Tässä hän nyt on. Hän on vihdoin kotona. Tervetuloa, Venla! <3
Kutsumanimelle on tarina. Olimme miettineet pennulle nimeä, ja vaihtoehtoja oli vilahdellut jo noin 589 kappaletta. Jostain syystä ne hyvätkään vaihtoehdot eivät tuntuneet sopivilta. Eräänä päivänä, aivan yhtäkkiä palasi mieleeni muisto jostain 2000-luvun taitteesta: Silloin nuorena tyttönä, kun olin jo hurahtanut tanskandoggeihin, tein päätöksen, että aikuisena minulla on viiden sinisen tanskandoggin lauma. Olin päättänyt jo niiden kutsumanimetkin, joista (varmaksi) muistan tänä päivänä kolme. Ne olivat Veeti, Leevi ja Venla. Neljäs oli mahdollisesti Vilma – viidettä en enää muista, mutta hyvin samaa linjaa noudatteleva.
No, viiden tanskandoggin laumaa ei ole näköpiirissä nyt eikä ehkäpä tulevaisuudessakaan. Mutta jos minulle tulevan sinisen doggin isän nimi on Veeti, niin pakkohan sen pentu on sitten oltava Venla. Nimi on edelleen mielestäni hurjan kaunis, ja se istui sopivasti suuhun ja tuntui sopivan myös pennullemme. Päätös nimestä oli tehty jo hyvä tovi ennen pennun kotiutumista. <3
Haimme Venlan tiistaina. Kolmen tunnin automatka meni hyvin koiran istuessa ja maatessa sylissäni. Se kyllä läähätti myös aika paljon, joko jännityksestä tai mahdollisesti pienestä matkapahoinvoinnista johtuen.
Kotona vastassa olivat Lumi ja Igor, joiden ilmeet olivat lähinnä luokkaa “…joko taas tätä?” Kissat ottivat pennun ihan mukavasti vastaan – Lumi lauman johtajana otti vaan tehtäväkseen kyykyttää pentua ja “näyttää sille paikkansa” sähinän ja (kynnettömien) tassunläymäytysten kanssa. Pieni Venla on onnistunut säikähtämään aika paljonkin Lumia, eikä nyt lähesty kissaa metriä lähemmäs. Sinänsähän tämä on ihan hyvä; pentu oppii heti, ettei kissoja saa jahdata, mutta Lumin kyttääminen menee jo kyykyttämisen puolelle ja joudun vahtimaan, ettei pentu saa oikeasti traumoja kissan sille suomasta käytöksestä.
Ensimmäinen yö kotona meni mukavasti. Nukuin Venlan kanssa vierashuoneessa, joka nyt toimittaa Venlan huoneen virkaa. Pentu nukkui reilun kolmisen tuntia, jonka jälkeen se heräsi yöllä 2.30. Kävimme ulkona, minkä jälkeen Venla heräsikin syömään puruluuta – onneksi ihan rauhallisesti omalla pedillään – noin puolen tunnin ajaksi. Sitten vissiin loppui akku, kun koira sammahti uneen kuin sormia napsauttamalla, ja nukkui kuuteen asti aamulla. Minä heräsin koiran surkeaan piippaukseen, kun se oli onnistunut kiilaamaan itsensä jumiin huoneen nurkkaan, lipaston ja vierassängyn väliin jäävään rakoseen. 😀
Eka päivä Uudessa Kodissa on ollut täynnä jännittäviä asioita. Äiti on istunut puoli päivää koneella koulutuspalaverissa (potien vieroitusoireita erossaolosta) , jolloin Iskä ja Venla ovat touhunneet ulkona pihalla kaikkea suurta ja pientä. Kuunnelleet ukkofasaanin ääniä, maistelleet ruohotupsuja pihalla, leikkineet vesiastiassa puun varjoissa. (No, ehkä Venla toteutti, ja Iskä vain vahti vieressä). Myös Mummi ja Ukki kävivät tervehtimässä uutta tulokasta. Venla ottaa kaikki ihmiset vastaan samalla tavalla: häntä innosta viuhuen ja naaman läpimäräksi pussaillen.
Tervetuloa kotiin, Venla! Tästä aloitetaan elämän opiskelu ja yhteinen matkamme. <3