Palataanpas ajassa ja ajatuksissa viikon verran taaksepäin!
Viime viikolla kalenteri alkoi näyttää taas tutun tiukalta: maanantaina työpäivän päätteeksi uimaan Hyvinkäälle, ja sitten olisikin kaksipäiväiset koulutuspäivät Hämeenlinnan nurkilla…Välttääkseni toivottoman pitkät ajelupätkät eestaas kysyin Niinalta, ottaisiko hän meidät yökylään – ja sitten vielä kyselin Nemille hoitajaksi koulutuspäivieni ajaksi… Niina lupautui sen enempiä nikottelematta. 🙂
Eli, maaantaina hieman lyhempi työpäivä, ja sitten nenät kohti Hyvinkäätä ja parin päivän reissaamisia. Uinti sujui tänään ehkä aavistuksen varautuneemmin kuin edelliskerralla, Nemi tarvitsi taas vähän jämerämpää altaaseen ohjausta pelastusliivin kahvasta. Nyt myös uintitekniikka oli aluksi hyvin pärskyttelevää, ennen kuin se jossain vaiheessa taas tasaantui. En oikein ymmärrä, miksi joka toinen kerta pitää pullikoida pulikoinnissa – luulisi sen jo tietävän joutuvansa veteen joka tapauksessa 😉 Uintireissusta ei tullut tällä otettua kuvia – ainakaan meidän omilla kameroilla; sen sijaan paikalla sattui olemaan STT:n kuvaaja, joka napsi meidän koiristamme (ja vissiin vähän meistäkin) kuvia minkä ehti. Kuvat ovat kuulemma kuvituskuvakäyttöön, ei mihinkään tiettyä lehteä tai juttua varten; eli, jos nyt tässä joulun alla tulee STT:n kautta uutisoitavaksi aihetta koirien hyvinvointipalveluista, koirauinnista, koirista tms, näitä kuvia voivat STT:n asiakkaat käyttää yleisenä kuvituskuvana jutuissaan. Iik 😀 Eli jos sattuu että törmäät jossain uutisessa jossain mediassa kuvaan mustasta tanskandoggista räpiköimässä sisävesialtaassa keltainen pelastusliivi yllään, on kyseessä mitä todennäköisimmin Nemi – laitathan minulle vinkkiä, mistä meidät pongasit! 😀
Sain lainata Niinan vierassänkyä yön yli, ja seuraavana päivän puolella jätin Niinan kolmen doggin kanssa viettämään etätyöpäiviä kotiin. Sain pitkin matkaa kuvareportaaseja siitä, miten hoidokilla sujuu. 🙂
Aluksi yritettiin hämätä, että tämähän tulee sujumaan ihan iisisti…
…kunnes totuus alkoi hiljalleen raottautua…
…jaaa sitten lopulta lävähti päin näköä.
Jossain vaiheessa Nemi oli keksinyt tavan pysäyttää Sininen Ikihärveli alias Hekla: se pysähtyy, jos siitä ottaa napakan (mutta hellän) otteen poskinahoista kiinni, kun se oikein kovasti riekkuu kimpussa!
Jossain vaiheessa koirakolmikko on osannut asettua ihan alloilleenkin. Sain tästä myös videopätkää saatteella “tätä et usko, vaikka näet :O :D”
Niina oli myös hyyyyyyyyyyyyyyyyyvin uhkarohkea, ja lähti iltalenkille koko tripletin kanssa! Pennihän nyt on tietysti varma ja helppo nakki, ja Nemi nyt kävelee muuten kyllä nätisti, mutta varoittelin koiraohituksista – se voi niistä saada vähän kimmoketta… …ja sitten kun on vielä Hekla. Hekla, joka aivan varmasti saa aikaan kimmoketta, tuli vastaan sitten koira, ihminen tai pyörivä lehti. 😀 Voisi kuvitella siinä tekemistä yhdelle naiselle. 😀
Mutta hyvin oli lenkki mennyt, kun oikein ennätti kuviakin napsimaan 🙂 Niina ei tosin päässyt testaamaan kenenkään tai minkään ohittamista… Harmi 😉
Aamulla sain sitten heti ihanan kuvan aamun ruokajonoon järjestäytymisestä <3 Nemi oli taktisesti asetettu odottamaan omaa vuoroaan viltin päälle: se kuolan määrä, minkä Nemi on tuottanut odottaessaan, että Penni saa ruokailla ensin, on vastannut todennäköisesti ämpärillistä.. Siis se kuolaa oikeasti ihan järjettömästi ruokaa odottaessaan! Mutta onhan noi kakarat nyt aika söpöjä, tuitui <3
Päivällä leikit olivat hetkittäin rauhallisempia, ja hetkittäin.. no ei sitten ihan niin rauhallisia. Joka tapauksessa, Penni-rouva kiitti, kun se sai olla rauhassa Heklan aktiivisuuskohtauksilta, kun niiden kohteena oli joku ihan muu kuin hän. 😀
Heklan päiväruoan aikaan jonossa oli pari muutakin nenää. Ketkähän kaikki näistä luulevat saavansa päiväruoan…?
Iltapäivällä Nemiä hakiessani kiittelin (toivottavasti ainakin riittävän) vuolaasti hoitoavusta. Niina kuittasi tämän olankohautuksella: mikäs tässä; Nemi on helppo hoitokoira! Kiitos vielä kerran avusta ja majapaikasta ja kaikesta 🙂