Otsikon mukaisen lauseen on tottunut kuulemaan ulkopuolisen sanomana omasta koirastaan, mutta tällä kertaa oma koira pääsi toteamaan juuri näin ihan oikeasta hevosesta. Ja voi pojat, että se olikin jännää!

Nemi on nähnyt aiemminkin hevosia fysioterapeuttimme pihapiirissä puolisen vuotta sitten, ja ne olivat silloin aivan kammoksuttavan jännittäviä. Siis oikeastaan pelottavia. Nyt viikonlopureissullamme tarjoutui vihdoinkin mahdollisuus päästä tutustumaan tuttuihin hevosiin (olivat vihdoin läheisessä tarhassa), niin pitihän niitä mennä ihmettelemään.

 

Tilanteeseen tutustumista, molemmin puolin…

“…Niin että MIKÄ tuo on??!”

  

Sitten, Totaalinen “mikä-ihme-tuo-on-Nyt-on-Tosijännää!!”-leikkiinkutsuhepuli 180 cm pitkässä taluttimessa…

 

Lopuksi oltiin taas ihan cool. “Eihän tässä nyt ollut niinku mitää…”

Pienempi poni oli helpompi sulattaa ja käsittää. Sehän oli melkein jo ihan Nemin kokoinenkin, eli paljon turvallisempi (turvallisempi, ha-ha! *pu-dum-tsih*).

 

Kokemus oli oikein hyvä, ja sujui selkeästi paremmin kuin puolisen vuotta sitten ensimmäisiä kertoja hevosia nähtyämme. Paniikkikarkuunjuoksu muuttui jo jopa leikkiinkutsuksi ja molempien kauramoottoreiden kanssa saatiin onnistunut turpakontakti 🙂

 

Nemin jännä viikonloppu sai vielä aivan odottamattoman loppukäänteen, kun velipoika Danny ilmestyi meille ja jäi vielä yökyläänkin! Ihan huisia! Tästä hoitojaksosta kerromme lisää lähipäivinä, joten pysyhän kanavalla!

 

Eläimiä ei kohdeltu kaltoin kohtaamisen aikana eikä niille aiheutunut kokemuksesta haittaa. 😉