Muutama päivä sitten lämpöisen ja aurinkoisen vapaapäivän kunniaksi kaivoin kissojen valjaat kaapista ja kannoin otukset yksitellen ulkoilemaan. Tosin, Igoria ei kauheasti tarvinnut kantaa: kun se sai valjaat yllensä, se lähti kiireen vilkkaa ravaamaan kohti takapihan ovea – sen mielessä ei käynyt hetkeäkään vaihtoehto, että oltaisiin saatettu mennä valjaissa sivuovelle ja sieltä esim. autoilemaan, vaan poika rynnisti suoraan takapihan ovelle: hän haluaa takapihalle valjastelemaan, nyt! Otetaan nyt kuitenkin huomioon, että kumpikaan kissoista ei ole käynyt ulkoilemassa valjaissa sen jälkeen kun ulkohäkki valmistui jokunen vuosi sitten. Igor siis muisti valjaissa ulkoilun näin hyvin vuosien takaa! Aivan samalla vauhdilla se rynnisti ovesta pihalle, eikä jäänyt jarruttelemaan että ehtisin sulkea oven perässäni. Häntä tötteröllä poitsu painatti pihamaalla, ikään kuin olisi omistanut enemmänkin näiden kulmakuntien lääneistä… 😀

Aina välillä piti pysähtyä syömään tuoretta heinää, mutta muuten ulkoilu sisälsi mielestäni jopa poikkeuksellisen paljon liikkumista. Aiemmin Igorilla on ollut tapana siirtyä vauhdikkaasti pihan reunamille, asettua kyttäysasemiin (yleensä vieläpä varjoisaan kohtaan) ja alkaa tarkkailla ympäristöä: lintuja, öttiäisiä, ohikulkijoita… mitä vaan. Ja siinä ollaan sitten kytätty paikallaan pitkät tovit (taluttajan katkera sivuhuomautus: edelleen, useimmiten varjossa). Nyt tilukset kierrettiin reunoja pitkin tehokkaasti läpi ja tutkittiin joka nurkka pihapiiristä pariinkin otteeseen.

Lumi suhtautui ulkoiluun maltillisemmin. Se kierteli ja tutki uteliaana lähinnä terassia ja sieltä löytyviä tavaroita, tuoleja ja pöytiä. Lumi päätyi nurmikolle asti vasta, kun minä nostin sen sinne – halusin antaa Luminkin tuntea tuoreen ruohon ja maan tunnun tassujen alla. Se innostuikin nurmikosta, ja intoutui kävelemään pihan puoleen väliin asti. Sitten iski koti-ikävä, ja se palasi reippain askelin takaisin kohti takapihan ovea. Ulkoiluhetkestä jätettiin hyvä fiilis, ja Lumi sai palata hyvillä mielin sisään. Hän arvostaa turvallista ja tuttua ulkoiluhäkkiä omana ulkoilupaikkanaan – ja siellä hän viihtyisikin päivät pitkät (kunhan on lämmintä, aurinkoista eikä tuule ;)).

Lopulta kisut saivat viettää lisää ulkoilmaelämää omassa häkissään, ja kivaa riitti sielläkin: istutin häkin kasvialtaaseen tupon heinää, se kasvannee siellä taas toimivasti tämän kesän. Molemmat kissat olivat aivan haltioissaan tästä lisäyksestä, joka on varma jokavuotinen kevään merkki.

Illemmalla täällä nukkui pari oikein tyytyväisen oloista karvaotusta. Kivaa oli kissoilla.