Huhheijaa! Päivät hurisevat taas sellaista vauhtia, että Nemin arki rullaa taustalla vähän arkisempien askareiden parissa. Mutta ei se mitään, onneksi nyt saatiin viikonlopulle vähän vaihtelua! Suuntasimme nimittäin lauantaina Pennin ja Heklan luo. <3

Puolivuotias Heklaati-neiti on kasvanut kovin vauhdikkaaksi pieneläimeksi, eikä se meinannut pysyä nahoissaan, kun me tulimme sisään. Suomeksi: pentu ehti kahdessa sekunneissa hypätä Nemin selän yli, kiertää sen mahan alta, haukata poskinahoista ja pyörähtää vielä itsensäkin ympäri. Niina komensi pentua, joka uskoi komentoa – mutta muisti komennon vain noin kaksi seuntia, jonka jälkeen sama ralli alkoi alusta 😀 Nemi suhtautui siniseen superhärveliin oikein hienosti (saattoi ehkä yrittää osallistua hammasteluun aina ohimennen), mutta ei esimerkiksi aloittanut leikkitouhuja itse – Niinan komentoääni puri myös Nemiin, ehkä jopa paremmin kuin Heklaan 😀 Ja Penni-Justiina komensi ja erotteli huonosti käyttäytyviä ja riehuvia kakaroita toisistaan sen minkä ehti.  😀

Ööö… Jep.

Jossain vaiheessa kakarat saatiin rauhoittumaan – viimeistään pienen poroerottelun jälkeen, kun ei vaan saanut mahdollisutta koettaa riehua ja riekkua koko ajan. 🙂
Ja voi, miten ihanaa on, kun nämä tytöt tulevat niin hyvin juttuun! <3 Me katseltiin Niinan kanssa ihan kyynel silmäkulmassa, kun Penni ja Nemi ottivat rauhallisen ja niin onnentäyteisen hali- ja pusuhetken keittiössä (kakara oli eroteltuna hetken aikaa portin toiselle puolelle):

 

Näitä tyttöjen juttuja katsellessa olin oikein hyvillä mielin jättämässä Nemin Pennille seuraneidiksi seuraavan päivän ajaksi.

 

Lahti pentunäyttely 21.10.

 

Nimittäin, seuraavana päivänä lähdettiin Niinan ja Heklan kanssa ajamaan kohti Lahden pentunäyttelyä – hahaa, olin saanut Niinan innostettua / suostuteltua / painostettua ilmoittamaan Heklan näyttelyyn. Minä olen lupautunut esittämään näitä sinisiä lainalapsia näyttelyissä, kun nyt ei ole omaa koiraa, jota kehissä pyörittää. 🙂

Heklalla oli näyttelypaikalla aika paljon ihmeteltävää, sillä ihmisiä ja toisia pentuja oli kymmenittäin pienehköön halliin ahtautuneena. Kerran siellä näyttelypaikalla heitin koiralle näyttelyhihnan kaulaan ja totesin, että näillä reeneillä mennään 😉

 

 

Näyttelyyn oli osallistunut kaksi sinistä pentua, molemmat pikkupentuluokassa olevia narttuja. Aluksi Hekla meinasi vähän pyöriä ja sinkoilla kehässä, eikä sen jalkojakaan olisi saanut oikein asetella. Niina kuitenkin hakeutui hienosti Heklan näköpiiriin, minkä jälkeen pentu pysähtyi kuin seinään ja jäi seisomaan itselleen tyyppilliseen, upeaan ryhdikkääseen asentoon. Ja hienostihan se sitten meni – PPEK1, KP ja ROP-pentu!  Sitten päästiin odottelemaan isojen kehien alkamista…

 

 

…odotettiin…

…ja odotettiin…

…ja odotettiin.
Aika raskaasti tuo pentu otti kaiken hälinän ympärillään, vai mitä? 😉

Ryhmäkehässä Hekla jaksoi esiintyä ja seisoa vielä hienommin kuin ihan kilpailukehässä, sekä ravaaminen isossa kehässä sujui meiltä upealla flow’lla, mutta jatkoon me ei ryhmäkisassa päästy. Harjoituksena tämä ryhmäkehäpyörähdys oli taas tärkeä kokemus ja harjoitus, joten ainahan se kannattaa jäädä ”isoihin kehiin”. 🙂
Pitkä odotteluaika otti vähän veronsa pennusta. Toki tämä tylsistymiseen asti odottelu rauhoitti Heklasta pois sen suurimman riekkumisenergian, mutta koska  roturyhmämme FCI 2 on iso ryhmä, tuntui ryhmäkisassa odottelu pennusta toooosi pitkältä ja sen kasvoista ja ilmeistä näki, että sitä alkaa ihan oikeasti Väsyttää ja Oma Äitikin on jossain hukassa ja poissa.. piip, niisk, nyyh. Mutta hienosti lapsi jaksoi loppuun asti! <3

Genedda La Belle (6 kk) PPEK1, KP, ROP-pentu

Ajelimme takaisin Niinalaan, heti kun vain näyttelypäivä osaltamme oli ohi. Pihalla nappasimme vielä viralliset palkintokuvat Heklasta, kaappasimme isot likat sisältä ja lähdimme lähimetsään tarjoamaan koirille vähän liikuntaa. Ja ai jessus että ne muuten pinkoivat kovaa! 😀 Edelleen mä ihmettelen suunnattomasti sitä, MITEN nuo eläimet pystyvät juoksemaan metsikössä, jossa on puita, kantoja, kiviä, juurakoita, kuoppia, epätasaista maastoa, risukoita, liukkaita lehtiä yms. vaaranpaikkoja, ja juoksevat siellä toisiaan jahdaten, aivan järjettömän kovalla vauhdilla, ja kaikkia noita edellä mainittuja esteitä taitavasti väistellen ja itseään loukkaamatta? Aivan käsittämättömän tehokas ja nopea reaktio- ja koordinaatiokyky. Ihan uskomatonta.

Kuvakaappauksia vauhdikkaasta videosta. Todellisuudessa vauhti oli ihan yhtä hämyistä kuin mitä kuvat antavat olettaa. Onneksi oli valopannat. 😀

 

Iltaa vasten meidän piti sitten lähteä ajelemaan kotia kohti. Mutta onneksi tiedossa olisi tapaaminen hyvin pikaisella aikataululla: me näkisimme likkoja seuraavan kerran jopa jo seuraavana päivänä, kun aloittaisimme sisäuintikauden Hyvinkäällä (hähää, Nemi!). Mutta reissusta tulee oma päivityksensä ihan parin päivän sisällä, stay tuned! 🙂

 

Kiitos Niina ja onnea vielä kerran ROPisteluista! 😉