Nemi alkaa oppia. Se on hoksannut, että kun tiettyä tavaroita alkaa kasautua eteiseen, tarkoittaa se pian lähtöä johonkin kivaan paikkaan. Musta Nemistentti hääräsikin siis vahvasti mukana, kun perjantai-iltana alettiin tutkimaan pakkauslistoja läpi ja pakkaamaan rinkkoja kasaan. Viikonlopulle oli luvattu paitsi jo vähän syksyisesti viileämpää ilmaa (etenkin yöllä), mutta myös vähän myrskytuulia. Ja hirvikärpäsiä. Nämä kaikki piti huomioida pakattavissa tarpeistoissa.

Kun lauantaiaamuna kaikki tarpeellinen oli vihdoin pakattuna kolmeen rinkkaan (meillä jokaisella tietenkin omamme :)), olikin aika lähteä matkaan. Ensin käytiin Lammin kautta ja viimein saavuttiin määränpäähämme Laipanmaan retkeilyalueelle. Matkassa mukana oli tuttu remmi; Hemppa, Late, Iisa, Katja ja Jani sekä Penni, Hekla ja Niina. Rinkat selkään, lipat vinoon ja menoksi!

 

Taas mennään!

Kamalista pelotteluista huolimatta ulkoilusää oli oikeastaan erinomainen! Kun päästiin metsän suojiin, muutoinkin laantumaan päin olleita myrskytuulia ei tuntunut enää yhtään, lupaillut sadekuurot ohittivat meidät vain parin pisaran pudottelulla ja niitä kauheasti manattuja, supernälkäisiä hirvikärpäsiä ei näkynyt viikonlopun aikana kuin muutamia (onneksi!!).

Suurempi “rasite” oli tällä kertaa kovin vauhdikkailla nelivedoilla varustetut koirat! 😀 Hekla-kakaralla oli (ymmärrettävästi) paljon kengurubensaa suosissaan, ja Hempalla muuten vaan meno päällä. Menohalut tarttuivat tällä kertaa myös Nemiin, ja aika paljon sain sitäkin jarrutella ja hidastaa sen vauhtia. Leppoisat ja rauhalliset kävelyt olivat tällä kertaa muisto vain (tai haave tulevaisuudesta)… Koska jouduimme keskittymään paljon tasapainon ylläpitämiseen kosteilla poluilla, rinkat selässä ja hihnan päässä vetäviä nelivetoja jarruttaen, ei matkalla tullut ihan hirveästi napsittua valokuvia.

 

Suojärvimaisemaa matkalta

Käveltyämme vajaan viisi kilometriä, saavuimme kohteeseemme Elamonjärven rantaan. Pari joutsentakin oli järvellä meitä vastaanottamassa.

 

 

Retkikoirat Iisa ja Late sekä Hemppa (kuvat Katja) sekä Hekla ja Penni (kuva Niina), ja tietty yks Nemi.

Teltat kasattiin kasaan, tavarat laitettiin paikalleen ja sitten alettiin valmistaa ruokia, kahvia ja iltatulia.

  

 

Illan laskeutuessa kaunis maisema sen kuin vain parani 🙂

(kuva Niina)

Perinteisiä nuotiogrillattavia eväitä 🙂

Yö meni oikein mukavasti – oli muuten ihan poikkeuksellista kuunnella yöllä täydellistä hiljaisuutta, jossa ei kuulunut yhtään mitään: ei tuulen virettä, ei hyttysen inahdustakaan, ei yhtäkään linnun ääntä. Yhtä hiljaista kuin oli pimeääkin. Vau.

(kuva Niina)

 

Nemi nukkui teltassa tällä kertaa Pomppa-jumpperin ja Hurtan Body Warmer -haalarin kanssa. Yön kylmimpinä hetkinä sen korvat tuntuivat hieman viileiltä ja olisi ollut ihan loistavaa saada laitettua sen päähän tuubihuivi, mutta ilman nyt jouduttiin pärjäämään. Täytyy muistaa se ensi kerralla. Alustana Nemillä on maata vasten laitettu avaruuspeite, jonka päällä on Nemille hankittu ilmatäytteinen makuualusta. Alusta on ihan hitsin kätevä, sillä se on mitoitettu lapsille eli on doggille juuri sopivan kokoinen, ja lisäksi se on kevyt ja pakkautuu pieneen tilaan rinkassa! Olemme tutustuneet kotosalla tähän alustaan, ja Nemistä näki heti että se ei tykkää patjan pintamateriaalista (pitäisi olla paljon pehmeämpää ja karvaisempaa ja ihanampaa :)), ja siksi(kin) mukana oli myös tuttu ja ihana oma tähtipeitto. Tuon fleece-peiton kanssa voi nukkua missä vaan.

 

Aamu aukesi kauniina, ja maisema telttamme ulkopuolelta ei paljoa hienompi olisi voinut taas olla 🙂

“Huomentaa! Saanko tulla sun kainaloon köllimään vielä hetkeksi?”

Koirat söivät sapuskansa ja jäivät viettämään ruokalepoa sillä välin, kun me loput aloimme valmistella omia aamupaloja ja kahvia. Kun unihiekka oli karistettu silmistä, oli aika alkaa pakkaamaan kaikkea taas kasaan. Pari tuntia myöhemmin rinkat laitettiin selkään ja sitten lähdettiin paluumatkalle!

Kotimatka sujui hyvin samantyyppisenä kuin menomatkakin: koirilla tuntui olevan kauhea kiire päästä perille 😉 Nemillä oli havaittavissa ihan vähän vähemmän vetoa kuin menopäivänä, mutta silti sitä pääsi muistuttelemaan sopivasta etenemisvauhdista vähän väliä.

Kotimatkalle lähtiessämme päätimme kurvata vähän eri reittiä takaisin, ja ajaa käymään tervehtimään Nemin Mamia ja Pappaa. Ja sieltä löytyi Nemille aivan unelmapaikka: löysin sen kaivautuneena muhkeiden sohvatyynyjen  keskelle  ja sieltä se katseli minua siihen malliin, että tämä olisi Hänen mielestään paljon mukavampi tapa viettää telttaöitä!

  

Oikein mukava syksyinen telttaretki, kiitos taas osallisille! 🙂