Lupasin itselleni ja Nemille, että vien sen ihmisten ilmoille heti, kun vointi sen sallii. Viime viikon torstaina oli vihdoin sen aika; kuume oli tiessään, koiran vointi hyvä ja pennun pääkoppa selkeästi kaipasi jotain uutta prosessoitavaa. Me lähdimme Katariinanpuistoon.
Meillä tapahtuu tällä hetkellä aika paljon kaikkia ”ensimmäistä kertaa” -juttuja. Huomioni kiinnittyy sellaisiin asioihin, kuin että Nemi sairastumisen jälkeen ensimmäistä kertaa nousee itse ylös pediltä, tai ensimmäistä kertaa vinguttaa vinkulelua, tai ensimmäistä kertaa yrittää jahdata kissaa.
Katariinanpuiston parkkialueelle päästessämme ja ottaessani koiraa pois autosta, Nemi ensimmäistä kertaa nousi itse häkissä ylös ja käveli vastaan häkin ulkoreunalle, ottaen jo askeleita sen näköisesti, että haluaisi hypätä pois autosta itse (nostamalla se tietenkin otettiin pois!). Sillä oli ihan selkeästi kiire ja halu päästä merenrannan ulkoilmaan.
Ja millä vauhdilla se kävelikään! Jouduin jopa hillitsemään tahtia, että otettaisiin vähän rauhallisempi vauhti ensi alkuun. Istutin pennun pariin otteeseen polun viereen ja jäimme siihen ihmettelemään ihmisiä ja ohikulkevia koiria ja lähellä leikkiviä lapsia. Aikamme istuttuamme nimenomaan Nemi ponnahti ylös; nyt on levätty tarpeeksi, mennään!
Myös Danny-veljeä ollaan onnistuttu näkemään paitsi edellisviikon sunnuntaina, myös torstai-iltana. Nyt lapset olisivat halunneet jo painia ja riehua enemmänkin, mutta sellaiset puuhat jätetään myöhempään tulevaisuuteen. Tärkeintä oli nyt, että lapset saavat tavata toisiaan ja Nemille saadaan jotain mielen virikettä ja seuraa. 🙂 Harmi etten taas tajunnut pitää kameraa valmiudessa – ensi kerralla sitten!
Kävimme Nemin kanssa viikonloppuna myös uimassa. Luontaisena vilukissana minulla ei ollut aiemmin käynyt edes mielessäni se vaihtoehto, että koirauimalan tasaisen- ja sopivanlämpöisen ilmaston lisäksi olisi olemassa vaihtoehto ja mahdollisuus käydä uimassa luonnonvesissä! Uinti tosiaankin viilentäisi koiran niveliä ja olisi erittäin nivelystävällistä ja tehokasta liikuntaa. Ja kun minulla muutenkin on ajatuksissa saada tuosta aikaan uiva koira, niin minä päätin: opetellaan ja harjoitellaan se homma sitten nyt. Eli ei muuta kuin sopivan kokoista pelastusliiviä ylle ja uimaan.
Nemi-prinsessa kuitenkin tuumasi, ettei ole veteen tulossa. Osasin tämän arvata, joten ei muuta kuin pentu syliin ja kävelemään vedessä syvemmälle. Kun olin riittävän syvällä, laskin koiran varovasti veteen tukien sitä vatsan alta ja selästä pelastusliivin kahvasta. Nemi ui kertakaikkisen hienosti, rauhallisella ja hyvällä tekniikalla. Vedessä vietimme aikaa reilun viisi minuuttia. Rannalle päästyämme huomasin Nemin palelevan valtavasti; pikainen pyyhekuivaus ja pikapikaa kotiin. Kylmänhorkka jäi kuitenkin päälle ja rauhoittui vasta tunnin kuluttua, vaikka koira oli kääritty lämmittäviin viltteihin. Uni vei myös pienen mennessään ja jalat viuhtoivat kovasti unissaan; taisi olla uintiharjoitukset vielä unissaankin.
Halusin testata uintihomman vielä seuraavana päivänä uudestaan, ja tehdä pari juttua vähän paremmin: vedessä oltiin vielä lyhempi aika ja minulla oli paksut pyyhkeet mukana jo rannalla. Kuitenkin, se sama kylmänhorkka iski tälläkin kertaa. Nemin olematon rasvakerros ei nähtävästi pysty pitämään koiraa riittävän lämpöisenä, joten meidän täytyy jättää ainakin nämä luonnonvesiuintihommat siihen, kun Nemi on saanut vähän lisää lihaa luittensa ympärille. Harmi, sillä tämä olisi ollut hyvä treenimuoto kipeille nivelille!
Kunnon spa-meininkiä; kuivattelussa / lämmittelyssä käytössä koiran oma kylpypyyhe – mutta on meinaan näppärä!
Katariinanpuisto oli kuitenkin hyvä paikka, myös Nemin mielestä. Sinne suunnattiin uudestaan tiistaina, ihmettelemään ihmisiä ja koiria ja hanhia. Näin hellyttäviä kuvia sai Mikko otettua:
Tule syliini, pieni, tartu halaukseeni
ota siitä voimasi ja kasva vahvuuteesi.
Älä pelkää, miksi pelkäisit, kun yhdessä kuljemme
katso eteenpäin ja luota, on elämä puolellamme.
❤️ Hyvän päivän ilta ❤️