Kotona ollaan! Kyllähän se pitkä viikonloppu aika nopeasti menee – tosin aina tuntuu, että olitpa Islannissa minkä pituisen reissun hyvänsä, aina se loppuu liian nopeasti.
Matka perille
Kolmen ja puolen tunnin mittainen lentomatka Keflavikin lentokentälle meni nopeasti ja mukavasti. Islannin päässä laskeutumista aloittaessamme miehistö kertoi kuulutuksella, että tuulta on luvassa. Laskeutuminen sujui kuitenkin mukavasti pientä tuulen tuntua lukuunottamatta – vain juuri ennen maakosketusta kone teki pienen heilahduksen sivulle, mutta sekään ei ollut mitenkään ihmeellinen. Kone rullasi kentälle, mutta meitä ei päästetty ulos. Pian kuulutettiin, että meidän kannattaa istua takaisin alas, sillä kovan tuulen vuoksi kone ei pääse kiinnittymään tunnelitelineeseen ja
odotamme bussikuljetusta. Kieltämättä tuuli oli aivan uskomaton ulkona; paikallaan seisova kone heilui ja tutisi.
Saimme odottaa koneessa 2,5 tuntia, ennen kuin bussi tuli hakemaan meitä pois. Etsimme koneessa istuessamme lisätietoja, mitä ihmettä kentällä oikein tapahtuu – kyllähän nyt islantilaisten pitäisi pikku tuulet kestää!, – ja löysimmekin vähän tietoa. Vasta sunnuntaina löytyi oikein uutisartikkeli aiheesta ja viivästyksen syistä: hieman meitä ennen saapuneen Berliinin-koneen laskuteline oli hajonnut laskeutumisen yhteydessä. Lue lisää uutisesta täältä. Edelleen jaksan ihmetellä, että lentohenkilökunta ei kertonut tapahtumien oikeaa laitaa, vaan vetosi vain kovan tuulen aiheuttamaan viivästykseen. Eivätkö muka oikeasti tienneet, vai eivätkö vain saaneet kertoa onnettomuudesta…?
No, eipä siinä, meille koitunut ainoa harmi oli menetty aika perillä kohteessa. Istuttuamme siis lopulta kuusi tuntia koneessa ja sitten vielä vajaan tunnin verran bussissa Keflavikistä Reykjavikiin, oli ilta ehtinyt saapua ja pimeys laskeutua Islantiinkin. Onneksemme Reykjavikissa järjestettiin juuri tuona viikonloppuna joku valojen yön tyyppinen tapahtuma, jolloin koko kaupunki syttyi väriloistoon ja erilaisiin valokollaaseihin pimeän tultua.
Minun edellisestä käynnistä on ehtinyt hujahtaa kuusi vuotta, Mikolla vain kolme. Oli kotoisa tunne palata Reykjavikiin.
Shoppailupäivä
Reykjavik on ihana kaupunki. Iso ja pieni yhtä aikaa. Persoonallinen ja ystävällinen. Kaikille avoin, turvallinen. Sää siellä oli samanlainen kuin eteläisessä Suomessa on tänä talvena ollut: nollan molemmin puolin mennään, ja lumitilanne vaihtelee (nyt sitä ei ollut). Islannissa tuulee aina, mutta kesäiseen versioon nähden tuuli oli nyt voimakasta, pistävää ja kylmää. Meillä oli varattuna hyvät lämpöiset vaatteet oikeaoppisesti kerroksittain puettuna, ja silti maanantaina ulkona kulkiessamme sain ottaa kaikki mukana olevat mid-layer-vaatteet käyttöön. Sen verran hyistä meininki oli. Onneksi aina pääsi pujahtamaan sisään lämpöiseen kahvilaan tai houkuttelevaan putiikkiin.
Lauantai oli varattu ihan puhtaasti shoppailulle. Aamulla hypättiin paikallisbussiin ja ajettiin muutaman kilometrin päähän ydinkeskustasta. Ensin päämääränämme oli islantilaisen vaatemerkki 66Northin outlet-myymälä, haaveena päästä tekemään suosimamme vaatemerkin löytöjä edes vähän halvempaan hintaan. Menestyksekkään ostostelun jälkeen siirryimme lähellä sijaitsevaan Kringlaniin, Reykjavikin suurimpaan ostoskeskukseen.
Islannissa, kuten monessa muussakin karumpien olosuhteiden (saari)valtioissa, vallitsee sään suhteen tuttu sääntö: jos vallitseva sää ei miellytä, odota viisi minuuttia ja päätä sitten uudestaan. Vaihtelevat sääolosuhteet pitivät kutinsa: kävelymatkallamme Kringlanista takaisin keskustaan saatiin kokea tuulen lisäksi veden eri olomuodot kaikissa eri kiinteissä muodoissaan (rae – jäinen hyhmä -märkä tiskirätti – lumihiutale…), mutta keskustaan ennättäessämme taivas kirkastui auringonpaisteeksi asti ja näytti meille hetken aikaa parastaan. Lahden toisella puolella oleva Esja-vuorikin tuli viimein näkyviin pilvien ja sumun keskeltä.
Kauan ei aurinko meitä hellinyt, vaan pian palattiin pilviseen ja ennen kaikkea Pohjoisesta käyvään, luulot pois ottavaan tuuleen. Tervetuloa talviseen Reykjavikiin!
Seikkailupäivä
Sunnuntaina oli sitten vuorossa reissumme seikkailuosuus. Hyppäsimme aamulla Arctic Adventures -nimisen yrityksen logolla varustetun pikkubussin kyytiin ja lähdimme suuntaamaan kohti etelärannikkoa ja Vikin kaupunkia. Kahden ja puolen tunnin ajomatkan aikana pysähdyttiin menomatkalla katsomaan kaunista ja suurta vesiputousta Skogafossia, ja takaisintulomatkalla illan laskeutuessa hieman pienempää Seljalandsfossia.
Legendan mukaan Skogafossin takana sijaitsee aarre. Tälläkään kertaa emme lähteneet sitä etsimään kuohujen keskelle, vaan tyydyimme ihastelemaan pauhuntaa muiden turistien kanssa. Uskotko, että kuvan ottoetäisyydellä alkoi jo tuntua vesihöyryn kosteus? Lähemmäs ei viitsitty mennä täyden kastumisen pelossa (sateelta suojaavat housut olivat toki mukana, mutta eivät päällä sillä hetkellä).
Seljalandsfoss on ehkä virtaukseltaan pienempi putous, mutta mielestäni hauskempi, sillä sen taakse pääsee kävelemään! Harmikseni jouduin huomaamaan, että pääsy putouksen taakse on näin talvisaikaan estetty – ja kun nyt asiaa mietin, se lienee ihan hyvä ja turvallinen päätös. Vesi, vesihöyry ja talvipakkaset yhdessä voivat muodostaa turhan monelle turistille kohtalokkaaksi muodostuvan yhdistelmän. Eikä pieni haaveri kovin kaukana ollut minullakaan, kun onnistuin liukastumaan vesiputouksen edessä olevalla puisella sillalla (terveisin nimimerkki “Ranne edellä tatamiin, mustelmasta rakentuu vielä hieno!”).
Seljalandsfoss illan hämyssä 
Suljettu. Vesiputouksen taa ei ole menemistä talvisaikaan.
Vesiputoukset olivat meille tosiaan entuudestaan tuttuja kohteita. Toki se ei vähennä tälläkään kertaa niiden hienoutta, mutta ehkä uutuusarvoa ja wow-efektia kuitenkin hieman. Upeitahan ne ovat, aina. Päivän kohokohta ja reissun päämäärä oli kuitenkin jääluola Kötlujökull (lausutaan Kötlujökutl; kaksoisällä lausutaan aina “tl”) -jäätiköllä, joka on osa tai ‘valuma’ isompaa Myrdalsjökull-jäätikköä. Ryhmämme hyppäsi paksuilla läskirenkailla varustetun maastokelpoisen Fordin kyytiin, joka hetken asvalttiajelun jälkeen kurvasi keskelle pienen lumikerroksen peittämää laavakenttää. Sitten olikin luvassa melko töyssyistä off-road -ajelua!
Perille päästyämme meille annettiin varusteiksi kenkiin asennettavat jääraudat sekä kypärät.
Jäätikkömaisemaa
Lyhyen kävelyn päätteeksi edessämme oli reissun todellinen Wow-tekijä. Aivan käsittämättömän huikaiseva, useamman metrin korkuinen ja -levyinen pitkä jäätunneli.
panoraamaotos katosta lattiaan 
Useat eri värikerrostumat kertoivat omaa kieltään jään sulamisen vaiheista ja samalla jään iästä. Jääluola lähtee muodostumaan jäätikön sulamisvesistä. Jäähän tulee pieni halkeama, johon vettä alkaa kertymään ja pian siihen muodostuu jääluola. Tähän tapaan muodostuvat myös jääluolan kattoon ilmestyneet reiät. Oppaamme osasi kertoa, että uusia luolia turistien ihmeteltäväksi etsitään sulamisvesien puroja seuramalla. Tämä tunneli on löydetty noin 18 kk sitten, ja läpikuljettavaksi asti se on sulanut noin 8 kuukautta sitten. Parissa vuodessa tätä kyseistä jääluolaa tuskin enää on olemassa, vaan se on ehtinyt sulaa jo kokonaan pois. Jään sulamisen nopeus on surullista ja vähän pelottavaakin mietittävää.
Vikin kaupunkiin oli ilmestynyt uusi patsas Thorista vuohivankkureineen, ja illalla syötiin Cafe Loki -ravintolassa islantilaisia herkkuja: Mikon annoksessa (takana) mm. plokkifiskuria eli eräänlaista kalapyttäriä ja lampaanpäähyytelöä; omalla lautasellani kalatäytteinen leipä sekä ruisjäätelöä (karamellisoituine kermavaahtoineen maistui muuten aika paljon jäädyteltytä mämmiltä!). Annokset olivat nimiltään Thor ja Freyja. Tiettyä symboliikkaa havaittavissa tämän maan nimistössä ja kulttuurissa ;), me tykätään!
Nähtävyyspäivä
Maanantaina oli sitten hyvä päivä käydä tekemässä ne viimeisetkin, mieltä kaihertamaan jääneet ostokset sekä kierrellä katsomassa nähtävyyksiä. Tällä kertaa suuntasimme Reykjavikin vanhaan satamaan, jossa sijaitsee valasmuseo sekä islantilaisen suklaamerkin, OmNomin tehdas. Ja me kävimme suklaatehtaan kierroksella!
Please note that you’ll taste a lot of Chocolate. …Tän jutun täytyy olla mun taivas. 😀 
OmNomin kierroksella “brand ambassador” kertoi ja esitteli meille, miten suklaa ja Suklaa eroavat toisistaan ja miten suklaita maistellaan. Kierros oli hyvin opettavainen, ja se sisälsi miellyttävän määrän erilaisten suklaiden maistelua ja keskustelua niiden eroista. Todella opettavainen oppitunti! Hmmm… Ollapa töissä puhumassa suklaasta, myymässä suklaata, maistelemassa suklaata ja tämä kaikki vielä Islannissa…. Hmmmmmmm…. Mun unelmaduuni on tainnut löytyä! 😀
Suojavarustukset kuntoon!:D 
Mukaan tarttui luonnollisesti vino pino suklaita tehtaanmyymälästä – niin tuliaisiksi kuin itselle säästeliäästi syötäväksi. Toivottavasti jotain on jäljellä edes ensi viikolla 🙂
Seuraavaksi ehdimme suuntaamaan juuri sopivasti Whales of Iceland-museoon, jossa esitellään Islannin vesillä näkyviä valaita. Valaista oli tehty kattavat ja selkeät tietopaketit, ja tietenkin mikä hienointa, esillä oli näistä kavereista luonnollisessa koossa olevat mallit. VAU. Onhan se “muutaman metrin” pituinen sinivalas nyt aika näyttävä näky kaikkinensa. Mittavaakasta kertonee myös jotakin se, että joka ikinen kuva, jossa valas näkyy kokonaan, piti ottaa panoraamakuvana. Ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet kuvaan yhdellä kertaa. Valitettavasti kuvien sävy on tuollainen läpipalanut sininen – museossa vallitsi vahva sininen valaistus, joka oli teemaan hienosti sopiva, mutta äärimmäisen hankala kuvia ja videokuvausta ajatellen.
Suosittelen lämpimästi tätä museota Reykjavikissa vieraileville!
Illalla oli luvassa vielä hyvää ruokaa ja juomaa sekä tax free -lappujen täyttämistä (tax free -shoppailu, ah, tuo ihana tekosyy tuhlata rahaa vielä tähän ja tähänkin tuikitarpeelliseen ostokseen!)
Ja koska kaikki päättyy aikanaan, tuli tämäkin reissu päätökseen ja aivan liian varhain. Todisteena siitä, että Mikko on tällä(kin) kertaa saanut tuotua minut mukanaan kotiin lienee tämä blogipostaus, jota rustaan parasta aikaa kotona koneella.
Meillä on tosiaan tapana reissata aika paljon vapaa-ajallamme niin kotimaassa kuin ulkomailla. Suurin osa (ulkomaan) kohteista on sellaisia, että olipas kiva käydä, mutta nyt tämä on nähty. Islanti sitä vastoin – emme edes ehdi palata sieltä takaisin, kun alamme jo suunnitella, mitä kaikkea teemme ja haluamme nähdä seuraavalla kerralla. Niinpä uuden matkan haaveilu on jo aloitettu; toteutukseen sellainen varmasti pääsee, kun ensin saadaan tasattua kulut tästä reissusta (Islanti ei edelleenkään ole mitenkään edullinen kohde matkustaa!) ja säästellään rahaa seuraavaa kertaa varten. Ehkäpä taas muutaman vuoden päästä! Ihana on siis hyvästellä Islanti sanomalla, että nähdään ensi kerralla!