NEWS FLASH!: Meidän metsässä oli toinen koira!
Kyllä, Nemi on ehtinyt vajaan kolmen vuoden ikään, kun nyt ensimmäistä kertaa päästiin tekemään luoksetuloharjoitusta metsässä yhtä aikaa olleen toisen ulkoilijan vuoksi. Kerran aiemmin, Nemin ollessa aikas tosi pieni vielä, on vastaan tullut pariskunta, mutta hekin ilman koiraa. Kyllähän siellä meidän metsissä muitakin kulkee, mutta niin vähän (tai ainakin eri aikaan kuin me), että nämä kohtaamiset ovat tosiaan näin harvinaisia. Ja siksi tämä on varsinainen news flash!
Minulla oli tarkoituksena näpsiä kuvia aurinkoisesta päivästä koiran kanssa ulkona. Olimme ihan alkumatkassa lenkkiä, kun minulle tuli kuuma, ja takista piti avata tuuletusaukot kainaloista. Se on aika hankalaa yksin, joten touhu meni sellaiseksi ähräämiseksi ja näpertämiseksi. Nemi seisoi siinä lähettyvilläni, ja nyt kun mietin, se oli aika jähmettyneen oloinen ja jo varmaan hetken aikaa tuijottanut hyvin intensiivisesti jonnekin selkäni taa. Minä heräsin vetoketjujen nyhräämisestä tilanteen tasalle siinä kohtaa, kun Nemi otti sellaisen muutaman metrin ilo-jännä-kiva-kiva-täpinä!!-loikan eteenpäin, eli minusta kauemmas. Näin noin sadan, sadanviidenkymmenen metrin päässä tytön (tai pienikokokoisen nuoren naisen?), ja vasta hetkeä myöhemmin tajusin että siellä oli myös koira, vapaana.
Pääsin toteuttamaan tämän lukuisia kertoja mielikuvaharjoitteena tehdyn suorituksen: tismalleen saman iloisella äänellä, kuin ne tuhat miljoonaa kertaa aiemminkin lenkeillämme, kutsuin Nemiä luokseni. Kun se ei ekalla käskyllä tullut, otin käyttööni sen astetta käskevämmän äänenpainon. Nyt Nemi pomppi luokseni (mutta kääntyi heti niin päin, että näki tytön ja koiran). Minä kehuin ja annoin namin samalla, kun nappasin kevyesti pannasta kiinni. Kytkin koiran, ja lähdettiin jatkamaan matkaa.
Ja tiedätkö? Missään kohtaa en edes epäillyt, etteikö Nemi palaisi luokseni. Kohde oli vielä sen verran kaukana, ettei Nemi päättänyt irrota, vaikka se tosiaan teki jo sellaisen muutaman metrin mittaisen irtaantumisen.
Paikka oli hakkuaukealla, ja mutkitteleva polkumme pysyi hetken matkaa suhteellisen lähellä tyttöä ja koiraa ennen kuin se lopulta kääntyisi ihan päinvastaiseen suuntaan ja katoasi pieneen metsään. Kun tyypit katosivat näkökentästä, päätin vapauttaa Nemin – tämä olisi tosi hyvää treeniä nyt, kun molemmat tiesimme, että siellä lähellä oli Joku. Nemi lähti aika railakasta vauhtia juoksemaan polkua pitkin, vähän päämäärättömän oloisesti kuitenkin, mutta selkeästi katsellen, josko se näkisi koiraa jossain. Hyvin se minua kuitenkin vapaana ollessaan kuunteli, ja pysytteli pyynnöstäni siinä lähelläni. Suoritus oli siis aivan täydellinen. <3
Nätä näyttää Nemi, joka on spotannut Jotain. Voi hörökorvat! 
Näetkö kohteen?
Suuntasin alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti pellolle – saisin sieltä varmasti ihania, aurinkoisia kuvia Nemistä. Kun Nemi ennen minua pääsi pellon laitaan, se jähmettyi taas korvat rullalla. Kuikuilin, mitä se nyt näki; ei ihmisiä tai koiria, mutta kohta huomasin, kuinka pellon toiselta laidalta lähti pinkomaan metsän suuntaan kauris! Koska näiden peltojen välillä menee hyvin leveä ja syvä oja, ei minulla ollut todellista pelkoa että Nemi lähtisi kauriin perään. Näin ollen vapautin koiran ja jatkoimme matkaa. Vaan mitä tekee Nemi? Ei lähde iloisesti pomppimaan ja loikkimaan, vaan näytti huolestuneelta, jopa vastentahtoiselta: Ei mennä sinnepäin, siellä oli joku iso metsän otus. Mä näin sen. Se oli ISO! Nemi sitten matasi polkua perässäni – selkäni takana, eikä edes kehotuksistani lähtenyt juoksemaan tai rallattelemaan pellolle, vaan nuuhkutteli maata ja ilmaa edelleen huolestuneen tietoisena siitä, että joku sorkkaeläin on tässä ihan lähellä. Ei siis ole niin minkään sortin riistaviettiä tässä koirassa! 😀 😀
Tältä näyttää Nemi, joka on hetki sitten nähnyt kauriin. 
Tuuuuuonne se pakeni pellolta.
Hetkeä myöhemmin – ilmeisesti sitten, kun Nemi oli todennut tilanteen turvalliseksi ja ettei kauris tulisi enää takaisin, se intoutui sitten vähän rallattelemaan pellolla.
Ding-dong. 
Varo-varo-vasti…
Lähimetsämme ei ole suuren suuri, mutta sen maastot ovat ihanan vaihtelevia sammaleisesta mättäästä hakkuuaukeisiin, kallioihin ja peltoalueeseenkin, ja siellä risteilee pientä polkua ees taas. Olen ihan hetki sitten tehnyt uuden, pienen aluevaltauksen metsästä, utelias kun olen; minneköhän tämä polku vie…? Pienen pieni alue metsän kulmassa rajautuu hiekkatiehen ja erään talon pihaan. Tuon talon läheisyys on aiemmin tehnyt sen, etten ole tähän nurkkaan metsää mennyt koirineni. Mutta kun tuo Nemin lähellä pysyttely on näin vankkaa, – kuten juuri olemme saaneet lukea ja todeksi tunnustaa, – on ollut kiva lähteä tutkimaan uusiakin paikkoja (edelleen tietenkin kunnioittaen toisten yksityisyyttä ja piha-alueita, tietenkin!!). Ja voi vitsit! Pieni metsäkaistale oli kallioista ja todella kaunista, koskematonta metsämaastoa! Kalliot olivat hyvinkin jylhät, ja ensimmäistä kertaa siellä käydessämme piti ottaa Nemiä haltuun, ettei se toikkaroisi innoissaan minkään kovin jyrkän reunan yli. Äkkipudotuksia sieltä ei löytynyt, mutta laakeareunaista jyrkkää laskua ja nousua kuitenkin. Just sellaista, missä Nemi tykkää ihan erityisen paljon juosta :)Tällaiselta sieltä nyt näytti näin niin kuin ensilumen kanssa kuvattuna:
Up-up-up! 
Huipulla 
Namppaa? Mulle? 
Sitten alaspäin… 
…Jotta päästään taas ylös! 
“Missä kestää? Tuletsä? 
Hihnalenkkiosioillamme ohiteltiin paitsi ihmisiä kuin yksi koirakin – kaikki nämä ohitukset menivät vallan mukavasti. Paljon oli ihmisiä ulkoilemassa aurinkoisessa pikkupakkasessa sunnuntaipäivänä – ja niin pitääkin! <3
Lisäksi Nemin viikonloppuun on kuulunut lauantainen käynti Kukuljärvellä. Kyllä oli niin ihana yllätys saada töihin kuvia Nemin ja Mikon yhteiseltä päivälenkiltä Strömforsista. Nemi oli saanut ylleen ihan asianmukaiset vaatetukset, ja Mikko oli kuulemma ottanut sille mukaan ihan taukoeväätkin laavun pysähdyksellä nautittavaksi 😀 <3 Muutaman kilometrin pituinen lenkki oli kuulemma mennyt oikein hyvin. <3
