Mietitkö, mistä yhtäkkiä tupsahdimme Kuusamoon?
Lue lomareissustamme kertova prologi täältä.
Oletko kuullut kuuluisasta Juuso-karhusta sekä sen ”isännästä” Sulosta? Kuusamon suurpetokeskuksessa asustaa lauma suomalaisia ruskeakarhuja, jotka ovat päätyneet keskuksen asukeiksi eri syistä – useimmiten syynä on ollut se, että karhu on jäänyt orvoksi pentuna, kun sen emo on tullut ammutuksi. Paikan omistaja Sulo Karjalainen on tullut tunnetuksi karhukuiskaajana, jolla on täysin poikkeuksellinen suhde näihin jättimäisiin nallukoihin ja etenkin Juuso-karhuun.
Suurpetokeskus on toiminut aiemmin suurpetojen tutkimuskeskuksena, mutta 1990-luvulla tutkimustoiminta lakkasi ja ovet avattiin yleisölle. Nyt keskuksesta löytyy seitsemän ruskeakarhua, sekä yksi kettu, lauma ilveksiä ja lauma koirasusia (suden osuus muistaakseni 65 %). Eläimistä, niiden lajityypillisestä käyttäytymisestä luonnossa ja tarhalla kerrottiin tarkoin. Keskus oli pieni ja siisti, ja eläimet oli opetettu vahvasti herkkujen perään, jolloin niitä toki näki hyvin ja selkeästi. No toisaalta; jos näitä yksilöitä ei kerta voi luontoon palauttaa, niin onhan se kiva että niille annetaan vähän aivojumppaa esimerkiksi temppuja opettamalla. Ja nuo karhut tuntuivat olevan enemmänkin Sulon ja paikan henkilökunnan lemmikkinalleja kuin… karhuja. 🙂
Kuusamon suurpetokeskus on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka; turvallinen ja informatiivinen tapa nähdä ruskeakarhu livenä. Kannattaa käydä.
Kuva: Mikko 
Kuva: Katja 
Kuva: Katja 
Kuva: Niina
Koska tämä oli ensimmäinen päivämme Kuusamossa, oli kiva ottaa aluksi pieni verryttelynomainen lenkki Rukatunturin maastoissa Valtavaaran luonnonsuojelualueella. Reitti oli nimetty Sinipyrstön pyrähykseksi, ja pituutta lenkillä oli 2,2 km. Reitti kulki metsäisellä rinteellä mukavaa ja helppokulkuista polkua Konttaisjärven rantaan ja palasi sitten takaisin lähtöpisteeseensä parkkialueelle.
Paluumatkan paremmalla puolella koirat alkoivat yksitellen ottaa ilmavainua. Tuli vahva fiilis siitä, että jossain lähellä saattaisi olla poro. Eipä aikaakaan, kun kaksi sarvipäätä ilmestyi reitiltä jonkin matkan päähän eteemme. Kaikki muut koirat huomasivat ne, paitsi Nemi, joka jatkoi intensiivistä nuuskutteluaan metsän suuntaan…
Jollain on vainu… 
…ja jollain on edelleen vain vainu…