Tästä alkaa virallisesti kesä! Säät ovat hellineet meitä jo muutaman päivän ajan, ja kun lähes tilauksesta minulla on ollut pari päivää vapaata, niin kaikki liikenevä aika on vietetty ulkona =) Suunnittelin tälle tiistaille reissua Repoveden kansallispuistoon: olen odottanut tämän reissun tekemistä ihan todella paljon, sillä olisin halunnut viedä Nemin ylittämään Lapinsalmen riippusiltaa jo viime kesänä! Nyt oli vihdoin kaikki planeetat paikoillaan – sekä koira että minä terveenä ja kykeneväisiä kävelemään maasto-olosuhteissa edes vähän pitempää lenkkiä, sää jotain muuta kuin kaatosadetta, jäätävää tuulta tai metrisiä lumikinoksia, ja riittävästi vapaata aikaa taivalluksen suorittamiseen – joten oli ihan selkeää, että suuntaamme Nemin ensimmäiselle pitemmälle päiväreissulle Repoveden kansallispuistoon! Sattumalta kaikilla muilla oli työpäivä, joten matkaan lähdettiin ihan vaan kahdestaan <3

 

Luonnollisesti muutaman tunnin päiväreissua varten pitää tehdä pakkauslista ja pakata yllättävänkin iso kasa tavaroita reppuun valmiiksi. Pitää muistaa kyypakkaukset, taukoeväät, varasukat, kakkapusseja, aurinkorasvaa, kartat ja reittisuunnitelma, pohtia riittääkö kaksi pulloa vettä… Ahh, me olemme mestareita (yli)pakkaamisessa! 😀 Niin vain kaikki saatiin mahtumaan minun reppuun ja pienellä harjoitteluvastuksella varustettuna myös Nemin rinkkaan.

Matka kotoamme Repovedelle vie puolisentoista tuntia, ja tähtäsin Lapinsalmen parkkialueelle kello kymmeneksi. Paikalla oli ennestään vain pari autoa: loistavaa, ei ruuhkia – ei ole vielä kesälomakausi alkanut 😉 Ei muuta kuin trackerit päälle, kamera valmiiksi ja kohti seikkailuja!

Ensimmäiselle haastepaikalle oli matkaa kuutisensataa metriä, eli matka parkkialueelta riippusillalle. Olin pohtinut kovasti, päästäänkö me Nemin kanssa riippusillan yli vai loppuisiko päiväreissu näinkin lyhyeen.

Ensin Nemi käveli riippusillalle normaalisti muutaman askeleen verran. Sitten se alkoi katsella ympärilleen tajuten missä oli, pysähtyi ja istui persuksilleen. NOPE. Hän ei ottaisi askeltakaan enempää. Tässä vaiheessa minä olin ovelasti pultannut itseni aivan kiinni Nemiin, ja estin sitä peruuttamasta pois sillalta. Otin koiraa kiinni valjaiden selkäkappaleesta, nostin koiran ylös ja kehotin jatkamaan matkaa. Nemi otti pari horjuvaa askelta (minä peesaten takana aivan koirassa kiinni), ja se istahti uudestaan. EI. Vain hänen kuolleen ruumiinsa yli! …:D Tällä istumistekniikalla mentiin muutaman kierroksen verran, jonka jälkeen Nemi rohkaistui (tai luovutti) ja lähti etenemään sillalla. Matalana ja varmasta omasta lopustaan, mutta eteni kuitenkin. Kun sillasta oli suurin osa ylitetty, alkoi koiran vauhti kasvaa ja vikat metrit mentiin jo aikas haipakkaa, äkkiä pois sillalta! Vaarallinen tehtävä suoritettu, hyvä Nemi!

  

Lapinsalmen riippusilta on 50 metriä pitkä huojuu noin 10 metrin korkeudessa.

Matka jatkui Kapiaveden taukopaikan kautta Katajajärven rantaa pitkin kohti Kuutinkanavaa rauhallisella ja leppoisalla tahdilla. Kuutinkanavalla nähtiin ensimmäiset muut ulkoilijat. Hetken palloilun jälkeen päätin pitää ruokatauon kuitenkin jo tässä, tällä kertaa eväät ja kahvit oli valmiiksi kotona tehty, niin tulia tai retkikeittimiä ei tarvinnut alkaa viritellä. Nemin välipala koostui sille varta vasten leivotuista sika-nauta-jauhelihasta tehdyistä “pihveistä:” ne eivät täytä liikaa vatsaa ja niistä saa nopeaa ja hyvää energiaa sekä nestettä. 🙂 Tein tällaista evästä ensimmäistä kertaa (johtuen siitä että kotona ei ollut oikein muuta koiran retkievääksi soveltuvaa pientä herkkua, niin sitten piti leipoa ja paistaa itse :D), ja tämä tuntui niin hyvältä jutulta että luulenpa testaavani tätä toisenkin kerran!

  

Kuutinkanavalta matkamme jatkui kohti Tervajärveä, kääntyen matkalla kohti Määkijää. Päivä oli aivan upea ja alkukesän luonto valtavan kaunista! Täydellinen kevään raikas ja tuore vihreä, ja auringonpaiste, joka siivilöityi puiden lomasta koskemattomalle sammalpeitteelle… Tyyni hiljaisuus: vain minä ja Nemi, ja metsässä kaikuva korpin raakkuna… Taisin hymyillä itsekseni.

  

Zen.

Reitti vei Määkijänlahteen, ja sieltä Kapiaveden ylittävälle Ketunlossille. Tämä oli päivän toinen jännittävä osuus – toki olin miettinyt, että Nemin saaminen lossiin voisi vaatia hieman neuvottelutaitoja, mutta enpä osannut arvata, että koko reitin vaativin suoritus olisi matka kuivalta maalta laiturille, matkaa kokonaiset kaksi metriä. Kyllä!

Ensiksikin, lossihan oli tietenkin vastarannalla, ja minun piti aloittaa vetämällä käsikäyttöinen lossi vaijerista nykien oman puolen laiturille (yllättävän raskasta puuhaa yksistään, muutes :D). Nemi odotti rannalla puuhun kytkettynä. Kun lossi oli perillä, hain koiran. Tässä kohtaa tuli todetuksi, että tällainen kahden metrin mittainen matka rannalta laiturille, joka oli (talven sulamisvesien vuoksi) veden peitossa, oli Prinsessa Kuivatassulle aivan liikaa.
Kerrottakoon myös, että ylityskohdassa veden syvyys oli noin 5-10 cm, vesi kirkasta ja pohja puhdasta hiekkaa. Ei siis ihan äärimmäisen vaarallinen ylityskohta. 😀 Toki siinä oli myös tukkeja kuivin jaloin ylitystä varten, ja tukkien ylitys vaati myös pientä hypähdystä laiturille, eli näiden lisätekijöiden vuoksi suoritus voidaan luokitella aavistuksen haastavaksi. (Ellet sitten vain kävelisi niitä tukkeja pitkin…)
No niin. Siinä minä seisoin veden varassa poikkitukkien päällä, kun Nemi teki stopin ja lähti peruuttamaan. TÄHÄN hän ei ainakaan suostu – tassujaan hän EI kastele! Hetken meillä oli kunnon Soutaa-huopaa-vetää-peruuttaa-tulee-eitule -tilanne päällä, ja meinasi olla omien sukkien kastuminen melko lähellä. Tästä johtuen koira tuli kammettua laiturille melko tehokkaasti ja sen enempää kyselemättä, ja sen jälkeen lossiin asteleminen olikin ihan helppo juttu. Nyt oli hinattu lossi jo kerran, kammettu vajaa 60 kg koiraa Vaarallisen Vesistön yli ja vielä piti hinata itsensä ja koira lossilla tuon 120 metrin matkan vaijeria vetelemällä. Perille päästyämme alkoi jo tuntua vähän käsissä; enpä ihmettelisi, jos käsiin nousisi vielä vesikellot vaijerin nykimisestä.

 

Käsikäyttöisen lossin ylityskohta Kapiavedessä on 120 metriä.

Vastarannalla paikalle ilmestyi juuri sopivasti kolmen hengen ryhmä nuoria, ulkomaisia retkeilijöitä, jotka ihastelivat Nemiä jo kaukaa, ja pyysin heitä ottamaan meistä yhteiskuvan. Kiva kuva tulikin. 🙂

Loppumatka parkkialueelle meni iloisissa tunnelmissa, olihan takana jopa 9,5 km mittainen, hienosti ja ilman suurempia kommelluksia suoritettu päiväretki!

 

Millainen retkikaveri Nemi on?

Nemin vahvuuksiin tuolla luonnossa ei lukeudu vesi. Missään olomuodossaan. Vesiesteiden ylittäminen oli sille tosiaan tosi paha paikka; ihan jo laajojen kuraisempien matalikkojen kohdalla se mietti todella tarkkaan, mihin tassunsa astelee ja mitä kautta pääsisi paikasta ohi kuivin jaloin. Se oli lisäksi myös yllättävän huono juomaan. Luonnonvesistä se suostui juomaan vain turvallisista, matalista lätäkönreunoista: lampien äkkisyvien rantojen luo en taida saada sitä juomaan ehkä ikinä. Minulla olikin mukana jo nyt nopeasti esiin kaivettava vesikippo, jolla kauhoin Prinsessalle vettä tarjolle aina vähän väliä. Siitä se joi sentään vähän, mutta silti oikeasti aika todella vähän, vaikka oli hyvinkin lämmin päivä.

Sitten ne plussat. Nemi käveli alusta asti aivan todella hienosti, rinkkakaan ei haitannut yhtään. Se kuuntelee ohjeistuksia hienosti ja käsky ”odota” saa sen pysähtymään niille jalansijoilleen, välittömästi. Tämä on kyllä tärkeä ominaisuus, esimerkiksi kivikkoisessa maastossa laskeutuessa ei koira saa vetää yhtään ylimääräistä. Nemi kuuntelee ohjeistuksia esim. kulkusuunnista (”kierrä puu” tai ”mennään tätä kautta” -tyyppisiä ohjeita) hienosti ja se kävelee tasaisesti polkua, tai pitkospuuta, pitkin seilaamatta ees taas. Ja nyt kun saatiin ylitettyä nämä haastavat esteet, kuten riippusilta, tiedän, että saan koiran kulkemaan jatkossakin ”ihan mistä vaan.” Ihan kuin koira olisi tehnyt tätä aina! <3 <3 Toki, tiedän – toistan, TIEDÄN että tilanne muuttuu aivan päälaelleen sitten, kun mukana on muitakin koiria. Sitten todennäköisesti vedetään, säntäillään ja riehutaan hihnassa minkä ehditään, ja metsä raikaa enemmän ärräpäitä kuin korppien raakuntaa. 😉

Ihan superihana päivä, olen aika fiiliksissäni tästä!! <3 🙂