Viime viikon torstaina Niina heitti ilmaan ajatuksen, että saattaisi suunnitella retkeilyreissua viikonlopulle. Minua ei joutunut kovinkaan paljoa innostaa ideaan; ilmoitin nimittäin välittömästi, että me muuten lähdetään Nemin kanssa mukaan. 😀 Hetki tätä suunniteltiin tarkemmin, ja sen johdosta lauantaina aamupäivällä liikkeelle lähtiessäni oli mukana retkeilytarpeet ja varusteet telttayöpymiseen.
Reittimme olivat osaa laajempaa Hämeen Ilvesreittiä. Meidän taivalluksemme olivat Lopella sijaitsevat Melkuttimien sekä Pääjärven kierrot.
Melkuttimet
Tämä retkeilyalue jää mieleen paitsi mielenkiintoisen nimensä, mutta myös persoonallisen harjumaiseman sekä poikkeuksellisen kirkkaiden vesien vuoksi. Reitillä oli pituutta kuusi kilometriä, ja se kierteli Iso-Melkuttimen ympäri aivan rannan tuntumassa. Sää oli superhieno, ja muita ulkoilijoita oli ymmärrettävästi aika paljon liikenteessä. Pari koiraihmistä varoitteli meitä nähneensä polulla kyitä, mutta me ei niihin onneksi törmätty.
Tästä lähtee! Ja vauhti sen mukaista… 
Särmä retkikoira 
Siltojen ylittäminen sujuu tottuneesti 
Käsittämättömän kaunista <3 
Kävely itsessään sujui oikein mallikkaasti: Nemi kuunteli todella hienosti ohjeita ja käskyjä. Siltojen ylittäminen sujui tottuneesti, ja myös toiset ulkoilijat koirineen ohitettiin ilman suurta draamaa. Huomion arvoista oli myös se, että päivä oli sen verran lämmin, että Nemi suostui myös juomaan luonnonvesistä – ihan vallan tassujen kastumisen uhallakin! 😉 Myös Niinan ja likkojen kulku sujui pääsääntöisesti oikein hyvin: Pennihän nyt on vuorenvarma konkaritallustelija, mutta kovasti aktiivinen, vuoden ikäinen Hekla-tornado tarvitsee vielä vähän ikää ja älliä päähänsä 🙂 Ennakkoon pohdituista kauhukuvista ärräpäiden täyteisistä lenkeistä oltiin kaukana, ja kävely aurinkoisen lämpimässä säässä ja upeissa maisemissa oli kertakaikkisen ihanata!
Yö Vääriällä
Meillä oli pari yöpymisvaihtoehtoa mielessä; toinen oli tässä Melkuttimen laavualueella, mutta koska sinne oli jäämässä muitakin yöpyijä, päätettiin me pakata itsemme autoon ja etsiä oma rauha. 🙂 Niinalla oli tiedossa hyvä spotti Vääriän rannalla, ja sinne me leirimme rakensimme. Koirat saivat vähän vielä irrotella alueella, ja… noh. Nehän sitten menivät just niin kovaa, kun olettaa voi. Ihme että kamera pysyi mukana 😀
Järkeä puuttuu, vauhtia ei… 
Illan laskeutuessa valmistelimme ruokia – tortillat onnistuivat vallan mainiosti ja olivat täyttäviä ja hyviä päiväretken päätteeksi, mutta hyvä yrityksemme lettujen paistamsesta jäi hyväksi yritykseksi – taikina (yhdistettynä Trangian keskitettyyn tuleen?) ei nyt vaan toiminut. Loppujen lopuksi päätimme yrittää valmistaa valtavasta määrästä lettutaikinaa edes yksi lätty, joka olisi jotain lettujen ja pannarin välimaastosta – ja se saikin sitten nimeksensä jännäri. Maku oli periaatteessa ihan hyvä, mutta ulkonäkö… koettakaa olla näkemättä painajaisia 😀 Mutta, tätä jännäriä valmistettiin tunteella ja huolella Trangian kaasuliekin alla pitkälti yli tunti, joten yritteliäisyyttä ei ainakaan puuttunut! Huomaa muuten jo hämärtyvät kuvausolosuhteet: Jännäri saatiin valmiiksi otsalamppujen valaistuksessa klo 23.
Kotatelttaan mahtui mahtui mainiosti 2 ihmistä ja 3 doggia 
Ei huonot eväät 
Ja sitten vähän oudommat eväät… 
Unille menossa 
Nukkukaveri
Asemoiduimme isoon kotatelttaan niin, että me ihmiset nukuimme keskellä ja koirat ulkolaidoilla. Nemin yövarustukseen kuului teltan pohjalla kaksi kerrosta retkipatjoja, sitten Nemin oma matkapeti (vanutäytteinen patja, jonka päällä fleecepeitto) ja koiralla oli yllään Hurtan pitkäpunttinen fleecehaalari sekä toppatakki. Jossain vaiheessa yötä vedin Nemille kaulaan TopCanisin paksusta froteesta tehdyn tuubihuivin. Yö telttamme ulkopuolella oli tuulinen ja lämpötila alimmillaan nollassa.
Uni maistui minulle jopa melkoisen hyvin. Seuraavana aamuna sain kuulla, että meidän koiratriomme kahdella nuorimmalla oli ollut aamuvarhaisella vähän juttua; Nemi oli ollut kiltisti paikallaan ja liikkumatta, mutta silti hereillä – ja Hekla huomasi sen, ja jäi odottamaan ja tuijottelemaan toiveikkana Nemiä. Nemin ei ollut kuulemma tarvinnut kuin kohottaa kulmakarvojaan, niin Hekla oli ollut ihan jousilla lähdössä telttapainiin kaverin kanssa, ja Niina oli saanut komentaa kakaraa aloilleen. Mitä ilmeisimmin Nemi oli tarttunut tilaisuuteen, ja ihan kiusallaan huudellut Heklalle äänettömästi – edelleen, paikallaan maaten, liikkumatta – kaikenlaisia lällättelyjä, sillä Niina oli saanut komentaa Heklaa useampaankin otteeseen asettumaan aloilleen.
Aamu alkoi aurinkoisena, mutta melko viileänä ja tuulisenpuoleisena. Aamupalaa rakennettiin ja syötiin koko toppavaatevarustus päälle puettuna, ennen kuin kroppa alkoi herätä ja aurinko lämmittää edes hieman. Taisin muuten syödä toistaiseksi parhaimman retkiaamupalan, ja kuvakin on kuin suoraan jostain retkilehden kannesta:
Jälkkäriksi oli tarjolla myös voissa ja sokerissa paistettuja ananasviipaleita – nämä oli tarkoitettu illalla lettujen kanssa syötäväksi, muttah… 🙂 Ne maistuivat ehkä paremmilta aamupalan jälkkärinä.
Me keräilimme teltat ja tavarat kasaan, ja kun koirien mahat olivat tarpeeksi laskeutuneet, oli aika päästää trio taas verryttelemään (heh, jotenkin se nollasta sataan -kiihdytysspurttailu on niin kovin kaukana verryttelystä… :)). Myös koirilla pidettiin yökkärit päällä, ihan kuten meilläkin, ja otettiin vasta asteittain pois kun saatettiin olla varmoja, etteivät ne palelisi yön kohmeisuuden jäljiltä.
Häkkieläimet ruokalevolla 
Vapautus 
Ihana tyttötrio <3
Pääjärven kierto
Sitten oli aika suunnistaa tulevan päivän seikkailuihin! Seuraava kohteemme ei ollut kauhean kaukana, ja ajelimme hetken matkaa Pääjärven parkkialueelle. Olimme aiemmin löytäneet tietoa noin neljän kilometrin matkasta, mutta opastetaulu osasi kertoa myös vaihtoehtona 7,5 km järvenkierron reitistä. Se kuulosti paljon sopivammalta meille, ja pienten selvittelyjen jälkeen päätettiin sitä lähteä kiertämään.
Reittivaihtoehtoja 
Letkikoilat <3
Aikansa kuljettuamme järven rantaa pitkin, polku kääntyi ja näytti kuin kulkevan suoraan järveen. Se muuntuikin hyvin ovelasti pitkäksi ja kapeaksi kannakseksi, joka yhdistyi toiselle rannalle sillan ja ehkä noin kymmenmetristen pitkospuiden avulla. Vesi taisi hieman korkealla, sillä pitkokset olivat osittain veden alla, ja lisäksi ne niiasivat syvemmälle niillä kävellessä. Nemi pääsi siis ylittämään itsensä totaalisesti, sillä se joutui Kastelemaan Varpaansa Hukkumiskuolemaa Uhaten! Edelläni se ei suostunut kävelemään, mutta perässäni se tallusteli kuitenkin hyvinkin kiltisti ja yhteistyökykyisesti vesiesteen yli. Sen verran syvällä käytiin, että puntinlahkeet kastuivat. Onneksi oli korkeavartiset ja vedenpitävät kengät 🙂
Ensin ylitettiin rappuset… 
…ja sitten vesieste 
Pääjärven reitti alkaa kulkemalla järven reunuksia pitkin, mutta eriytyy jossain vaiheessa pois järven luota kulkien hetkittäin jopa autoteiden vieressä ja jopa niiden yli. Loppujen lopuksi, maasto oli ihanan vaihtelevaa – järvimaisemaa ja vesiesteitä, pitkospuita, ihania vihreitä sammalmetsiä, lukuisia ojanpenkereiden ylityksiä pieniä siltoja pitkin, koivumetsää, ja mahtui reitille jopa pari pientä nousuakin. Jotenkin todella kiva reitti, eikä täällä edes törmätty muihin ulkoilijoihinkaan.
Tässä vähän fiilistelypaloja päivän yksityiskohdista, joita tarttui reitillä lukuisia.
Kun täältä suoriuduttiin parkkipaikalle, alkoi jaloissa tuntua jo siltä, että on äkkiseltään tullut tallusteltua pari päivää. Niin ihanaa kun retkeilemään olisi ollut jäädä pidemmäksikin aikaa, oli pakko lähteä valumaan kotia kohti. Kyllähän tästä vaan polte jäi kytemään, että pian pitäisi päästä takaisin.
Kiitos ihan superisti Niinalle ideasta ja seurasta ja tarvike- ja telttavälineistöavustuksesta ja ja 🙂 Kesän reissuja odotellessa – ja niitä odotellessa uusia reissuja suunnitellessa! <3