Tädää! Kummalla on terävämmät hampaat (ja hienompi hammaskalusto): Venlalla vai Babysharkilla?
Venlalla oli tänään ihan huisin jännä päivä! Ensin aamupäivä saatiin harjoitella yksinoloa toisessa huoneessa portin takana, kun Iskä ja Äiti tekevät jotain juttua, mitä kutsutaan töiksi. Tänään se yksinolo sujui jo selkeästi paremmin ja pentu rauhoittui selkeästi nopeammin omaan huoneeseensa; eilen ensimmäisellä harjoituskerralla se jaksoi vinkua, itkeä, piipata, haukotella merkittävästi ja suoranaisesti ulista 37 minuuttia, ennen kuin luovutti – ei ne mokomat tule kutsumalla. Tämän jälkeen rauhoittuminen omaan tilaan on sujunut huomattavasti nopeammin (viidestä kymmeneen minuuttia). Onneksi tätä harjoittelua vielä helpottaa etätyöskentelyt kotoa käsin, mutta yhtä kaikki – nyt se on vaan pakko opetella. Sori, Venla.
Unet omassa huoneessa palkittiin iltapäivällä, kun pihalle alkoi ilmestyä hirmuinen määrä uusia ystäviä. Kuvat kannattaa katsella läpi huolella, siellä on aika hauskoja pysäytyksiä melko vauhdikkaista tilanteista!
Ensin tuli rauhallinen ja jämäkkä Penni-täti:
Penni huokui sellaista Madamen auktoriteettia, että Penniä ei kehdannut kovinkaan yrittää härkkiä. Sitten mukaan ilmestyi kaksi sopivamman kokoista kaveria, whippettejä, joista erityisesti tummemman raitapaidan, Iisan kanssa, oli kiva juosta hippaa sisällä (pian kymmenenvuotias Late ei oikein lämmennyt nuorison leikeille):
Sitten pihaan ilmestyi iso poika – Hemppa! Myös Hemppa suhtautui upeasti pentuun <3, mutta vaikutuksen minuun teki tämän pikkukaverin suhtautuminen koiraan, jonka pää oli koko pennun kokoinen: Hemppa tuli nuuhkuttelemaan sylissäni istuvaa pentua. Mitä tekee Venla, jota lähestyy itsensä kokoinen pää? Kaappaa tuon pään etutassujensa väliin! 😀 Eipä pentu kauheasti jännittele uusia kohtaamisia.
Sitten pystyikin ihan luontevasti lähteä juoksemaan yhdessä pihalle:
Tämän jälkeen Venla tuli vähäksi aikaa syliin katselemaan, kun pihaan ilmestyi vielä yksi sininen tyyppi. Sitten isot koirat painattivatkin vähän aikaa rallia ympäri pihaa:
Saapunut tyyppi oli Hekla, Venlan siskopuoli.
Kuten muutkin, Hekla otti erittäin hienosti vastaan “laajennetun laumamme” uusimman tulokkaan, ja joutui samalla luovuttamaan nuorimman koiran manttelin seuraavalle. Jotenkin näillä sinisillä leikit osuivat aika hyvin yksiin – eikä vain sinisillä, vaan tähän koko kuuden koiran laumaamme on ollut aina niin helppoa tuoda mukaan uusi jäsen. Niin myös tällä kertaa, kaikki koirat ottivat Venlan upeasti vastaan.
Tällä hetkellä keittiössä nukkuu erittäin vahvasti väsytetty koiranpentu, joka taitaa uneksia sinisten kavereiden kanssa juoksemisesta pihalla. Eikä taitaisi välittää, vaikka joutuisi nukkumaan ihan yksistään omassa huoneessaan!