Fatbike. Fättäri. Läskipyörä. Sähköavusteinen versio on sitten luonnollisesti sähköavusteinen läskipyörä, sähköfätti tai ihan vaan sähköläski. Ainakin näillä nimillä tunnetaan erittäin paksurenkaiset maastopyörät, joita on parina viime vuonna ilmestynyt kovasti katukuvaan. Näillä fatbikeilla on helppo ajaa melkein minkälaisessa maastossa vaan – asvaltilta kivikkoisille poluille, hiekalta mutaisille teille ja lumihankeen, sekä tietenkin korkeille huipuille.
Minä olen seurannut sivusta Mikon pitemmän aikaa kasvanutta kiinnostusta sähköfätteihin, mutta olen priorisoinut koiran ja metsälenkit koiran kanssa pyöräilykiinnostuksen edelle. Koska nyt ei ole koiraa, en minä ole löytänyt yhtään syytä lähteä ulos. Koko alkuvuonna olen käynyt ulkoilemassa neljä kertaa, sekä lisäksi nyt parin viikon sisään fillaroimassa kolme kertaa eli yhteensä seitsemän ulkoilukertaa koko vuonna 2020. Kun Mikko toteutti suunnitelmansa sähköfatbikesta pari kuukautta sitten ja osti E/Fatin, onnistui minunkin kiinnostukseni heräämään. Kävin parilla testilenkillä Mikon pyörällä ja – kuinkas sattuikaan; Oma Pyöräni saapui eilen. Sähköavusteinen läskipyörä Helkama FE11 FS.
En edes leiki osaavani esitellä pyörän teknisiä ominaisuuksia, joten en aio yrittää lähteä sille linjalle. Kiinnostuneet löytävät pyörän tietoineen kyllä netin ihmeellisestä maailmasta (esimerkiksi täältä). Se on sähköavusteinen, siinä on mukavasti tehoa ja vääntöä ja se auttaa ihan hitokseen tiukkojen mäkien ylityksissä tai kivisen polun yli poukkoilussa (tai jopa suopyöräilyssä, kuten tänään päästiin kokeilemaan). Renkaiden leveys on massiivinen 4,8 tuumaa, eli melkein 12,2 cm! On se, nimensä mukaisesti läskipyörä!
Pyörä tuli eilen, ja kävin illan hämärtyessä ajamassa pienen koelenkin kylillä. Pyörä tuntui heti omalta, se istui mulle aivan just eikä melkein. Tänään sitten otettiin luulot pois, ja lähdettiin viettämään pääsiäisen tuoman vapaapäivän satulan selässä. Eväiden ja taukokahvin voimalla käytettiin reissuun neljä tuntia, ja loppujen lopuksi trackeri näytti huimaa 44, 17 km loppumatkaa 😀 Se vaan jotenkin imaisee mukaansa… 🙂
Valitettavasti reissusta on otettu tasan yksi kuva, niin en nyt sepusta liian pitkää matkakertomustakaan. Sanotaan nyt näin, että lähdettiin hakemaan yhtä tiettyä reittiä Moronvuoren ja Petäjäpirtin välillä, harhailtiin pariin otteeseen vähän väärille poluille, kunnes lopulta löydettiin suurin piirtein sinne, minne pitikin. Ja sieltä onnistuneesti kotiin, tietenkin parin mutkan kautta valitessamme tylsän asvalttitien sijasta maastokelpoisempia reittejä. Matkaan sisältyi muutaman hukkakierroksen lisäksi myös vesiesteiden ylitystä, asvalttiosuuksia, hiekkateitä, kivikkoisia polkuja, ojien ylityksiä, erittäin kuoppaisia reittejä sekä tosiaan, aiempaan mainintaan viitatakseni, osuus suolla ajelusta: “Tästähän sen reitin tosiaan pitäisi mennä, mutta hei, huomaatko, me ollaan nyt ihan keskellä suota. Siis oikeasti suolla. Kato, tuossa on karpaloita!” Pyörä suoriutui suosta hienosti: pientä vaihdetta silmään, sähköavusteet täysille ja niin paljon vauhtia kuin vain sai sutkutettua menemään – pyörä liiti kiitettävästi kosteanpuoleisessa suomaastossa.
Myös harjaantumattomuus ja kokemattomuus vaikeammilla reittiosuuksilla tuli muutamaan otteeseen huomatuksi. Milloin vauhtia oli liikaa, milloin liian vähän. Ja lopputulemana yleensä hii-kops, eli pyörä enemmän tai vähemmän pötköllään tantereessa. Yhdessäkin kohdassa pyörän eturengas vaan upposi sellaiseen kuoppaan, joka oli kuin mitoitettu tälle renkaalle. Rengas humpsahti syvänteeseen, jolloin pyörän vauhti pysähtyi, mutta minun liike-energiani ei, ja mun matka meinasi jatkua suoraan tangon yli (hidas vauhti, ei vaaratilannetta, vain naurua päälle).
Useimmiten hii-kopsahduksen aiheutti kuitenkin ylivarovaisuus ja se, että vauhtia oli liian vähän. Kuvailinkin tätä yhtälöä ystäville seuraavasti:
Olisi pitänyt olla GoPro kypärässä kiinni, sen verran hienoja kuvioita tuli tehtyä muutamaan otteeseen että olisi kyllä saatu käyttistä! 😀 Ehkäpä ensi kerralla sitten!
Mutta tällaista harrastetta nyt sitten tähän kevään korville, ehkäpä näistä reissuista tulee jatkossa jotain kertomisen arvioista reissaamista kuva-aineistonkin kera.