Nemi on joutunut viettämään edelleen vähän rauhallisempia päiviä, pääsääntöisesti tähän on kaksi syytä: 1) juoksut estää vapaana metsään lähtemisen, 2) minun toistuvat, erinäköiset sairasteluni ovat estäneet tehokkaasti hihnalenkkeilyt viime viikkoina. Yritän viihdyttää lapsukaista kotipihalla sen minkä pystyn, ja loput leikit touhutaan sisällä (onneksi lelukopassa on paaaaljon erilaisia leluja!).

Jos elämä onkin juuri nyt seesteistä, niin katsellaanpas vähän ajassa taaksepäin ja muistellaan menneitä – huima aikahyppy kahden viikon takaisiin tapahtumiin… 🙂

Nemihän kävi siis uimassa Kouvolassa 8.2.. Uinti meni ihan mukavasti; taas kerran ne pari pakollista stoppiyritystä alkuun, mutta kun vaihtoehtoja ei ollut, niin puolituntisen aikana uimaan jopa käveltiin itse ramppia pitkin alas! Samoin oli kiva katsoa Niinan ja Nemin yhteistä uiputtelua, kun paikoitellen Nemi ui ympyrää altaassa ihan itsekseenkin – siis ilman jatkuvaa ohjausta pelastusliiveistä. Uintitekniikka Nemillä on kyllä ihana, kun se alkuläiskyttelyjen jälkeen malttaa uida rauhallisesti.

 

Näin sitä mennään!

 

Ensimmäistä kertaa pääsin kokeilemaan myös aikataulutusta niin, että aamulla ajelin Kouvolaan uimaan ja sieltä sitten suoraan töihin. Automatkalla Nemillä oli yllään sään mukaisesti valitut vaatteet välttääksemme vilustumisen, ja perillä päälle vaihdettiin kuiva kylpytakki loppukuivatteluihin. Töissä takahuoneessa oli aika hiljaista.

Niin olihan se nyt sit taas rankkaa 😉

 

Heti perään saman viikon viikonloppuna kävimme luovuttamassa verinäytteen Hannes Lohen Koirangeenit-ryhmän aineenvaihduntatestiin. Tanskandoggi on yksi tutkimuksen kohderoduista, niin mikä jottei tällaiseen mukaan lähdettäisi kun kerta tilaisuus ja paikka meille aukeni. Kertoilen tuloksista sitten lisää, kun ne itselleni saan (ja jos niistä mitään ymmärrän :D) Dannyn kanssa käytiin verinäytteet antamassa Kouvolassa – Canin Caren, eli koirauimalamme tiloissa. Hyvä me! 😉

 

Sitten, pari päivää myöhemmin meillä iski todella Blue Feelings, kun Nemi aloitti juoksunsa. Tottakai ja luonnollisesti tämä hoksattiin siinä kohtaa, kun oltiin juuri päästy perille Mummin ja Ukin luo iltakyläilylle. Ensimmäinen vinkki, joka vasta myöhemmin osattiin yhdistää juoksuihin oli se, että Nemi aloitti vierailunsa oksentamalla tuntia aiemmin syömänsä ruoat eteisen matolle. Tätä vähän ihmeteltiin mattoja ja lattiaa siivotessa, kunnes seuraavaksi saimme ruveta putsaamaan punaisia pieniä tahroja olohuoneen valkoiselta karvamatolta… (Tähän kohtaan voidaan laittaa sellainen silmänsä peittävä apina-emoji). Seuraavana aamuna ruoka ei maistunut piirun vertaa, ja kun illalla Nemi oksensi vielä toistamiseen syömänsä ruoat, oli syy-yhteys pahoinvointiin melko selvä. Onneksi nämä heittelevät oireet loppuivat tuohon. Ja onneksi Mummi ja Ukkikin ymmärsivät, ja Nemi lienee jatkossakin tervetullut kyläilemään.

 

Sitten alkuviikosta ennätettiin tapaamaan Elsa-neitiä! Elsa oli kasvanut huimasti, ja korkeus huitelee jo aika lähellä Nemiä. Elsaa on kyllä iloinen ja vauhdikas lapsi, mielestäni sitä kuvaa parhaiten kuvaus kenguru-Duracell-TigerPower-pomppuloikkapentu 😀 Nemi lämpesi tälle paikallaan suoraan ylöspäin loikkivalle Duracellille aika hitaasti, ja kun Elsa alussa meinasi läimiä Nemiä tassulla selkään, tuli Nemiltä kakaran ojennukseen laittava murahdus – ensimmäinen laatuaan ikinä! Fiksuna lapsena Elsa uskoi komennuksen, eikä enää yrittänyt hyppiä Nemin päälle. Loikat vieressä, sivulla, kohtisuoraan ylös ja yhtäaikaisesti eteen-ylös-sivuun-kuperkeikka-jaloilleen jatkuivat kyllä siitä huolimatta. Mutta ei Nemin päälle. Ei.

Etenkin tuo viimeisin kuva kertoo tunnin verran kestäneen leikin ja pienen yhteislenkin meiningistä… Nemi siis pinkissä pannassa, Elsa turkoosissa. Ja voi noita Elsan lentokorvia!! <3

Noin, siinä oli aktiviteettejä parin viikon takaa: mainitsematta taisi jäädä vielä Dannyn kanssa tehty peltohepuliralli verinäytteen oton jälkeen ja mahdollisesti monta muutakin juttua. Nyt me kyllä jäädään muistelemaan noita hetkiä lämmittävän takkatulen ääreen. Heippa!