhaa!
Ensi kerralla menee jo varmasti taas paremmin, mutta silti varattiin Tuovi uintikaveriksi vielä ensi kerrallekin. Ja hähää, ensi kerta on luvassa nopeammin kuin Venla ehkä kuvittelisikaan 😉 Kuvista ja videosta kiitos Niinalle!
Ja jottei siinä vielä riittävästi, niin sunnuntaiaamu aloitettiin koirahallilla sisätilatreenien muodossa. Venla sai harjoitella malttamisen ja “seis!”-harjoitusten lisäksi agilityputkeen menemistä (ja tutustuttiin me vähän ohimennen pujottelukeppeihinkin ja tunnusteltiin, olisiko A-esteelle voinut kiivetä. Hyvää harjoittelua pienelle pennulle erilaisten materiaalien tunnusta tassujen alla sekä siihen pieneen ja pelottavaan putkeen sukeltamisesta!) Mutta vauhdikkainta antia oli kyllä Venlan luoksetuloharjoitukset:
Vaikka hallitreeni ei sinällään ollut fyysisesti mitenkään kovin raskasta, oli se päänupille sen verran rankkaa puuhaa, että Venla alkoi olla tässä vaiheessa jo aika valmista kauraa.
Mutta eihän viikonlopun yllärit ihan vielä tässä olleet – äipällä oli yksi ässä vielä takataskussa. Nimittäin kotimatkalla käytiin tapaamassa uutta pentututtavuutta, reilu 11-viikkoista Nyytiä!
Venla ei olekaan tavannut näin pientä pentua aiemmin, ja sen oli vaikea käsittää, miksei pennun kanssa saa leikkiä samalla tavalla kuten Hekla-siskonkin kanssa? Venlan oli kovin vaikea ymmärtää, ettei pentua saa teilata, tai purra niskasta, tai että jos äitin sanaa ei uskonut, joutui kytketyksi hihnaan ja edes silloinkaan ei saanut edes yrittää hyppiä?!
Nuuuh??? 
Korvasamikset! 
Pienen metsälenkkipätkän päätteeksi otettiin vähän yhteiskuvia kakaroista. Jotenkin näistä kuvista jää sellainen epärealistinen mielikuva, että kuvaustuokio olisi sujunut mallikkaasti ja oppikirjan mukaisesti siten, että molemmat pennut odottavat hienosti, rauhassa ja paikallaan paikallaolokäskyn alla, ilman mitään kommervenkkejä ja härväämistä… Mutta ei se mitään, jätetään mieluummin se illuusio voimaan 😉
5 kk ja 11,5 vkoa 
Suloinen pieni Nyyti! Toivon mukaan Nyytiä ja Jannaa päästään treffaamaan jatkossakin säännöllisesti <3
Tämän kaiken päätteeksi kotiin matkasi sen verran väsynyt koira, ettei se meinannut jaksaa tulla ulos autosta – en valitettavasti saanut kuvaa auton paksissa kyljeltä selälleen kieriskelevästä pennusta, jonka koko olemus ja elekieli huokui “…En tule. En jaksa!“
No, lopulta kakara saatiin sisälle, ja vaikka se miten yritti, taisi jäädä illan elokuvan loppu näkemättä:
Jes. Pennunväsytysoperaatio suoritettu onnistuneesti. Koska otetaan uusiksi? Olisko vaikka ens viikonloppuna? 🙂
EDIT: Tosiaan, tilanne tuossa sohvan nurkassa puolisen tuntia myöhemmin oli tämä.
