Huhheijakkaa! Naureskelin tuossa eilen ääneen Marikalle, että nyt kun Nemi on taas ”back in business” juoksujen ja yskimisien jälkeen, olen aikatauluttanut koiran kevään melkoisen tarkkaan. Nemin kalenterista löytyy jo jos vaikka mitä: parit uinnit Kouvolassa ja Hyvinkäällä, koirahierontaa, telttailuviikonloppua (jee!!) ja tietenkin koirakavereiden tapaamista… ja kaikki nämä pitäisi tehdä, ennen kuin sitten koira viedään steriloitavaksi tuossa kesäkuun alkupuolella. Kiirettä pittää koiranpennun kalenterissa 🙂

Eli ei muuta kuin sumaa purkamaan! Sain varattua parin päivän varoitusajalla yhden uintiajan Kymen Koirauimalaan sunnuntaiaamulle. Perinteisesti ensimmäinen kastautuminen saatiin tehtyä vasta ”onksmunihanpakko”-keskustelujen jälkeen, ja ensimmäinen uintikierros oli melkoista polskintaa. Sen jälkeen uintitekniikka kuitenkin tasoittui oikein mallikkaaksi!

Onksmunihanpakko osat 1 ja 2

Tällä kertaa puolessavälissä uintia uittajan tehtävät siirrettiin harjoittelijalle. Koska harjoittelijalla ei ollut yhtä napakat otteet rampille viemisessä, Nemi selkeästi yritti pullikoida enemmän vastaan. Mutta joka kerta se veteen saatiin, ja uintitekniikka oli oikein hyvä. Vedessä ollessaan Nemillä on sen verran isot liikkeet ja vauhtia, ja voimaakin, että voin kuvitella altaassa veden virtausten ja vastusten seassa toimimisen olevan haastavaa hommaa. Hyvin homma sujui harjoittelijaltakin!

Kuvat otti Mikko.

Hauska oli, kun Niina ohjeisti harjoittelijaa reunalta, että kuinka joka toinen kierros kannattaa uida tähän suuntaan ja joka toinen toiseen, ja käännös kannattaa tehdä ”näin ja noin kiertäen”. Seuraavalla kerralla kun Nemi meni veteen, se toteutti uintisuunnan muutoksen, käännökset ja mutkat ihan itsenäisesti – juuri niin kuin Niina oli aiemmin ohjeistanut. 😀 Todettiin vaan, että Nemi hoitaa, se osaa nämä hommat jo! Vielä vaan kun se suostuisi menemään itse vapaaehtoisesti sinne veteen… 😀

Uintihommat olivat taas sen verran väsyttäviä, että meillä oltiin melkoisen rauhallista koiraa koko loppupäivän. Ulkoilut olivat sellaisia rauhallisia ja verkkaisia, mitään suurempia spurttailuja ei ollut havaittavissa. 😉

Seuraavalle illalle oli kuitenkin sovittuna jo seuraavaa häppeninkiä, kun maanantai-iltana työpäivän päätteeksi treffattiin Marikaa ja koiria. Tällä kertaa Marika otti mukaan molemmat koiransa, eli 2-vuotiaan Hildan ja ”isosisko” Helvin, päälle 9-vuotiaan landseerrouvan. Helvi ja Nemi tapasivat ensin; Helvi ilmoitti välittömästi olevansa isompi, vanhempi ja viisaampi heistä kahdesta. Nemi väisti kohteliaasti ja teki itsensä hyvin pieneksi. Sitten haettiin mukaan Hilda: kun mustavalkoinen duo sai yhdistettyä laumavoimansa, niin ääntä ja isottelua riitti! Kumpikaan lansuista ei siis tehnyt mitään, mutta parhaillaan molemmat koirat olivat Nemin nenästä kymmenen sentin päässä ja huusivat niin kovaa, kuin keuhkoista ääntä lähti! Mitä siinä sitten ikinä karjuivatkaan, Nemi ei provosoitunut eikä lähtenyt mukaan ääliöintiin. Vähän sillä oli niskavillat pystyssä, mutta ei mitään muuta reaktiota. FIKSU TYTTÖ! Äiti on niin ylpeä <3 <3 Kun huutohaukku saatiin loppumaan,  koirat liikkeelle ja tilanne purettua, Nemi resetoi tilanteen ravistelemalla ja taas voitiin jatkaa matkaa.

Vasemmalta Hilda, Nemi, Helvi

Hilda taisi saada itsellensä superkoiran voimat, kun laumakaveri Helvi oli mukana sparraamassa, eli ääntä ja egoa löytyi enemmän kuin mitä sitä oikeasti olisi ollut olemassakaan. Liekö juuri tästä syystä Hilda intoutui vähän väliä jahtaamaan Nemiä turhankin tosissaan, ihan jopa paimentamistyyppisesti. Nemi kuitenkin koko ajan innosti Hildaa juoksemaan kanssaan, mutta Nemin kauhuksi leikityksen luonne saattoi vähän muuttua leikkijuoksemisesta ”paimennetaan ja jahdataan Nemiä!” –kisailuksi. Voin kertoa, että vauhti oli siis aikamoinen enkä osaa edes arvata nopeutta spurttien huipuissa. Ihan oikeasti hirvitti välillä, eikä vähiten meidän ihmisten puolesta, jotka siellä koirien keskellä kävelimme.

Keskimmäisen kuvista nappasi Marika.

Sen verran vauhdikkaita oli sprintit, että päätin poikkeuksellisesti tehdä Nemin kanssa illalla vielä parit pienet verryttelevät hihnakävelyt totaalilihasjumien välttämiseksi. Ihmeekseni se ei tänä aamuna osoittanut lainkaan lihasjäykkyyttä, vaan hömpötteli pehmeällä ja joustavalla askeleella – tosin rauhallisella sellaisella. Oikein hyvä; seuraava fyysisempi rasitus kun on tulossa jo ylihuomenna, kun mennään TAAS uimaan, hähä! ;D