Mietin tuossa taannoin, että enpä ole tainnut mainita meidän ihan arki–arjesta sekä arkisista puuhista juuri sanallakaan. Päivitykset ovat viime aikoina keskittyneet viikonloppuriennoista kertoilemiseen.
Noh, viikothan rullaavat suht’ normaalikiireisen (työ)arjen ympärillä. Sen verran minulle totutusta ‘normaalista arjesta’ poikkeavaa meillä on, että Mikko on kotona tekemässä etätöitä, ja minun uusi työpaikka toimistotyöaikoineen vaatii itselleni vielä vähän uuden päivärytmin opettelua. Venla pääsee silloin tällöin kanssani töihin mukaan, ja muutoin se kuulemma aika pitkälti nukkuu päivät kotona. Eli: perus arkipäivinä tehdään töitä, jolloin Venla nukkuu kiitettävän osan päivästä, ja iltaisin yritetään erilaisin keinoin saada väsytettyä aktiivinen koiranpentu.
Valtaosa Venlan hereilläoloajasta meneekin aktiivisen kakaran kaitsemiseen. Kaikkea rytmittää säännöllinen a) kiellän koiraa tekemästä jotain kiellettyä b) hiivin kurkkimaan, miksi täällä on Liian Hiljaista c) käyn pennun kanssa pissalla tai d) siivoan pissat lattialta. Painotus on kohdissa a) ja d). Juuri kun kuvittelen istahtavani muutamaksi hetkeksi koneelle bloginpäivityspuuhiin, alkaa muualta talosta kuulua ääniä kohdan a) mukaisesti. Ja siihen jäi päivittämiset. Tätäkin postausta on rakennettu jo aika monessa osassa. 😉 Ja muotoillaanko nyt sitten niin, että naskalin terävät hampaat, joita Venla ei epäröi kohdistaa erityisesti minuun, ovat saattaneet puhkaista jo myös pennunpehmoisen pentukuplan 😀 (Hampaidenvaihtumista odotellessa…)
Krhm! Venla EI!
Ja mikäs on teidän suunnitelma seuraavaksi…?
Venla syö vielä kolme päivässä: aamulla 07.00, iltapäivällä 15.00 ja illalla 22.00. Ruokalepoa vietetään tunti, ja jos tiedossa on hurjaa rymyämistä, niin vähintään kaksi tuntia.
Työpäivän jälkeen me tykätään aika herkästi suunnata metsään. Minä nautin metsälenkkeilystä (ja tähän vuodenaikaan vadelmien, mustikoiden ja sienien bongailusta), samoin Venla pääsee tuulettumaan kanervikossa rymytessään. Aina välillä pitää kuitenkin harjoitella hyvää hihnakäyttäytymistä ja ihmisten ilmoilla liikkumista.
Olenkin kovasti yrittänyt kuljettaa Venlaa arki-iltaisin erilaisissa paikoissa vastapainona metsänpeikkorymyämisille, ja kompensoimaan tämänhetkistä koirakaverivajetta arjessamme. Pääkopan väsyttäminen ihmisvilinää seuratessa on vähintään yhtä rankkaa kuin se kanervikossa peuhaaminen. Erilaisia alusta-, paikka- ja äänimaailmasosiaalistamisia ollaan harjoiteltu Venlan kanssa aika paljonkin, suurin osa niistä on vaan jäänyt mainitsematta täällä.
Langinkosken kuohut eivät hetkauttaneet 
Katariinanpuistossa Kotkassa 
Vesipedon alku 
Lammas ja apina
Venla on käynyt kanssani ihmettelemässä (ihan silloin pikkuvauvana jo) Prisman parkkipaikalla autojen ja rullaavien ostoskärryjen kolinaa; me ollaan myös pikaisesti pyörähdetty autokaupan kaikuvassa hallimaisessa ympäristössä; tehty useampia käyntejä eri eläinkaupoissa; vietetty parit kahvi- ja ruokailuhetket ravintoloiden ulkoterasseilla; tassuteltu ritiläsiltoja; kuunneltu ruohonleikkuria ja imuria; kiipeilty kivikoissa, rämmitty vadelmapuskien läpi, ihmetelty vuolaana virtaavia vesiä, paistettu makkaraa laavulla; treffailtu hevosia ja lampaita; matkusteltu autossa pitkiä matkoja ja lyhyitä pätkiä, kokeiltu soutuveneessä istuskelua ja… Mitähän vielä. Kohdattu lukematon määrä ihmisiä – pieniä, energisiä ja kovaäänisiä lapsia, hitaammin liikkuvia vanhuksia. Isoja ja pieniä ihmisiä. Hiljaisia ja kovaäänisiä. Ihmisiä lastenrattaissa. Ihmisiä polkupyörien päällä. Yhtään mikään ja kukaan ei ole aiheuttanut Venlalle epäilyksen häivääkään; se rakastaa varauksetta ihan kaikkia. Ihan Joka Ikistä.
Ihan harrastepuolelle ollaan päästy aloittamaan viikoittaiset näyttelytreenit, ja pian alkaa myös MustiEskari sekä Kotkan Koiraseura Kivan vetämä pentukurssi. Niistä sitten vähän myöhemmin lisää!