Tämä oli vallan viihdyttävää seurattavaa tänä aamuna!

Nemi söi aamuruokansa, ja perinteisesti se on halunnut ruoan päätteeksi ottaa suuhunsa vielä jotain natusteltavaa (eli puruluun, tarvittaessa kelpaa myös pehmolelu kirputettavaksi).

Tänään kuitenkin Nemi haki olohuoneesta löytämänsä Aarteen: halosta irronneen, noin 10 cm pitkän, todella ohuen ja terävän tikun. Se tuli viereemme keittiön lattialle, ja asettautui oikein huolellisesti ja tarkkaan Työstöasentoon tikku ”peukaloiden” väliin pultattuna. Harras pikkutikun syöntihetki voi alkaa!

Kunnes kuului Äidin yksiselitteinen ja selkeä EI.

”EI. Ei sellaista tikkua syödä. Vieressä on sun puruluu, syö sitä.” Nemi katsoo ja kurottautuu aavistuksen luun suuntaan. ”Hyvä, hienosti! Just se!”

Liike pysähtyy. Nemi mittailee puruluuta, sitten tikkua tassuissaan, vilkaisee uudestaan puruluuta ja taas tikkua.

Näetkö sinäkin ne täysillä ruksuttavat rattaat, ihan suoraan tuossa pään yläpuolella?! Voi mikä valinnan vaikeus 😀 😀

Nemi siirsi jalkaansa. Tikku putosi maahan, jonka jälkeen Nemi peitti sen tassullaan. Taas tuo tuttu ilme, kun rattaat pään sisällä ruksuttivat jo sauhuten. Minne tikku meni? Jos tikkua ei nää, sitä ei ole. Mutta se, joka tikun löytää, saa sen myös pitää? Eikös? …Nemi siirsi varovasti tassuaan, ja tikku tuli sieltä alta esiin. Ja jos on tosi nopea, ei Äiti ehdi huomata … Riemastunut ilme ja tikkua kovasti tavoittelemaan lähtevä, aukeava suu… —

Ja taas kuului Äidin EI.

Nemin kasvoilta paistoi elefantin kokoinen HÖH!

Lopulta tikku kuitenkin jäi, ja koira siirtyi hamuamaan puruluuta. Kun se sen otti, sai koira valtavan isot kehut ja lopuksi sille haettiin vielä mieluisampi pureskeltava: lelukopan uumenista löytynyt toinen Luu, jota ei ole kaluttu ainakaan viikkoon! Tyytyväinen koira siirtyi takkahuoneen sohvalle Työstämään Parempaa Luuta, ja pikkutikku siirtyi hipihiljaa roskikseen.

😀 <3