Joskus hommat sujuu ja luistaa ihan mutkattomasti. Toisinaan sitten taas kohelletaan vähän enemmän tai vielä enemmän. 🙂

Arvet kertovat eletystä elämästä?

Leikkihetket koirakavereiden kanssa sujuu aina hyvässä, toimeliaissa ja vauhdikkaissa merkeissä – eikä siinä mitään, niinhän pitääkin mennä! Sitä vartenhan koirakavereita käydään tervehtimässä, jotta pääsee purkamaan energioita, leikkimään, juoksemaan, vähän riehumaankin ja puhumaan koiraa – olemaan KOIRA toisen samanmoisen kanssa. En vaan tiedä, mikä ihme siinä on, että jos joku ottaa hittiä, se on aina Nemi. Nyt viime aikoina ei ole onneksi tapahtunut mitään vakavampaa (*koputtaa puuta*), mutta tuntuu että joka kerta Nemi tulee kotiin lenkiltä parin ylimääräisen arven kera ja minä jään jännittelemään, meinaavatko jäljet tällä kertaa kasvaa vielä peittoon. Danny on onnistunut nappaamaan leikin tuoksinnassa Nemiä pari kertaa kylkinahoista ja silmän vierestä niin, että rupien kuivuttua ja irrottua oikeasti pelkäsin jäljelle jääneiden valkoisten jälkien jäävän pysyväisiksi. Mutta ei se ole ainoastaan Danny; tällä hetkellä kasvatellaan kulmahampaan osumaa umpeen kuonosta, jonka sai aikaan Hekla edellistapaamisellamme 😀 …En tiedä, onko Nemi jotenkin normaalia tapaturma-alttiimpi yksilö, vai onko se vain tuo musta väri, josta nämä kaikki pienetkin vekit ja jäljet paistavat kilometrin päähän 🙂 Onneksi tähän mennessä kaikki jäljet näyttävät vielä peittyvän mustan, kiiltävän uudiskarvan peittoon!

 

Metsälenkin kotiintuomisia

Minulla tuli töissä sellainen muutos, että myymälä on avoinna arkisin klo 19:ään asti. Tämä tarkoittaa että iltavuoroista vapautuessani minä olen kotona vasta vähän lähempänä klo 20. Voin sanoa, että kotiin päästyäni ja päivällisen syötyäni ei ihan hirveästi enää innosta lähteä lenkille – ainakaan näin talven pimeinä kuukausina, – kun piakkoin pitäisi kuitenkin alkaa rauhoittumaan iltatoimiin ja yöunien suunnitteluun. Ja juu ei, minä en ole koskaan tehnyt “oikeaa” kaksi- tai kolmivuorotyötä – hatunnosto koirallisille ja lapsiperheellisille kolmivuorotyölaisille! Niinpä yritänkin nyt lähteä opettelemaan vaihtoehtoista rytmiä: toisina aamuina Nemi ei saakaan aamupalaansa, vaan suuntaamme lenkille ihan heti aamusta ja Nemi saa ruokansa vasta lenkin jälkeen, hieman ennen kuin suuntaan itse kohti työmaata.

Tätä aamulenkkeilyä päästiin testamaan perjantaina, kun suunnattiin Heidin ja Dannyn kanssa metsäilemään heti aamun valostuttua (eli klo 9). Koirilla oli taas hyvä meininki ja vauhti päällä. Jossain loppupuolella lenkkiä huomattiin, että lumeen jää pieni verijälki – nyt on jommalla kummalla tassussa haava tai kieleen purtu reikä. Kohde oli helppo paikallistaa kotona: Nemi hoiti vasemman etutassun anturaan tullutta vekkiä suurella antaumuksella. Se hoiti haavaa niin suurella intohimolla, että minun piti ihan laittaa tossu jalkaan hoitotoimenpiteiden estämiseksi. Olen pistänyt haavaan hunaja-kuusenpihkasalvaa ja se tuntuukin parantavan haavaa hyvällä menestyksellä.

Onneksi jälki on suhteellisen pieni ja sijaitsee ihan polkuanturan ulkosyrjällä – tassuhaavat kun ovat tosi viheliäisiä hoitaa ja hitaita paranemaan. Mutta paremmalta näyttää jo!

 

Sivujuonne tassujenhuoltoon

Tuli samalla taas huomattua, että Nemin polkuanturat ovat tosi kuivat. Käsittämätöntä, että alle kaksivuotiaalla koiralla, joka vieläpä ulkoilee pääsääntöisesti pehmeissä metsä- ja nurmipohjaisissa maastoissa ja syö laadukasta ruokaa, säännöllisesti lohta ja saa tarvittavat omega-3- ja 6-lisät, on lähtökohtaisesti noin kuivat anturat. Muistan nimittäin jo viime talvelta, että varpaan kärjet meinasivat lähteä halkeilemaan, ikään kuin koira olisi paljonkin vanhempi ja jalat iän parkkiinnuttamat. Vuoden ikäisellä pennulla! Ehkä tämäkin on yksilöominaisuus? No, yhtä kaikki, nyt on taas alettu hölväämään tassurasvaa. Voin suositella tätä Toplinen tassurasvaa, saa muuten nopeasti hyviä tuloksia halkeileville tassuille!

Ja sitten seuraa vinkki vitonen! Nemi nimittäin tykkäisi nuolla kaikki rasvat samantien pois, kuten varmasti suurin osa koirista. Keksinpä tässä seuraavanlaisen tavan tassujen rasvaamiseen: otan käsittelyyn yhden tassun kerrallaan. Hyvä ajankohta on illalla, kun koira on rauhallisesti sohvalla kanssamme. Rasvaan yhden tassun huolellisesti ja annan rasvan imeytyä niin kauan kuin koira vain malttaa paikallaan sohvalla maata. Sitten lopuksi asetan tassuun suojatossun – ja tossu saa olla siinä suojana koko yön! Jes! Aamulla polkuantura on mukavan pehmeä ja kimmoisa, ja halkeilemat selkeästi pehmenneitä. Seuraavana iltana käsitellään sitten seuraava tassu jne. Kannattaa kokeilla tätä tossukikkaa – eipä nimittäin ole käynyt minulla kertaakaan aiemmin mielessä, kun olen hölvännyt rasvaa kaikkiin tassuihin yhdeltä istumalta.

 

Ja takaisin otsikon aiheeseen, eli koheltamiseen

Niin, osaa sitä muutkin koheltaa, kuin vain Nemi! Arvaattekin ehkä; mutta minä myös olen siis erittäin lahjakas siinä taidossa.

Tässä taannoin olin tarjoilemassa Nemille iltaruokaa. En tajua mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä vaan otteeni lipesi ja 4 litran metallinen ruokakuppi täynnä nappuloita ja vettä lävähti lattialle! Onneksi kuppi putosi sellaisessa kulmassa, että vain osa nappula-vesi-sörssöstä levisi iloisesti ruokintanurkkauksen lattialle, tyhjänä olleeseen toiseen kuppiin sekä seinille. Katsoin sotkua hetken, huokaisin ja totesin koiralle: Ole hyvä. Sai se Nemi syötyä ruokansa lattialtakin, mutta.. joo, kaikenlaista sitä sattuu 😀