Sunnuntaina päätettiin vapaapäivän kunniaksi lähteä reippailemaan Valkmusan kansallispuistoon! Olihan sentään tosi nätti, aurinkoinen vapaapäivä, ja koska ulkona ei tuullut, tuntui ihan inhimilliseltä ajatukselta lähteä ulos pakkaseen. Kunhan varusteet ja vaatteet ovat kunnossa, pitäisi ulkoilun luistaa myös kylmällä kelillä (rajansa kaikella, tuumaa Nemi tuolta vilttien välistä takan äärestä).

Ai että miten nättiä siellä olikaan!

Valkmusassa oli valmiiksi tallatut polut – mikä ei ollut mikään ihme, – ja aina välillä lumiselle suolle erkaantui hiihto- tai lumikenkäreittejä. Sitä minä vaan ihmettelen, että miten kukaan on saanut tallattua polut ihan  tarkalleen pitkospuille siinä vaiheessa, kun lunta on tupruttanut parikymmentä senttiä – ja kuten tänä talvena on pariinkiin otteeseen tapahtunut? Kävelypolku noudatteli niin tarkalleen pitkospuureittiä, että jos vähänkin astuit harhaan, upposi jalka pitkospuun ohitse syvään umpihankeen. Käykö joitain urheimpia ulkoilijoita avaamassa nämä polut heti, kun lumisade vähänkin hellittää, vai mikä tähän on se jippo? Osaako joku kertoa tätä mulle?

 

Noh, joka tapauksessa. Polku mutkitteli upean lumisella ja aurinkoisella suoalueella ja kulki pian näköalatornille. Minä totesin, että Nemi saa tulla lintutorniin maisemoitsemaan kanssamme – tekee tytölle ihan hyvää harjoitella tällaisia porraskapuamisia. Portaissa oli pieni, pakkaantunut lumikerros ja avonaiset porrasvälit, josta näki läpi, joten eipä mikään ihme että ensikertalainen meinasi pistää vähän hanttiin. Muutaman kerran Nemi nousi portaille, muttei uskaltanut lähteä etenemään ylöspäin. Uusi lähtöyritys maan tasalta muutamaan otteeseen, ja niin sitä taas saatiin voitettua pienen koiranpennun pelkoja ja ennakkoluuloja!! 😀 Pelkäsin alastulon olevan vaikeampi paikka, mutta se itse asiassa meni paljon nopeammin ja helpommin kuin ylös kapuaminen.

Maisemointia ja yhteisposeerausta lintutornissa

Onhan nuo Valkmusan lintutornin portaat toki vähän haastava ensikohde porraskiipeilylle… Hyvin Nemi suoriutui! Ja koska en itse hoksannut ottaa kuvaa portaista, pitää turvautua lainakuvaan – kuva lainattu http://www.seikkailuviikari.fi/fi/kymijoki/nahtavyydet

Sitten kun päästiin takaisin alas, oli aika jatkaa matkaa. Suunnittelimme pysähtyvämme tauon pitoon eräällä metsäkaistaleen reunamalla, mutta koska paikka on melkolailla “off-road”, yritimme rämpiä sinne umpihangessa parinkymmenen metrin matkan ja totesimme, ettei nyt auta. Niinpä palasimme valmiille reitille, etenimme hieman ja hyödynsimme polun varrelle rakennettujen levähdyspenkkien tuomaa levennystä.

Nemin varustukseen kuului tänään pitkäpunttinen Hurtta-fleecehaalari sekä Back On Trackin talviloimi. Tällä varustuksella Nemiä ei paleltanut!

Nemistä on muuten melko vaikea saada hyviä tilannekuvia. Härvelin pää pyörii niin vauhdikkaasti joka suuntaan, että sitä ei meinaa saada osumaan kuviin millään. Onneksi kännykässä on live-kuvaustoiminto, niin parhaan otoksen saa haettua kuvavirrasta. ..Ja sitten jos koiran kasvot saa kuviin, sen korvat on miten sattuu ja naama on yleensä ihan räässä (I <3 Photoshop!) 😀

Ihaillaan vaihteeksi parit maisemakuvat. Olihan vaan upea keli ulkoilla ja juoda pakkassäässä kaakaota 😛 🙂