Sunnuntaiaamu aukesi kauniina ja aurinkoisena ja kivalla parin asteen pakkasella varustettuna – tällaista kuivaa ja aurinkoista päivää ei ole tänä talvena tainnut osua minun vapaapäiville yhden ainutta? Hyvä sää haluttiin tietenkin hyödyntää, ja niin me pakkasimme reppuun kahvittelutarpeistot ja suuntasimme Valkmusan kansallispuiston suoalueiden pitkospuille. Tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta, kun Nemi pääsee Valkmusassa käymään. Kesällä sairastelut estivät päiväretkien tekemisen, ja tervehdyttyään säät ovat olleet niin karmivat, ettei rankkojen sateiden kastelemille pitkospuille olla haluttu lähteä liukastelemaan.
Mutta nyt päivä oli kaunis ja ulos oli päästävä. Tämän saman olivat todenneet lukuisat muut ulkoilijat, kun Valkmusan Simonsaaren parkkipaikka oli aivan täynnä ja lisää autoja saapui lähes jonossa. Kertonee jotain kuluneen talven keleistä…
Puin Nemille ylle Ruffwearin vaellusvaljaat ja -rinkan. Rinkkasetti on ostettu jokunen vuosi sitten, ja on ollut kovassa käytössä Hertta-koiralla männävuosina. Nyt on Nemin aika astua näihin valjaisiin ja ottaa paikka vaelluskoirana. <3 Eikös sovi hienosti Nemille tuo musta-punainen rinkka? Tällä kertaa rinkka oli tietenkin tyhjä, kun sen kanssa kulkemista ja sen käyttöä lähdettiin opettelemaan. Minä pakkasin omaan reppuuni myös Nemin matkatavarat.
Nemi käyttäytyi rinkan kanssa, ja kulki ylipäätään, kuin mikäkin vanha tekijä! Se käveli mallikkaasti pitkospuilla, ei sinkoillut pois reitiltä, kuunteli ohjaustani kuin unelma… Nemi ohitti ihmisiä pelkällä sanallisella ohjauksella, ja toiset koiratkin ohitettiin erittäin rauhallisesti. (Ohitukset tehtiin pannasta kiinni pitäen – en halunnut ottaa riskiä hypystä, joka sisältäisi aivan varmasti äänitehosteen “po-jo-joinggg!” ja jonka jälkeen me löytäisimme itsemme polvia myöten märästä suosta, ihan siitä pitkospuun vierestä.) Mutta hienosti meni iloisen ja sosiaalisen tenavan pitkospuukävelyt ja ohitusharjoitukset – Ihan käsittämätön pieneläin <3 Toki tiedän, että jos mukana olisi ollut yksikin muu “oman jengin” porukasta koiransa kera, olisi Nemi sinkoillut tuhatta ja sataa joka suuntaan ja suoalue raikunut minun ei-niin-iloisista komennuskarjahduksista… 😀 Mutta nautitaan nyt tästä täydellisen hienosta suorituksesta tänään 🙂
Pitkospuureitin varrella on lintutorni ja sen juurella taukopaikka, mutta vähemmän yllättävästi se oli tupaten täynnä väkeä ja myös Nemille pöriseviä isoja koiria. Me jatkoimme samalla vauhdilla eteenpäin ja päätimme pysähtyä kahvittelemaan vähän tuonnemmaksi. Se paikka löytyikin suoalueen toiselta metsäpätkältä, kun poikkesimme hieman reitiltä. Nemille puettiin taukotakki ylle, ja se kytkettiin puuhun odottamaan. Pikku tenava malttoi odottaa pannukahvien keittymisen ja juomisen ajan todella hienosti paikallaan. Aivan viime minuuteilla uhkasi tylsistyminen alkaa kolkutella, mutta taas vain selkeä ilmoitus maankaivuuprojektien loppumisesta alkuunsa toimi välittömästi.
Pitkospuureitti taukopaikkalisineen oli 2,7 kilometriä. Reitti on pieni ja kevyt, mutta sopi tähän päivään aivan mainiosti ja taisi olla Nemille ihan sopivan rankka; se on varmasti edelleen väsynyt eilisestä kasvattajapäivätapaamisesta, ja toisaalta Valkmusassa oli taas paljon kaikkea Jännää pienelle koiranpennulle prosessoitavaksi. Tämä oli opettelureissu tulevien vuosien vaelluksia ajatellen: pitkospuita, jännien vesistöjen ylittämistä, kytkettynä odottamista, eteenpäin! ja takana! -komentojen opettelua, ihmisten ja koirien ohittamista kapeilla, soisilla pitkospuilla… Hienosti meni, Nemi! <3
