Aiemmat retket lukematta? Lue aiemmat tekstit reissultamme:
Prologi: Kuusamon syysreissu
Kuusamon suurpetokeskus ja Sinipyrstön pyrähys
Pyhitystunturin huiputus
Hossa, Hakokosken hujaus
Ölkky on lapinkieltä ja tarkoittaa rotkoa. Julma-Ölkky taas sitten.. no, aika isoa rotkoa. 😀
Tietolaatikko (sekä Wikipedia) Ölkky-rotkon alkupäässä osasi kertoa, että kanjoni on syntynyt aikoinaan maanrepeämästä ja vesi kanjoniin tulee lähteistä ja valumavesinä. Kanjonin seinämien korkeus on jopa 50 metriä, ja syvyyttä kanjonissa on toiset 50 metriä. Aika korkeallakin ollaan; vedenpinta on 243,8 m merenpinnasta. (Sivuhuomautuksena pakko mainita: samalla tavalla repeämällä syntyneitä rotkolaaksoja edustavat Suomessa Virroilta löytyvä Toriseva sekä Helvinjärven kansallispuistossa oleva Helvetinkolu – Check! Olemme tällä porukalla käyneet näillä kaikilla! :D)
Reitin tasoksi on mainittu vaativa, ja myönnettävähän se on, ettei aivan helpoimmasta taipaleesta ollut kyse. Kivikkoista ja juurakkoista, hyppelehtivää kapeaa polkua vieläpä pienesti nousevassa maastossa. Hauskaa, mutta keskittymistä vaativaa kulkemista.
Maisema alkoi antaa viitteitä tulevista näkymistä kanjonista. Vähän väliä oli pakko pysähtyä ottamaan kuvia. Puoleen väliin matkaa päästyämme reitti alkoi pudota voimakkaasti alaspäin, ja sitten alkoikin matkan jännittävin osuus – Ölökyn ylitys!
Ensin olisi luvassa riippusillan ylitys, jolla pituutta on viitisenkymmentä metriä ja se roikkuu noin 11 metrin korkeudessa. Nemi ylitti riippusillan paremmin kuin osasin odottaa: alun pienen nikottelun jälkeen se porhalsi takaa edelleni ja askelsi riippusillan yli vallan hienosti! Jäimme odottelemaan loppuseurueen suorituksia kameran kuvatessa kaikkien ylityksiä, ja hienostihan se koirilta (ja ihmisiltä ;D) sujui. 🙂
Heti riippusillan jälkeen alkoi kiviportaiden kapuaminen. Paikka on varmastikin alkujaan luonnon muovaama, mutta sitä on varmasti jouduttu ihmisten toimesta muokkaamaan kulkureitiksi sopivaksi. Portaat olivat hienot ja yllättävän raskaat kavuta. Tämä osuus ei luonnollisestikaan tuottanut koirille vaikeuksia.
Sitten tuli vastaan se eniten harmaita turpakarvoja aiheuttanut paikka. Teräksiset, läpinäkyvät kierreportaat 1,5 kierroksen kiepillä, ja jatkuivat siitä tasanteena ja lopulta suorina portaina kanjonin reunan laelle.
Kuvittelepa miltä tuollaiset ritiläportaat tuntuisivat omien varpaiden alla? (Sattuu, kyllä.) Sitten kun lisätään se, että portaista näkyy läpi (ja matka alas maahan on piiiitkä) ja lisäksi kyseessä on vielä kierreportaat, niin näin isoille ja pitkärunkoisille koirille ei ihan helpoin pala kakkua pureskeltavaksi.
Penni ja Hekla lähtivät kiipeämään ensimmäisinä. Penniä meinasi jännittää alkuun aivan hirvittävästi, mutta peräänantamattomuudella Penni päätti selvitä tästäkin ja lähti porras portaalta kapuamaan ylöspäin, Hekla intopiukeana perässään. Hekla ei tainnut edes huomata, että portaissa olisi ollut jotain ihmeellistä. Kun Niina ja koirat, sekä Mikko olivat päässeet riittävän matkan päähän, lähdettin me Nemin kanssa koettamaan taitojamme. Nemi nousi kahdelle ekalle portaalle hyvin, mutta kun takajalat olisi pitänyt irrottaa maasta, sekin epäröi jatkamista. Otin valjaista vähän tukevamman otteen ja kannustin koiraa jatkamaan. Ja tästä kun Nemi pääsi vauhtiin, se suoritti ritiläportaat todella taidokkaasti! Pikkuruinen Iisa kannettiin sylissä; sen ei edes tarvinnut lähteä kokeilemaan, miten nopeasti ohut tikkujalka uppoaisi ritiläverkon läpi.
Ylös päästyämme harjanteella tuli vastaan kaksi naista. He sanoivat, että olivat kuulleet jatkuvat kehu- ja kannustushuutomme portaissa ja olivat miettineet, että toivottavasti siellä kannustetaan koiria, eikä ihmisiä… 😀
Ylhäällä fiilis oli voittamaton. Nemi oli ylittänyt vaikeaksi miellettyjä esteitä tuosta noin vaan, vaikka sitä olisi saattanut itseään alkuun vähän epäilyttääkin. Tämän koiran kanssa tosiaan voidaan seikkailla tulevina vuosina ihan missä vaan. <3
Sitten saimmekin ihastella Julma-Ölkyn mahtavia maisemia, jotka aukesivat tällä puolella kanjonia vielä vähän paremmin.
Paluureitti oli suurimmaksi osaksi soritettu, ja oli siitä johtuen hyvin helppokulkuista ja selkeää tallusteltavaa. Jäimme pohtimaan, että miten ihmeessä sepeliä on saatu roudattua tänne kanjonin laelle – reilun parin kilometrin matkalle ei ole ihan yksi tai kaksi kottikärryllistä riittänyt. 😀
Parkkialueelle päästessämme oli matkaa kertynyt 5,87 km ja aikaa kulunut melkein 2,5 tuntia. Päivän kokonaissaldona (Hakokosken hujaus mukaan luettuna) siis 10,59 km reippailua Hossan kansallispuistossa.
Ölökyn ylitys oli todella mainio kokemus, ja suosittelen sitä todella vahvasti! Alkupuoliskon kivikkoinen polku on hieman haastavampaa kuljettavaa, mutta ehdottomasti tehtävissä, jos jalka vaan yhtään nousee.
Hossassa meillä jäi vielä näkemättä kalliomaalaukset, ja kyllähän se Ölökyn Ähkäsy -niminen kierroskin jäi vähän vielä kutittelemaan… No, jotain täytyy jättää seuraavallekin kerralle, kun näille nurkille palataan! 😉