Jess – olipas meillä ihana lenkki tiistaina! Vapaapäivän ja hyvän ulkoilusään puitteissa oli kiva lähteä kiireettömälle metsälenkille (Valoisaa. Kuivaa. Joko sanoin että valoisaa? …Sanoinkuvaamattoman ihanaa.) Ylle puettiin tietenkin riittävä määrä huomiovärejä; eihän sitä tiedä, jos jokunen metsästäjä on päättänyt lähteä metsälle, vapaapäivän ja hyvän sään puitteissa…

Pikku pakkanen oli jähmettänyt kasvit ja polut napakan koviksi, ja koko maisema näytti mielestäni muutenkin erilaiselta kuin yleensä. Jotenkin autiommalta ja karummalta?

Lähdimme kiertämään eräälle harvemmin käyttämällemme reitille, joka vie kesannolla olevien peltojen laitaan. Pellon päästä alkaa taas metsä, mutta peltoa ympäröi sen verran syvä ja leveä oja, että yleensä ollaan jouduttu palaamaan aina samaa reittiä takaisin, kun ojaa ei ole pystynyt turvallisesti ylittämään. Riemukseni huomasin, että ojan yli oli tehty hieno ja tukeva silta, liekö niiden metsämiesten aikaansaannoksia. Astelin sillan yli ja houkuttelin Nemiä seuraamaan minua. Nemi tuumasikin, että o-ou…

Se teki päänsä sisällä töitä varmaan viisi minuuttia; parhaillaan kaikki neljä jalkaa jo sillalla, se seisoi tutisevin jaloin paikalleen jähmettyneenä. Tiesin etten voisi kävellä koiraa vastaan, vaan sen täytyisi nyt vaan luottaa minuun ja itseensä. Vitsi mikä itsensä täysi ylittäminen, kun se vihdoin otti pari pienen pientä askelta ja lopulta lllllloooooooooikkasi loppumatkan! 😀 Mutta hähää, ilkeä minä: kehujen ja namien jälkeen käännyin ympäri ja palasin takaisin. Nemin pitäisi ylittää silta heti uudestaan toiseen suuntaan. Pystyin melkein kuulemaan tuskastuneen huokauksen.

[evp_embed_video url=”http://hammerheart.kapsi.fi/greatdane/wp-content/uploads/2018/11/Nemi_silta.mp4″]

Nyt se tuumaili enää alle minuutin verran, ja ylitti vaikean henkisen esteen jo hienosti. Kolmas kerta takaisinpäin meni jo ihan rutiinilla 😉

Ojan ylittävä silta oli kiva ylläri, sillä se antaa meille heti vähän lisää vaihtelua päivittäisiin lenkkeihimme – nyt ei tarvitse palata pelloilta takaisin samaa reittiä, vaan voi lähteä rakentamaan ympyrälenkkiä vähän eri osaan metsäämme! Tunnustan, että tarkistin kellosta valoisan ajan riittävän, ja nappasin kännykästä auki topokartan, kun lähdin suunnistamaan itselleni tuntematonta metsäaluetta, tavoitteenani palata lopulta tutuille reittipoluille. Löysinkin hyvin nopeasti selkeän ja vahvan polun, joka tuli juuri niille paikkeille kuin kuvittelinkin. Ihan loistavaa.

Muutenkin metsälenkkimme ovat aina vähän sellaisia, että reittisuunnitelmani muuttuu siinä matkan varrella yleensä ainakin kaksi, kolme kertaa – saatamme lopulta heittää hyvinkin erilaisen lenkin, kuin mitä lähtiessäni kuvittelin. Kun tuo meidän lähimetsämme on tässä muutaman vuoden tallustelun aikana ruvennut tulemaan jo melko tutuksi, on kiva saada sinne uusia reittejä (viitaten tuohon ojan ylittävään siltaan ja sitä kautta auenneisiin uusiin metsän nurkkiin) ja toisaalta aina voi vähän fiksata ja säätää lenkin pituutta oman jaksamisen tai ajan puitteissa. Ai että me nautitaan näistä metsälenkeistä! Menisi vaan nyt tämä mälsä, pimeä syksyn aika ohi…