Mistäs tänne tultiin? Lue aiemmat tekstit reissultamme
Prologi: Kuusamon syysreissu
Kuusamon suurpetokeskus ja Sinipyrstön pyrähys
Pyhitystunturin huiputus
Hossa, Hakokosken hujaus
Hossa, Ölökyn ylitys
Kansallispuistoissa ollaan oltu nyt kovin nokkelia, kun useammalla tämän nyt reissaamamme alueen kansallispuistolla on reiteille annettu (muka) nokkelanhauskoja nimiä. Minua nämä nimet eivät nyt aivan puhututa, myönnetään. No, joka tapauksessa, jotta pääsit (vähintäänkin suurieleisesti) valloittamaan Riisitunturin huipun, oli kuljettava reittiä, joka oli nimetty Riisin rääpäsyksi. Sinne sitten mennään.
Riisitunturi valikoitui meille kohteeksemme tiistaipäivänä, sillä loppuviikkoa kohden säät olisivat menossa koko ajan epävakaammiksi. Lähestyessämme Riisitunturin parkkipaikkaa, alkoi yksittäisiä autoja näkyä parkissa tien pientareella. Miksi täällä on näin paljon autoja? Metsästäjiä, marjastajia kenties…? Tien varteen parkkeeratut autot eivät olleet metsästäjien, vaan jonoksi asti ilmestyneiden retkeilijöiden autoja! Perille päästyämme parkkialue oli aivan täynnä – toisen autoistamme saimme parkkiin ainoaan vapaaseen ruutuun, ja toiselle jouduttiin hetki jonottamaan paikkaa. Keskellä parkkialuetta oli myös tyhjillään oleva bussi, joka oli rykäissyt matkustajansa Riisitunturiin. En ole ikinä nähnyt näin täyttä parkkipaikkaa kansallispuistossa. Mikäs villiintyminen täällä on tapahtunut? Tiistaipäivänä?
Päätimme kuitenkin ottaa riskin siitä, että matkaa ei pääsisi taivaltamaan yksin saati rauhan vallitessa, joten; sinne sitten mennään. Rääpästääs yksi Riisi.
Yllättävän hienosti alue imaisi ihmispaljouden sisäänsä, sillä saimme kävellä ensimmäisen puolitoista kilometriä kohtaamatta ketään. Toisaalta, syyt alueen suosiolle alkoivat myös aueta aika nopeasti. Polut olivat helppokulkuisia, selkeitä ja maisemat todella kauniita. Suhteellisen helpolla vaivalla pääset kertomaan valloittaneesi tunturin laen (465 m) eikä rengaslenkin pituuskaan pitäisi tulla esteeksi, alle viisi kilometriä.
Riisitunturi on maastoltaan hetkittäin hyvinkin paljasta ja karua; puusto lähellä huippua on hyvinkin niukkaa ja tällä tunturilla näin myös reissun ainoat vaivaiskoivut. Ylhäältä aukeaa huikaisevat maisemat yli Kitkajärven.
Riisitunturi on perustettu kansallispuistoksi aikanaan sen rinnesoiden vuoksi ja soiset vetteiköt ovatkin kaunista katseltavaa reitillä. Matkalla Riisin toiselta huipulta alas kohtaamme myös ihanan Ikkunalammen, joka näyttää putoavan suoraan reunalta alas äärettömään horisonttiin.
Myötäpäivään kierrettynä reitin viimeiselle kolmannekselle osui laavu- ja tulentekopaikka, jonka jälkeen polku lähti hiljakseen laskeutumaan kohti lähtöpaikkaa. Suurin osa muista ulkoilijoistakin kohdattiin nimen omaan tällä osuudella – 1,5 kilometrin matkalla laavulle. Tänne myös se bussilastillinen keski-iältään 70-vuotiaita nuoria olivat tiensä löytäneet. Eipä siinä, hatunnosto heille; minäkin haluan vielä seitsemänkymppisenä kiivetä valloittamaan tuntureita! <3
Tähän päättyy lomamatkamuistelmamme Kuusamon-reissulta 2019. Uusia kujeita jo suunnitellessa 😉