Nyt on ihan pakko sulloa ällöjä pentukuvia – nämä tosin ovat jo noin parin viikon takaa! Mutta ei se mitään, yhtä ihania silti 😀

Nemi sai vähän aikaa sitten uuden työkaverin juuri 4 kk täyttäneestä tollerinpentu Rudolfista. Vaikka kyseessä on kaksi pentua, on kokoero kakaroiden välillä viisinkertainen 😀

Nemi käyttäytyi pienemmän ja nuoremman pennun kanssa niin ihanan rauhallisesti ja hyvin, kuin toivoinkin. Näkihän Nemin kehonkielestä, että mieli olisi tehnyt lähteä pentuhepuliralliin ja tassulla olisi ollut kiva läiskiä pikkukaveria, mutta kevyt kielto riitti Nemille ja se hillitsi itsensä hienosti. Alun tutustumisen jälkeen pennut uskallettiin jättää takatiloihin kahdestaan (sivusilmällä pentuja kuitenkin vahtien), ja niillähän oli siellä aivan mainiot leikit. 🙂

Ehkä suloisinta katsottavaa oli yhteisen luun syönti. Vuorotellen yksi puruluu vaihtoi koiralta toiselle: milloin päättäväinen pieni Rudolf nappasi luun itselleen, ja Nemi jäi otsanahat kurtussa ja kysymysmerkkinä katsomaan että ”Ai sä otit sen? …No okei.” ja välillä taas Nemi kaappasi luun itsellensä, ja nuorempi Rudolf antoi luun suosiolla vanhemmalleen. Kuitenkin, tämä yksi ja sama luunjämä houkutti molempia niin paljon, että parhaillaan Nemi asetti ison etujalkansa luun päälle poikittain, jotta Rudolf ei sitä saisi itsellensä omittua. Tällä tavalla molemmat koirat söivät luuta eri päistä vallan tyytyväisinä. <3

Samaisen viikon viikonloppuna Nemi muuten tapasi ystäväperheen lapsia: 5-vuotias Neiti S ja 1,5-vuotias herra J tulivat iltapäivävisiitille ihastelemaan isoja kissoja ja koiraa. Vauhtia ja melskettä riitti, ja se on täällä meidän melko rauhallisessa kodissamme kuitenkin harvinaisempaa.

Nemin käyttäytyminen ja suhtautuminen oli taas aivan ihailtavaa. Lapset juoksivat, mesosivat ja touhusivat, ihan kuten sen ikäisten tapoihin kuuluu. Nemiä kiinnosti aivan valtavasti lasten leikit; sillä olisi riittänyt intoa ja kiinnostusta touhuta ja ehkä vähän juostakin lasten kanssa, ja minun piti tietenkin katsoa, ettei Nemi vahingossa kaada vasta kävelemään oppinutta pientä ihmistä. Etenkin aluksi pyysin Nemiä asettumaan omalle pedilleen katselemaan lasten leikkejä: siinä se makasi pedillä hienosti paikallaan, tarkkana seuraten lasten touhuja. Ei mitään ylimääräisiä kierroksia, ei säntäilyjä. Hieno Nemi!

Kun alkuvaiheen suurimmat innostusjuoksut oli saatu tasattua (kaikilta kolmelta lapselta :D), sai Nemi liittyä lasten kanssa touhuamiseen – tietenkin valvovan silmän alla. Näinhän ne kuitenkin parhaiten oppivat toisiltaan: sekä koira että lapset oppivat, miten toisen kanssa käyttäytyä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Hyvinhän ne leikit sujuivat =) Kuvia en tullut napanneeksi, ehkäpä ensi kerralla sitten.