…Ovat valitettavasti sen verran vähissä, että taitavat mahtua yhteen postaukseen. Kun kiire työrintamalla jatkuu ja siihen yhdistetään ah-niin-ihana kesäflunssa, ovat lenkkeilyt iltayhdeksän aikaan olleet listalla häntäpäässä. Valitettavasti, koirat joutuvat joskus sijaiskärsijöiksi. Onneksi tällaiset kaudet ovat meillä kuitenkin vain väliaikaisia, ja onneksi meillä on oma iso piha, missä Nemi voi rallata. Ja pari ihanaa mustaa poikaa kavereina rallattamassa. <3
Nimittäin, ollaan me ehditty tavata aiemmin viikolla Dannya iiiihanan pitkän metsälenkin merkeissä (tämä oli juuri sopivasti ennen kuin flunssa otti minusta niskalenkin). Lapset juoksivat taas niin lujaa ja onnellisina, että <3 Yhden videopätkän niiden häröpalloilusta yritin ottaa, mutta se alkoi laantumaan juuri sopivasti siinä kohtaa, eikä videosta saanut oikein kuvakaappauksiakaan kahdesta mustasta doggilapsesta. Yritän ottaa kuvia taas ensi kerralla!
Ja sitten vähän myöhemmin viikolla saatiin kutsuttua Waldo meille pihaleikkeihin. Tästä sain sentään pari kuvaa:
Nemi ja Waldo keksivät tällä kertaa ihan superkivan leikin: Waldo tarttui Nemiä kaulanahoista ja “talutti” Nemiä pari pientä kierrosta ympäri. Sitten, joko Nemi kaatui itse tai Waldo kaatoi Nemin, mutta hetken taluttelujen jälkeen Nemi makasi maassa selällään tai kyljellään. Ja kun Waldo yritti “kävellä yli”, Nemi ponnahti ylös ja juoksi hirveän hepulijuoksukierroksen pihan ympäri (Waldon tullessa merkittävästi pienempää rinkiä perässä juosten). Sitten vauhti pysähtyi, Waldo alkoi hamuta kaulanahkaa ja sama kaava alkoi alusta. Kai se sitten oli kivaa, kun tätä tehtiin lukuisia kertoja peräjälkeen. 🙂
Viime viikonloppuna me käytiin aloittamassa mökkikausi! Ja jotta saatiin heti verestettyä opittuja asioita, tuuppasin Nemin veneeseen. …No en tuupannut, mutta houkuttelin riittävän hyvillä herkuilla. Ekana päivänä houkutelua sai tehdä jonkin aikaakin, mutta kärsivällisyys palkittiin (ja herkut olivat liian vastustamattomia), ja Nemi saatiin tulemaaan omatoimisesti veneeseen. Seuraavana päivänä veneeseen kulku saatiin jo niin helpoksi, että loppujen lopuksi sain koiran hyppimään ees-taas veneelle ja laituriin. Hieno, hieno tyttö!
Vene sai pysyä tällä kertaa kiinni laiturissa, sillä veneilemään ei lähdetä ilman pelastusliivejä – ei kukaan meistä!
Edelleen, minulla on se kauaskantoinen ajatus siitä, että jos ja kun tämän koiran kanssa lähdetään tekemään pitempiä reissuja, ei meille saa tulla retkien esteeksi haastavien maastojen, tai vaikkapa vesistöjen ylittäminen. Kun tuo koira ei uimisesta tykkää, niin sen täytyy sitten muutoin olla alustavarma ja matkustaa kanssani vaikka kumiveneessä,. jos minä niin sanon. Hmm, mistähän me saataisiin kumivene, että sitä pääsisi harjoittelemaan…? 🙂