Nemi on häthätää ehtinyt toipua toissaviikonlopun uintireissusta, kun uusi uintikierros alkoi jo häämöttää. Ei muuta kuin uintirengas vyötäisille, kumiankka kainaloon ja kohti uima-allasta!

Tällä kertaa Nemi tiesi, mitä tuleman piti: pesukierros (kraanasta valuu edelleen Nemin mielestä laavaa!!!), pelastusliivit päälle ja menoksi. Uintirampille siirtyessä Nemi löysi itsestään yhtäaikaisen jarru- ja pakkivaihteen. Näiden ei annettu haitata, vaan koira puntattiin rampille ja siitä veteen varmoin ja rauhallisin ottein.

Koirilla on uidessaan hassu ja suloinen tapa yrittää vältellä naamansa kastumista siten, että pää nostetaan mahdollisimman korkealle ilmaan. Tämä aiheuttaa aina ja väistämättä sen, että myös etutassut nousevat ylöspäin ja loiskivat pintavettä, aiheuttaen paitsi koiran itsensä, mutta kaiken muunkin kastumisen viiden metrin säteellä. Tällä kertaa Nemin uintiasento oli niiiiiin korkealla, että vesiroiskeet taisivat osua kattoon asti! Tuovilla oli tähän ihan mainio korjausliike: Nemille puettiin päälle toisetkin pelastusliivit, ja tällä saatiin koiralle ekstratukea. Näillä tuilla koira kuulemma kelluisi kuin korkki, ja toisi turvallisuuden tunnetta uimiseen.

Sitten uinti alkoikin taas sujua. Ihan kuten ensimmäiselläkin kerralla, kierros kierrokselta uinti sujui paremmin ja paremmin.

Ja näin sitä mennään!

[evp_embed_video url=”http://hammerheart.kapsi.fi/greatdane/wp-content/uploads/2017/11/uimassa.mov”]

Uintikierroksia altaan ympäri tuli muutama, ja sitten harjoiteltiin suoraa uimista pitkää sivua pitkin. Näitä myös muutama, ja sitten oli hyvä lopettaa onnistuneeseen suoritukseen. Uinnin jälkeen olen pukenut Nemille kunnon vaatteet, sillä automatka kotiin kestää parisen tuntia. Muutaman plussa-asteen lämpötiloissa päälle on puettu Pompan fleecejumpperi ja päälle Hurtan Body Warmer -haalari. Talvella laitetaan sitten vielä lämpöisempää.

Urheilusuoritus oli taas sen verran jännä, että illemmalla kotona pieni koiranpentu meinasi nukahtaa “istualteen” (makuuasennossa, pää ylhäällä). Silmät painuivat väkisin kiinni ja pää alkoi huojua ja nuokkua siihen malliin, ettei pystyynnukahtaminen ollut kovin kaukana. Näin olisi varmaan tapahtunutkin, ellen minä olisi juuri väärällä hetkellä naurahtanut toisen väsymykselle. Nemi havahtui, vaihtoi parempaan asentoon ja kävi Oikeasti nukkumaan. 🙂

Seuraava uintikeikkaan onkin nyt matkaa jopa kolmisen viikkoa, ja hyvässä lykyssä päästään uimaan silloinkin kahdesti viikon välein!