Nin, näinkin voi käydä! 😀 Ja joskus se on vaan tarkoitettu meneväksi niin, ja jälkiviisaana voidaan todeta että hyvä niin! 🙂

Lähdön haasteet

Kalenteriin on ilmestynyt jo ikuisuus sitten merkintä telttailureissusta Laipanmaalle, Sappeelle. Kun reissuaamu alkoi lähestyä, oli matkakokoonpanollamme seuraava lähtötilanne: Niinan molemmat koirat ovat jalkapotilaina ja osallistuminen telttaretkelle peruuntuu, minulla vähän selkä kipeänä ja 13 kg:n painoisen rinkan kantaminen hieman huolestuttaa; Janilla on töitä, – matkaan lähtö viivästyy iltapäivän puolelle; lisäksi ulkona on koiria läkähdyttävä 25 astetta lämmintä ja päällä on historian tiukin kielto minkäänlaisten tulien sytyttämiseen. Ja sitten oli vielä ötökät (niistä lisää tuonnempana). Lähtökohdat telttailuretkelle alkoivat näyttää vähän huonoilta.

 

Lauantaiksi mökille

No, me pisimmänmatkalaisina olimme lähteneet jo perjantai-iltana matkaan, välipysäkkinä ihana kesämökki Päijänteellä. Rinkat oli pakattu ja kaikki valmiina autossa odottamassa. Janille napsahtanut työtehtävä antoi meille aikaa suunnitella mahdollista plan B:tä päivän ohjelmaksi. Varasuunnitelma alkoikin hahmottua: lauantain aurinkoinen vapaapäivämme alkaisi visiitillä Hämeenlinnaan, minkä jälkeen lyötäisiin lopullisesti lukkoon reissukohde, joka mikä todennäköisimmin olisi reitti Evolla.

Sitä ennen oli kuitenkin vähän aikaa nauttia mökkeilyn iloista, kuten vesien kantamisesta, saunomisesta, ihanasta auringonpaisteesta ja pienen koiranpennun rääkkäämisestä uintihommilla… Mökkiranta on aivan upea: matala, kirkasvetinen ja pohjana on sileää hiekkaa. Kun vielä sattui tyyni aamupäivä, oli se Nemi pakko saada kokeilemaan järvivettä… Nemi oli kanssani eri mieltä. Mutta Nemiltä ei nyt kysytty. 🙂 Tällä kertaa kastauduttiin polviin asti, katsellaan sitten seuraavalla kerralla, jos mentäisiin jo vähän syvemmällekin (kunhan myös koiran pelastusliivit tulevat mukaan).

 

Koiranpennun rääkkäystä karmealla vedellä! 

Päiväretki Evolla

Hämeenlinnan käynti oli nopea – Mikolla on yksi tietty kauppa, jossa pitää saada käydä tasaisin väliajoin, – jonka jälkeen suunnattiin Katjan ja Janin luo ja päivä oli jo kääntymässä iltapäivän puolelle. Nemi pääsi tapaamaan Hemppaa sekä whippet-lapsukaisia Latea ja Iisaa. Iisasta tulikin pian ihan lempparisohvakaveri.

 

 

Koska tulentekokielto on tällä hetkellä aivan ehdoton, olisi telttaolosuhteissa hankala järjestää ruokailuja – kylmänä syötävä grillimakkara, joka on ensin hautunut repussa muutaman tunnin (saati vuorokauden) ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Tähän hätään ei ollut riittävästi varattuna tölkkimuonaa tai muuta valmista järkevää ateriamuotoa kaikille. Haastavan ruokatilanteen, aikataulun ja toisaalta myös osan retkiseurueesta puuttuessa, päätettiin siirtää Sappeen-reissua toiseen kertaan ja ottaa lähtö vähän lähempää eli Evon kansallispuiston maisemista. Niinpä starttasimme autot ja suuntasimme Evolle.

Heti parkkipaikalle päästyämme NE hyökkäsivät. NE rynnistivät miljardin lentävän hyeenan muodossa ja hyökkäsivät kimppuun ilmalaivueina.

Veikkaan, että siinä kuumuudessa ei metsään ollut eksynyt päivän aikana yhden ainutta muuta elävää olentoa ja NE, eli hyttyset kiljuivat riemusta, kun päivän ateria vihdoin saapui paikalle. Voin oikein kuulla hyttysten riemuhuudot: ”Wohoo! Neljä ihmistä ja – kelatkaa – neljä koiraa! Mässäilybileet pystyyn!!” Lentävät hyeenat ympäröivät meidät välittömästi, kun nousimme autosta. Hyttyskarkote loitonsi pikkuvampyyrejä hetkeksi, ehkä noin kymmeneksi minuutiksi, ennen kuin seuraava komppania uskaliaasti kävi kimppuumme. Silti, me lähdimme taivaltamaan. Olihan sitä jo tänne asti tultu, perhana. Rinkat jäivät autoon ja mukaan pakattiin vettä, energiapatukat ja hyttyskarkote.

Koirat kävelivät kuumuudesta huolimatta (tai juuri siksi) erittäin nätisti. Vaikka neljästä koirasta kolme oli erittäin nuoria, ei kävely aiheuttanut mitään riehumiskohtauksia tai hepulointihaluja. Nemi taivalsi kanssani hienosti riippumatta siitä, käveltiinkö me ekana, viimeisenä tai jossain muiden koirien keskellä – ei mitään hihnassakiskomisia, sinkoamisia toisten luo tai muutakaan kummallista. Se käveli niin hienosti!! <3 Kaikki koirat kävelivät! Kokeilinpa jonkun matkan myös taluttaa Hemppaa samalla, kun Nemi kulki talutusvyössä. Sekin meni hienosti!

 

Kävely oli, verenimijöistä huolimatta, mukavaa ja leppoisaa. Jossain kohtaa huomasimme, että olimme tulleet valinneeksi vielä sen vähän pidemmän reitin – no, ei se mitään, tässähän tämä menee kulkiessa ja mukavia höpötellessä! Paljon ei pysähdelty taukoja pitämään tai maisemia ihmettelemään; muutaman kerran oli pakko, jotta saatiin koiria juotettua.

Kun parin tunnin rivakan askelluksen jälkeen palattiin takaisin autojen luo, oli lähtöheipat nopeat ja lyhytsanaiset – jokainen halusi autoon turvaan itikoilta. Kyllä muuten oikeasti siinä kohtaa oli niin onnellinen olo päätöksestä, että EI olla jäämässä sinne ”Evon räkkään” ötököiden kupattavaksi.

Pikkiriikkinen vaskitsa lämmitteli keskellä asvalttia.

Kuvittele kuvaan vielä Katja. 😀

…Ja yöksi mökille

Oli jo aika myöhä, kun saavuimme takaisin mökille. Valmiina odottava ruoka ja mökkisauna lämpimänä, ja ahh, saunan jälkeen sai kaatua hyttyksettömän huoneen sängylle nukkumaan…

Sunnuntaiaamuna uni maistuikin poikkeuksellisen pitkään, ja Nemikin oli sen verran puhki reissusta, ettei ollut aamulla jaksanut nousta Papan kanssa aamulla ylös.

Täydelliseen sunnuntaihin kuuluu luonnollisesti mansikkakakku!

Luonnossa kulkeminen on aivana ihanaa. Rinkan pakkaamisessa ja kantamisessa on myös oma viehätyksensä. Sen verran mukavuudenhaluinen minä kuitenkin olen, että telttailu on kivaa – kunhan (sää)olosuhteet ovat kunnossa 😉 Tämän viikonlopun säät olivat ihan täydelliset järven rannalla mökillä ja perheen sekä ystävien kanssa vietettäväksi: telttaretkelle löydetään sitten toisena viikonloppuna täydelliset sääolosuhteet, eikös niin?! Telttailu saa odottaa ensi kertaan ja vähän vähempiötökkäiseen (ja kuitenkin edelleen sateettomaan ja lämpimään) aikaan vuodesta. 😉

Kiitos Katja ja Jani seurasta! Otetaan Sappeesta vielä revanssi!